Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Kaukolentojen hinnat ovat laskussa myös Suomesta

Posted on 25.5.201316.1.2019 by Eero Havia

Vuodessa jopa 5 %:n pudotus

Kiristynyt kilpailu kaukolentomarkkinoilla on laskenut reittilentojen hintoja. Tuoreimman Suomen lentohintaindeksin mukaan kaukoreittien hinnat ovat nyt jopa 5 prosenttia alemmat kuin vuosi sitten.

Hintamyllerrys on edessä myös kaukoreiteillä, kun halpalentoyhtiö Norwegian aloittaa lentonsa Oslosta ja Tukholmasta New Yorkiin. Tulevien kuukausien aikana norjalainen halpalentoyhtiö aloittaa reitit myös Bangkokiin ja Floridan Fort Lauderdaleen Skandinavian pääkaupungeista. Suomesta yhtiön kaukoreiteille pääsee liittymälennoilla Helsingistä.

Erityisesti Norwegianin USA:n reitit tulevat kiinnostamaan suomalaisia lentomatkustajia, sillä Oslo ja Tukholma ovat sopivasti ikään kuin matkan varrella länteen matkustettaessa.

Sen sijaan Bangkokiin matkustettaessa matka-aika kasvaa merkittävästi, koska matka suuntautuu aluksi aivan väärään ilmansuuntaan.

Norwegianin uusien kaukoreittien lisäksi Lähi-Idän yhtiöiden panostus Pohjoismaiden markkinoille on kiristänyt hintakilpailua kaukoreiteillä. Sen osoittaa viimeisin Suomen lentohintaindeksi, joka mittaa neljän viikon välein hintakehitystä Suomesta 20:een ulkomaan kohteeseen.

Kaukokohteiden keskihinnat

Helsingistä – 767 -4 %

Tampereelta – 978 -0 %

Oulusta – 1.070 -2 %

Turusta – 951 -3 %

Vaasasta – 1.006 -5 %

HUOM: Keskiarvot lähtökaupungeittain alimmista hinnoista kymmeneen kaukokohteeseen. Hinnat ovat meno-paluulennoille matkustusviikolla 25.

”Vilkkaat lentoyhteydet muiden Pohjoismaiden kanssa ovat lisänneet lentoyhteyksiä myös kaukoreiteille. Lisääntynyt tarjonta johtaa väistämättä lentohintojen laskuun myös Suomen markkinoilla. Vaikka hinnan lasku voi prosenteissa tuntua pieneltä, on suunta selkeä: kaukoreittien hinnat putoavat tulevaisuudessa lisää,” ennustaa Mikko Vartiainen Travelmarketilta.

Kuluttajien näkökulmasta katsottuna hinnat ovat kehittyneet suotuisaan suuntaan Pekingiin, Tokioon sekä USA:n länsirannikon kohteisiin, joissa SAS on kampanjoinut hintakärki edellä.

Monissa muissa kaukokohteissa Finnair oneworld-kumppaneineen tarjoa edelleen edullisimmat yhteydet.

Suomen lentohintaindeksi mittaa lentohintojen kehitystä seuraaviin kaukokohteisiin: Bangkok, Peking (Beijing), Dubai, Johannesburg, Los Angeles, Mexico City, New York, Rio de Janeiro, Sydney ja Tokio.

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aamukahvit

Uusimmat artikkelit

  • Sakari Romu in memoriam 29.5.2025
  • Finnair peruu noin 110 lentoa IAU:n työtaistelutoimien takia 30. toukokuuta 28.5.2025
  • IAU hylkäsi jälleen lentoliikenteen palveluita koskevan sovintoesityksen – lakkoilu jatkuu! 28.5.2025
  • MaRa: Tapahtuma- ja kokousmyynnin odotukset myönteisiä 28.5.2025
  • Viron aamukahvit taas 4. kesäkuuta 27.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus