Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Keskuskauppakamari: Maahantulorajoitukset purettava välittömästi

Posted on 12.10.202112.10.2021 by Eero Havia
Keskuskauppakamari pettyi hallituksen päätökseen jatkaa maahantulorajoituksia vuoden loppuun, vaikka rokotekattavuus on kasvanut. Päätös on Suomen matkailun ja elinkeinotoiminnan kannalta kestämätön ja voi pahimmillaan johtaa matkailun kuihtumiseen ja turhiin konkursseihin.
 “Matkustusrajoitusten jatkaminen vuoden loppuun eli kahden testin vaatiminen edelleen on iso kolaus Suomen matkailulle tilanteessa, jossa olemme jo jääneet muista Euroopan maista jälkeen. Suomi toimii EU:n sisämarkkinoilla. Meidän on avauduttava yhdessä muun Euroopan kanssa. Matkustusrajoitusten purkaminen on aloitettava välittömästi”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. 

Hallitus edellyttää edelleen niiltä matkustajilta, joilla ei ole hyväksyttävää rokotussuojaa, kahta koronatestiä vuoden loppuun asti. Keskuskauppakamarin mukaan päätös ei huomioi riittävällä tavalla rokotekattavuutta ja sen myötä parantunutta tautitilannetta. 
”Olemme tilanteessa, jossa suurin osa ihmisistä on rokotettu kahdella rokoteannoksella. Miksi siis jälleen ehdotetaan nykyisten matkustamista rajoittavien toimien jatkamista. Rajoituksille ei enää ole perusteita”, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.  

Koronapassille vihreää valoa 

Hallituksen esitys EU:n digitaalisen koronatodistuksen kansallisesta käyttöönotosta on Keskuskauppakamarin mukaan tervetullut päätös palveluiden ja yhteiskunnan avaamiseksi. Kauppakamarit ovat esittäneet koronatodistuksen käyttöönottoa jo viime keväänä, ja koronatodistuksella on yritysten laaja tuki.  
“Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaikki keinot yhteiskunnan avaamiseksi on otettava käyttöön. Koronatodistus tulee mahdollistamaan ravintoloille ja yökerhoille pidemmät aukioloajat ja suuremmat asiakasmäärät jo tulevana viikonloppuna”, Romakkaniemi sanoo. 
Romakkaniemen mukaan aikaisemmat virusmuunnokset ovat osoittaneet, että tautitilanne voi muuttua nopeastikin.  “Vaikka rokotekattavuus koko ajan kasvaa, ei koronavirusta ole vielä nujerrettu. On tärkeää, että käytössä on koronatodistuksen kaltainen työkalu, joka tarjoaa vaihtoehdon rajoitustoimille”, Romakkaniemi jatkaa. 

Keskuskauppakamari kuitenkin korostaa, että kaikkien rajoitustoimien on oltava aina välttämättömiä. ”Koronapassin käyttöönotto ei saa hidastaa tarpeettomien rajoitusten purkamista. Rajoituksia ei tule käyttää vain varmuuden vuoksi vaan niiden on aina oltava viimeinen keino. Kyse on ihmisten työpaikoista ja toimeentulosta sekä perustuslaissa turvatusta oikeudesta elinkeinon harjoittamiseen”, Romakkaniemi huomauttaa. 

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus