Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Lennonjohtajat mielenilmauslakkoon 15. tammikuuta

Posted on 15.1.20084.1.2019 by Eero Havia

Liikenne pysähtyi puoleltapäivin 2 tunniksi

Ilmailulaitos Finavia kertoo saaneensa Suomen Lennonjohtajien yhdistykseltä tiedon, jossa varoitettiin tänään tiistaina 15.1. klo 12.00 tapahtuvasta lennonjohtajien ulosmarssista kahdeksi tunniksi.

Kyseessä on mielenilmaisu, joka koskee erimielisyyttä virkaehtosopimuksen 1.1.2008 lukien maksettavan yleiskorotuksen laskentatavasta ja tuottavuuskorotuksen toteutusta. Finavia korostaa, että kyseessä on laiton työtaistelu ja kohtuuton toimenpide lentomatkustajia kohtaan.

Lentoyhtiö Finnairista sanotaan, että lennonjohtajien pikalakolla ei ole merkittäviä vaikutuksia Finnairin liikenteeseen. Iltapäivällä on kuitenkin odotettavissa lentojen myöhästymisiä.

Finnair on perunut lakkotilanteessa vuoron AY745/746 Varsovaan sekä Oulun lennot AY365/366. Kuusamon lento AY 396/396 liikennöidään Kajaanin kautta, kun lakko on ohi.

Lakon aikana saapuviksi aikataulutettuja lentoja on jäänyt odottamaan lähtöasemille, mm. Tukholmaan, Pietariin, Vilnaan, Varsovaan ja Muncheniin. Useita lentoja on jäänyt myös Helsinkiin odottamaan lähtölupaa. Myöhästymiset rajoittunevat 1-2 tuntiin. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus