Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Liikematkustuksessa säästetään väärästä päästä

Posted on 8.10.200910.1.2019 by Eero Havia

Suomalaisilta yrityksiltä jää satojen miljoonien eurojen säästöt hyödyntämättä

Amadeus Finland Oy kertoo, että 500 suurimmalla suomalaisyrityksellä on käytössään matkojen itsevaraus- ja hallintajärjestelmä. Harva yritys kuitenkaan hyödyntää järjestelmäänsä tehokkaasti, vaikka matkustus on kolmanneksi suurin kuluerä, johon yritykset voivat itse hyvin vaikuttaa.

Yhteensä suomalaisyrityksiltä jää vuosittain satojen miljoonien euron säästöt saavuttamatta. Matkanhallinnan tehostamisen ja matkustuksen kokonaiskustannusten kriittisen arvioinnin sijaan itse matkustusta on taantumassa alettu leikata kovalla kädellä.

”Paitsi että jätetään huomattavat säästöt hyödyntämättä, yritykset jäävät kansainvälisistä kilpailijoistaan jälkeen leikkaamalla matkakuluja ja pysymällä kotona. Muiden maiden talous on virinnyt Suomea nopeammin ja markkinoita jaetaan nyt vauhdilla maailmalla”, Amadeus Finland Oy:n toimitusjohtaja Paula Punkari sanoo.

”Säästääkseen matkustuksessa yritysten ei tarvitse investoida uuteen teknologiaan – ainoastaan hyödyntää jo olemassa olevia järjestelmiä tehokkaammin.”

Suomalaisyritysten matkanhallinnassaan käyttämät järjestelmät ovat pääsääntöisesti Amadeuksen teknologiaan perustuvia, omien matkatoimistokumppaneiden toimittamia järjestelmiä. Varaus- ja matkanhallintajärjestelmien avulla yritykset voivat varata kaikki matkapalvelut itse yhden järjestelmän kautta sekä siirtää syntyneen tiedon kustannustehokkaasti taloushallinnon järjestelmiin.

”Amadeus auttaa teknologiakumppanina yrityksiä ottamaan matkahallintajärjestelmistään kaikki tehot irti ja tarjoaa varaamista tehostavia palveluita, kuten käyttöasteen nostamiseen tähtäävää konsultointia sekä integraatiokonsultointia, jolla autetaan kytkemään matkustus yrityksen muihin taustajärjestelmiin”, Paula Punkari sanoo.

(EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025
  • Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2025: ”Melko hyvä” 6.5.2025
  • Tammisaaren nykytaiteen museo Chappen kesänäyttelyt 9.5.-7.9.2025 6.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus