Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Liisa Sallinen Finavian Oulun lentoaseman päälliköksi

Posted on 1.11.201216.1.2019 by Eero Havia

Ensi vuonna 2,6 MEUR lisäinvestoinnit lähtevien matkustajien palevluihin

Finavia on nimittänyt Oulun lentoaseman uudeksi päälliköksi 1. marraskuuta alkaen Liisa Sallisen. Sallinen siirtyy tehtävään Finavian sisältä, jossa hän on toiminut aiemmin Kuusamon lentoaseman päällikkönä. Sallisella on lisäksi pitkä kokemus lentoasemapalveluiden kehittämisestä ja toteuttamisesta Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

”Liisa Sallisella on hyvää osaamista palveluiden kehittämisestä. Hänen aikanaan Kuusamon lentoaseman palveluprosessit, operatiivinen toiminta ja tehokkuus ovat kehittyneet myönteisesti. Uskomme, että saamme entisestään vietyä eteenpäin asioita hänen johdollaan myös Oulussa”, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Oulu on Finavian lentoasemaverkoston toiseksi suurin lentoasema. Finavia on julkistanut 1.11. suunnitelmansa jatkaa lentoaseman kehittämistä ensi vuonna toteutettavalla 2,6 miljoonan euron lisäinvestoinnilla, jossa parannetaan lähtevien matkustajien palveluita.

”Oulun lentoasema on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina. On hienoa päästä mukaan huolehtimaan yhdessä lentoaseman eri toimijoiden kanssa siitä, että lentoaseman uudistettuja puitteita hyödynnetään täysimääräisesti matkustajapalveluiden laatua ja kustannustehokkuutta korostaen. Olen myös iloinen, että Finavia jatkaa panostuksia Ouluun. Lähtöaulan toimivuudessa on ollut parantamisen varaa, mutta ensi vuonna toteutettavien investointien aikana saamme sitäkin kehitettyä”, toteaa Oulun lentoaseman päällikkönä aloittava Liisa Sallinen.

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ILMOITUS


Booking.com Search Stays

Uusimmat artikkelit

  • Ikkunapaikka Inspiration ja Viking XPRS veivät matkailuväen makumatkalle trendien aallokkoon 18.4.2026
  • Finnair käynnistää haun MPL -lentäjäkoulutusohjelmaan 17.4.2026
  • Viking Line: yli puolet matkustajista tulee Suomen ulkopuolelta 17.4.2026
  • SMAL in HEL on nyt Global Travel Forum! 16.4.2026
  • Ilmailun turvallisuustyön painopisteinä toiminta lentoasemilla ja GNSS-häiriöihin varautuminen 15.4.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus