Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Malevin konkurssin takaisinmaksuasiassa lopulta päätös

Posted on 30.6.202030.6.2020 by Eero Havia

Unkarilaisen lentoyhtiön Malevin vuonna 2012 tapahtunutta konkurssia seurasi pitkä ja tuskallinen kädenvääntö käyttämättä jääneiden lentolippujen takaisinmaksusta. Varat ovat olleet vuosikausia IATA:n hallussa sulkutilillä. Nyt asia on saanut ratkaisun ja matkatoimistot sekä matkajärjestäjät ovat saamassa suurelta osin maksut hyväkseen.

Kahdeksan vuotta kestäneessä oikeustaistelussa oli mukana 190 kansainvälistä matkatoimistoa ja matkanjärjestäjää, joiden asiaa ajoivat eurooppalainen ECTAA ja kansalliset matkatoimistojärjestöt, suomessa SMAL. Sen jäsenyrityksiä  oli mukana oikeudenkäynnissä lähes kaksikymmentä, kertoo SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti. Oikeudenkäynti käynnistyi amsterdamilaisessa tuomioistuimessa vuonna 2015.

Koronaepidemian tyhjentämille matkatoimistojen kassoille nyt aikaansaatu ratkaisu  oli hyvä uutinen – ainakin siis niille noin 20:lle suomalaiselle toimijalle, jotka olivat odottaneet saataviaan  Malevin konkurssipesältä ja IATA;:n sulkutililtä peräti kahdeksan vuotta.

Uusimmat artikkelit

  • SAS ilmoittaa mittavasta investoinnista 2.7.2026
  • Laiton matkanjärjestäminen uhkaa kuluttajansuojaa 1.7.2026
  • Tallinnan viisi vuosikymmentä – naapurimme mittava muodonmuutos! 1.7.2026
  • Uutta ja tuttua kesäisessä Tallinnassa 30.6.2026
  • Ilmailun historiaa Vaasassa – sähkölentokone ylittää avomeren 29.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus