Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Matkojen peruutuksia odotettua vähemmän Suomessa

Posted on 23.9.200129.12.2018 by Eero Havia


UM suosittaa olemaan matkustamatta vain Afganistaniin ja Pakistaniin.

Kokoontuessaan perjantaina 21.9 maamme matkanjärjestäjät totesivat, että suomalaiset suhtautuvat tilanteeseen maltillisesti. Heidän mukaansa uusia matkavarauksia on yhtä kaikki kirjattu enemmän, kuin on tullut peruutuksia. Tilanne on kuitenkin aiheuttanut paljon kyselyitä matkaohjelmien suunnitelmien mukaisesta toteutumisesta.

Matkanjärjestät korostavat, että matkustajien turvallisuus on niiden toiminnan ensisijainen lähtökohta, kerrotaan Suomen matkatoimistoalan liitosta (SMAL). Matkoja ei järjestetä vaarallisiksi katsottuihin kohteisiin. USA:n tapahtumien pohjalta ulkoasianministeriö (UM) on antanut suosituksen olla matkustamatta Pakistaniin ja Afganistaniin.

Matkoja on peruttu lähinnä USA:han johtuen lentoliikenteen seisauksesta ja siitä seuranneista muutoksista.

Matkanjärjestäjät ilmoittavat tarkkailevansa tilannetta ja tekevänsä tarvittaessa muutoksia matkaohjelmiin. Myös lentoyhtiöiden päätökset vaikuttavat toteutukseen. Kukin matkanjärjestäjä tiedottaa omille asiakkailleen omalta osaltaan.

USA:n tapahtumien vaikutuksesta toimialan kehitykseen ei SMAL eivätkä sen jäsenmatkanjärjestäjät tässä vaiheessa halua lausua mitään, vaan katsovat kommentoinnin olevan nykytilanteessa ennenaikaista.(EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Tallink Silja Linen hyväntekeväisyyshuutokauppa 26.9.2026 Turussa 24.7.2026
  • Tallinkin ensimmäinen vuosipuolisko: vakaa liikevaihto ja kasvaneet rahtivolyymit toisella neljänneksellä 23.7.2026
  • Turkka Kuusisto: Finnairilla vahva toinen kvartaali 22.7.2026
  • Helsingin päärautatieasemalle uusi hotelli 22.7.2026
  • Levin tunturialueelle kätketty kultaharkko löytynyt 21.7.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus