| Euroopan komissio on ehdottanut uusia sääntöjä, jotka sujuvoittavat matkustusta Euroopan sisällä. Komissio esittää matkojen suunnittelun ja varaamisen yksinkertaistamista niin lähi-, kauko- kuin maiden rajojen yli ulottuvassa matkustuksessa. Tämä koskee erityisesti junamatkustusta, johon sisältyy useiden rautatieyhtiöiden osuuksia. Lisäksi junamatkustajien oikeudet suojataan matkan alusta loppuun saakka. |
| Tällä hetkellä eri matkustusvaihtoehtojen vertailu ja kestävimpien valintojen löytäminen on hankalaa, varsinkin jos reitti kulkee usean maan kautta ja matka taitetaan junalla. Jos junamatkaan sisältyy useiden eri rautatieyhtiöiden lippuja, matkustajien suoja on rajallinen. Komission ehdotusten taustalla on tavoite tehdä matkustuksesta sujuvaa ja helppoa sekä edistää EU:n ilmastotavoitteita. Komissio esittää, että matkustaja voi yhdistää samalle lipulle useamman rautatieyhtiön reittejä. Tämä tekee rautatieliikenteen markkinoista avoimemmat ja saavutettavammat. Matkustajat voivat etsiä ja vertailla eri junaoperaattoreiden yhteyksiä ja ostaa ne samalle lipulle. Lipun saa ostettua yhdellä kertaa yhdeltä lipunmyyntialustalta. Myyntialusta voi olla itsenäinen alusta tai rautatieyhtiön lipunmyyntipalvelu. Jos reittiin sisältyy usean rautatieyhtiön osuuksia ja matkustaja ei ehdi jollekin niistä, yhden lipun ostaneiden matkustajien oikeudet ovat turvatut. Matkustajan oikeuksiin kuuluu huolenpito, uudelleenreititys, lipun hinnan palautus ja korvaukset. Komissio asettaa myös lipunmyyntialustoille ja liikenteenharjoittajille uusia velvoitteita, joilla varmistetaan tasapuolinen mahdollisuus myydä lippuja ja matkavaihtoehtojen puolueeton esittäminen. Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_26_1056 Lähde: Euroopan komission Suomen edustusto |