Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Norwegian järjestelee liiketoimintaansa uudelleen: kaukolennot poistuvat sortimentista

Posted on 15.1.202121.1.2021 by Eero Havia

Norjalaisen lentoyhtiö Norwegianin hallitus hyväksyi torstaina 14.1 2021 uuden, yksinkertaistetun liiketoimintamallin. Sen mukaisesti yhtiö palaa juurilleen ja keskittyy vain halpalentoyhtiöiden perustoimintaan ’short haul’ eli lyhyiden, eurooppalaisten lentojen operaattorina. Muille mantereille, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Aasiaan lennetyt lennot poistetaan yhtiön reittikartalta.

Norwegian aikoo siten rajulla leikkauksella  pelastautua koronan aiheuttamalta kurimukselta jatkamaan lentomatkustajien palvelua ja jopa houkuttelemaan sijoittajia.  ”Lyhyiden eurooppalaisten lentojen verkosto on aina ollut Norwegianin tukiranka ja muodostaa myös tulevan liiketoimintamallin pohjan”, sanoo yhtiön CEO Jacob Schram. 

Norwegianin kalustoksi yhtiö kertoo jäävän n. 50 kapearunkokonetta, kun sillä koronan alkaessa oli jopa n. 140 ilma-aluksen laivasto. Norwegian on konehankinnoissaan suosinut Boeingin koneita, jotka kuluneina parina viime vuotena ovat tunnetusti olleet myös rajussa vastaisessa tuulessa.

Uusimmat artikkelit

  • SAS ilmoittaa mittavasta investoinnista 2.7.2026
  • Laiton matkanjärjestäminen uhkaa kuluttajansuojaa 1.7.2026
  • Tallinnan viisi vuosikymmentä – naapurimme mittava muodonmuutos! 1.7.2026
  • Uutta ja tuttua kesäisessä Tallinnassa 30.6.2026
  • Ilmailun historiaa Vaasassa – sähkölentokone ylittää avomeren 29.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus