Matkaviikko toivottaa lukijoilleen, ilmoittajilleen ja kaikille intresenteilleen oikein hyvää ja levollista pääsiäistä! Palaamme matkakaupan uutisiin juhlapyhien mentyä, niin pian kuin asioita alkaa taas tapahtua! Matkaviikko – toimitus
IAU ennakkoilmoittaa uusista työnseisauksista perjantaina 2. toukokuuta
Ilmailualan Unioni IAU ilmoittaa järjestävänsä neljän tunnin mittaisia työnseisauksia useissa eri yrityksissä perjantaina toukokuun 2. päivänä. Työnseisaukset aiotaan toteuttaa siten, että työntekijät aloittavat työnsä neljää tuntia myöhemmin kuin heidän työvuoronsa kyseisenä päivänä muutoin alkaisi. Työnseisausten piirissä on arviolta yhteensä yli 600 työntekijää, jotka vastaavat Finnairille tuotettavista maahuolinta- ja ateriapalveluista sekä sen lentokoneiden korjaus- ja huoltotöistä….
Scandic vetäytyy Imatralta
Pandoxin omistaman Imatran Valtionhotellin kiinteistön vuokrasopimuksen päättyessä elokuun lopussa 2025, Scandic on päättänyt lähteä Imatralta. Scandic on toiminut Imatralla vuodesta 2018 alkaen. ”On ollut hienoa jatkaa Imatran Valtionhotellin yli 120-vuotista taivalta näiden vuosien aikana. Osana portfoliomme optimointia arvioimme jatkuvasti uusien hotellien ja toimintojen perustamispaikkoja sekä ajankohtia, milloin on aika vetäytyä hotellista. Olemme nyt ilmoittaneet kiinteistönomistaja Pandoxille, että…
Finnjävel tuo röpörieskan Grand Hansa-hotellin aamiaiselle
Hotelliketju NH Collection juhlistaa 10-vuotista taivaltaan maailman metropoleissa. Suomeen korkeatasoinen ketju saapui 2024, kun Seurahuoneen ja Uuden ylioppilastalon historiallisiin kiinteistöihin avautui NH Collection Helsinki Grand Hansa. Kymmenen NH Collection -hotellia Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa tuo juhlavuoden kunniaksi aamiaiselleen paikallisen huippuravintolan luoman annoksen. Helsingissä juhla-annoksesta vastaa maailman ainoa suomalaisesta ruokaperinteestä ammentava Michelin-tähtiravintola Finnjävel. NH Collection -hotellit…
MaRa: Liikunta- ja kulttuuriedun määrää korotettava
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa esittää valtiovarainministeriölle, että työntekijöiden omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan verovapaan edun määrää korotetaan vuoden 2026 alusta lähtien 550 euroon ja edun piiriin otetaan uusia palveluita. Korotus olisi erinomainen kasvutoimi, joka ei aiheuttaisi negatiivisia vaikutuksia valtiontaloudelle. Työnantaja voi antaa työntekijöilleen verovapaan enintään 400 euron edun omaehtoisesta liikunta- tai kulttuuritoiminnasta. Etua on tarjottava koko…
SMALin sisältörikas kevätkokousmatka toteutettiin Turkin Antalyassa
Suomen Matkailualan Liitto (SMAL) järjesti vuotuisen kevätkokoustapahtumansa Turkin – tai Türkiyen kuten maan nimi halutaan nykyisin ilmaista – kahden miljoonan asukkaan Antalyassa huhtikuun 8.-12. päivinä, 2025. Matkaohjelma muodostui totutun mukaisesti sääntömääräisestä kokouksesta sekä työohjelmasta. Lisäksi 80 osallistujaa tutustuivat itse Antalyaan ja läheisiin matkakohteisiin kuten Alanyaan, Sideen, Pergeen sekä Belekiin kukin valintansa mukaisesti. Kokouksen tapahtumapaikka Antalyassa…
Hae uutta passia tai henkilökorttia helposti verkossa kesän lomamatkoja varten
Helsingin poliisilaitoksen lupapalveluihin avataan jatkuvasti uusia ajanvarausaikoja. Passin tai henkilökortin uusiminen kannattaa aloittaa aina verkosta, jolloin voit suunnitella käyntisi etukäteen ja asiointi on sujuvaa. Aloita asiointisi verkosta aina, kun tarvitset uuden passin tai henkilökortin. Hakemuksen yhteydessä voit tarvittaessa varata helposti tunnistautumisajan lähimmälle poliisiasemallesi. Helsingin poliisilaitoksella uusia ajanvarausaikoja lisätään lupapalveluiden ajanvarauskalenteriin jatkuvasti resurssitilanteen mukaan. ”Myös peruutusaikoja…
Helsinki-Vantaalle jälleen kansainvälinen palkinto: Pohjois-Euroopan paras lentoasema
Lentomatkustajat valitsivat Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi Skytraxin kansainvälisessä palvelututkimuksessa. Skytraxin tutkimus on kansainvälisesti arvostettu lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Palkinto jaettiin lentoasemayhtiö Finavialle Madridissa 9. huhtikuuta 2025. ”Olemme ylpeitä siitä, että matkustajat ovat toistamiseen valinneet Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi. Kansanvälisessä tutkimuksessa arvioidaan laajasti lentoasemien palveluiden tasoa ja asiakaskokemusta…
Salaisuuksien kartanon jäljillä Espanjassa – La Promesa -sarjan upeat kuvauspaikat
Yllä: La Granja de San Ildefonson kuninkaallinen palatsi, Segovia Oletko koukussa suosittuun La Promesa -sarjaan? Tässä neljä kohdetta, joissa pääset vierailemaan huikean historiadraaman aidoilla kuvauspaikoilla. Yli 170 000 suomalaista seuraa tiiviisti espanjalaista La Promesa – Salaisuuksien kartano -sarjaa. Historiallinen draama pitää sisällään romantiikkaa, juonittelua ja huikeita juonenkäänteitä 1900-luvun alun Espanjassa. La Promesa palkittiin parhaana telenovelana International Emmy…
Miten saattaa matkustaja Helsinki-Vantaan lentoasemalle?
Oletko saattamassa matkustajaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle? Lentoasemalla on alkuvuodesta 2025 siirrytty uuteen käytäntöön, jossa pysähtymisaikaa terminaalin pääovien edustan drop-off-alueella rajoitetaan, jotta matkustajia saattaville autoille on aina tilaa. Saattajalla 8 minuuttia maksutonta aikaa Sujuvan matkallelähdön varmistamiseksi, aika hyvästelyille ja matkatavaroiden nostamiselle autosta on jatkossa rajattu kahdeksaan minuuttiin. Drop-off-alueen läpi ajavat autot tunnistetaan rekisterikilven perusteella sekä sisäänajossa että…