SLL haluaa Saloniuksen pois sovittelusta Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) ilmoittaa epäilevänsä meneillään olevien työehtosopimusneuvottelujen riippumattomuutta, ts. puolueettomuutta. SLL:n ilmoittaa, että lentäjillä on ”vahva syy epäillä, että valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen päätöksiin on yritetty vaikuttaa kyseenalaisin keinoin.” Finnairin henkilöstöjohtaja Anssi Komulaisen mukaan kyse on siitä, että valtakunnansovittelija Salonius oli up-gradattu turistiluokasta bisnekseen hänen taannoisella Aurinkomatkojen Bangkokin valmismatkallaan. Salonius…
SAS myymässä maapalveluyhtiö SGS Finland Oy:n
Aiesopimus ISS:n kanssa jo allekirjoitettu Osana konsernirakenteen uudistamista SAS on ulkoistamassa osia liiketoiminnoistaan. Yhtenä toimenpiteiden kohteena on lentoliikenteen maapalveluja tuottava SGS Finland Oy. SAS konserni vahvistaa käyvänsä keskusteluja ISS:n kanssa SGS Finlandin liiketoiminnasta. ISS Finland toimittaa kiinteistö- ja toimitilapalveluita laaja-alaisesti niin yrityksille kuin julkiselle sektorille työllistäen 12.000 henkeä ympäri Suomea. ISS Finland on osa kansainvälistä…
BA:n Helsingin lennot muuttavat Heathrow’lla T3:een
Muuttopäivä keskiviikkona 25. helmikuuta Viiden British Airwaysin (BA) lennon terminaali muuttuu keskiviikona 25. helmikuuta 2009 Lontoon Heathrow’n lentoasemalla. Terminaali 3:een (T3) muuttavien viiden lentokohteen joukossa ovat myös BA:n kaksi päivittäistä Helsingin lentoa. Muut kohteet ovat Barcelona, Madrid, Lissabon ja Nizza. T3:een muuttavat myöhemmin lisäksi BA:n lennot Málagaan, Wieniin, Bangkokiin, Sydneyhin ja Singaporeen, T3, uuden terminaali…
Finnairin lentäjät peruivat viiden lakkopäivän uhan
SLL ei kuitenkaan hyväksynyt sovintoesitystä Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) eli palkansaajapuoli ei hyväksynyt valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen sovintoesitystä sunnuntai-iltana (22.2.2009) Finnairin lentäjien työriidassa. Kuitenkin lentomatkustuksen kannalta hyvä puoli asiassa on, että ”vauhdittaakseen oikean neuvotteluinnon löytymistä” lentäjät luopuivat ensi keskiviikosta alkaviksi aiottujen pistelakkojen uhasta. Näin perustelee SLL hieman yllättävää ratkaisuaan ja perääänkuuluttaa työnanajalta nyt aitoa neuvottelua. ”Poikkeuksellinen, mutta…
Air Berlinin käyttöön uusi lähestymislento-ohjelmisto
Polttoainetta säästyy, vähemmän saastetta ja melua Air Berlin -lentoyhtiö ilmoittaa asentavansa ensiksi Boeing- ja sitten myös Airbus-laivastoonsa uudenlaisen Safe Route -ohjelmistojärjestelmän lähestymislentoja varten. ADS-B (Automatic Dependent Surveillance – Broadcast) -teknologiaan perustuvalla järjestelmällä voidaan lähestyvien lentokoneiden nopeus sopeuttaa ja koneiden välinen etäisyys säilyttää optimaalisena myös vilkkaasti liikennöidyillä lentokentillä. Näin säästyy polttoainetta, syntyy vähemmän päästöjä ja melusaastetta…
Finnairin lentäjien työriidasta neuvotellaan tänään
Työtaistelutoimet uhkaavat keskiviikkona 25. helmikuuta Finnairin lentäjien jo työministeriön kertaalleen kahdella viikolla siirtämästä työtaistelu-uhasta neuvotellaan tänään torstaina 19. helmikuuta. Työtaistelutoimet uhkaavat pysäyttää Finnairin lentoja ensimmäisen kerran keskiviikkona 25. helmikuuta ellei sopua asiassa löydy. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius on sanonut pyrkivänsä saamaan tiedon mahdollisen lakon alkamisesta tai peruuntumisesta selville viimeistään tulevan viikonlopun aikana. Lentäjien lakkouhkaan liittyviä avoimia…
Eticket.fi kasvoi ja teki kohtuullisen tuloksen 2008
Vuosi 2009 käynnistynyt hyvin ”Suomalainen nettimatkatoimisto Eticket.fi ylsi 6,78 miljoonan euron liikevaihtoon vuonna 2008 ja kohtuulliseen 52 449 euron tulokseen ennen veroja”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Mikko Vartiainen. Sekä myynti että tulos paranivat moninkertaisiksi verrattuna yhtiön ensimmäiseen tilivuoteen, mutta 2008 olikin vasta nuoren yhtiön ensimmäinen täysi tilikausi. ”Vuosi 2008 oli Eticket.fi:lle haasteellinen, sillä toteutimme yhtiön lanseerauksen…
Blue1 ja brittiyhtiö BMI codeshare -yhteistyöhön
KF -tunnuksin Heathrow’lta muualle Britanniaan Lentoyhtiö Blue1 aloitti code share -yhteistyön brittiläisen lentoyhtiö BMI:n kanssa helmikuun alussa. Blue1:n päivittäiset lennot Helsingin ja Lontoon Heathrown välillä liikennöidään nyt myös BMI:n lentonumerolla. Vastaavasti BMI:n lennot Heathrowlta Manchesteriin, Leeds/Bradfordiin, Belfastiin, Glasgowhin, Aberdeeniin ja Dubliniin, joilla on yhteys Blue1:n vuoroon, operoidaan myös Blue1:n lentonumeroilla. Laajenevan codeshare -yhteistyön myötä Blue1…
Jamie Oliver ja Scandic -hotellit aloittavat yhteistyön
Lapsille uudet, jännittävät ruokalistat kesäksi Scandic -hotelliketju ja TV:stä tuttu brittikokki Jamie Oliver ovat sopineet yhteistyöstä. Scandic lupaa vierailleen jo muutaman kuukauden kuluessa jännittäviä muutoksia, unohtumattomia gastronomisia kokemuksia. Yhteistyösopimus Jamie Oliverin ja Scandicin välillä on voimassa kolme vuotta. Siinä keskitytään kunakin vuonna eri kohderyhmiin. ”Ensimmäisen vuoden aikana panostamme lapsiin, jotka saavat tänä kesänä kokeilla aivan…
Brussels Airlinesin ja Lufthansan yhteistyö käynnistyy
Lounget yhteiskäyttöön 15. helmikuuta alkaen Brussels Airlines ja Lufthansa käynnistävät keskinäisen yhteistyönsä belgialaisyhtiön Star Allianceen liittymisen puitteissa. Helmikuun 15. päivästä 2009 molempien lentoyhtiöiden siihen oikeutetut matkustajat voivat käyttää toistensa lounge-tiloja. Brussels Airlinesin Privilege -kanta-asiakasohjelman Platina-kortin haltijat voivat käyttää Lufthansan Senator ja Business-Class -loungepalveluita maailmanlaajuisesti. Vastavuoroisesti LH:n Miles & More -jäsenille avautuvat Brussels Airlines loungetilat. Kuluvasta…