”Mobbe” korvaa entiset FlyTop-päätteet Finnair on uusinut lentomyynnissä käytettävät mobiilit kassapäätteet. Entiset, hitaiksi koetut FlyTop -käyttöliittymät korvataan uudella, tuttavallisesti ”Mobbeksi” kutsutulla kassajärjestelmällä. ”Finnairin asiakkaille tämä merkitsee sitä, että ostosten tekeminen lennoilla on huomattavasti sujuvampaa kuin aikaisemmin”, sanoo myyntipäällikkö Eeva-Liisa Nyqvist. Uusi mobiili kassapääte onkin saanut paljon kiitosta Finnairin lentävältä henkilökunnalta. Helppokäyttöinen laite on huomattavasti edeltäjäänsä…
SAS:n lakko Ruotsissa jatkuu – lauantain liikenne peruttu
Neuvottelut toistaiseksi tuloksettomia Tänään perjantaina 25. toukokuuta iltapäivällä SAS ilmoittaa lakkoneuvottelujen Ruotsin matkustamohenkilökunnan lakossa olleen tuloksettomia. Samalla yhtiö ilmoittaa, että sen lennot Ruotsissa ja Ruotsista pääsääntöisesti peruuntuvat myös lauantaina 26. toukokuuta. Perjantain 25.5. lennot peruttiin jo torstaina 24.5. Lakko ei koske Suomen Blue1:n lentoja, ei myöskään SAS:n lentoja, joiden lähdöt ovat Oslosta tai Kööpenhaminasta (poikkeuksena…
SAS-Ruotsin matkustamohenkilökunta lakkoon 25. toukokuuta
Lakko ei koske Blue1:n lentoja Suomesta Scandinavian Airlines Sweden eli SAS Ruotsi joutuu pysäyttämään lentonsa perjantaina 25. toukokuuta alkaen klo 05.00 paikallista aikaa. Tämä johtuu matkustamotyöntekijöiden ammattiliitto HTF/SCCA:n julistamasta lakosta. SAS Ruotsi ilmoittaa kuitenkin torstai-iltapäivän 24.5. tilanteessa 14 kotimaan lennosta sekä neljästä ulkomaan lennosta, jotka aiotaan lentää lakosta huolimatta. Jälkimmäisten joukossa on SAS:n vuoro SK…
Taide ja kulttuuri Saksan kesämatkailun vetonauloja
Currywurstille oma museo Berliiniin Saksassa vuoden 2007 matkailumarkkinoinnin teema on maa taide- ja kulttuurimatkailun kohteena. ”Runsas ja laaja-alainen kulttuuritarjonta on yksi syy Saksaan suuntautuvan matkailun jatkuvalle kasvulle”, kertoo Saksan Matkailutoimisto DZT:n Suomen johtaja Marjaana Saurila. Vuonna 2006 matkailu vilkastui myös ilman vuoden suurtapahtumaa, jalkapallon MM-kisoja. Suomesta kasvu oli yli 5 %, ja lisäystä tuli nimenomaan…
Airbus liittyy YK:n Global Compact -hankkeeseen
”Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu osaksi liiketoimintaa” Eurooppalainen lentokonevalmistaja Airbus on liittynyt Yhdistyneiden Kansakuntien Global Compact -hankkeeseen. Se tuo yritykset yhteen YK-virastojen, kansalaisyhteis-kunnan ja hallinnon kanssa. Tavoitteena on edistää yhteensä kymmentä periaatetta, jotka liittyvät ympäristöasioihin, ihmisoikeuksiin, työntekoon ja korruption torjumiseen. Vuonna 2000 käynnistetty Global Compact on vapaaehtoinen hanke, jonka tarkoituksena on edistää yritysten yhteiskuntavastuun kantamista. Lisäksi siinä…
Katajanokan vankila Helsingissä avattiin hotellina
”Kaupungin omaleimaisin hotelli” Katajanokan tutkintavankilana toiminut rakennus on avattu perusteellisen muodonmuutoksen kokeneena modernina hotellina tänään tiistaina 22. toukokuuta 2007. Museoviraston suojelema vankilan keskikäytävä, ulkoseinät ja linnan muurit muistuttavat yhä rakennuksen historiasta ja aikaisemmasta käyttötarkoituksesta. Rakennuksen vanhin osa on vuodelta 1837 ja pääosa vuodelta 1888. Best Western Premier -hotellimarkkinointiketjuun liittyneessä Katajanokka -hotellissa on 106 huonetta, Sakke…
Finnairin uusista kaukokoneista voi lähettää tekstiviestejä
Maasta voidaan myös vastata viesteihin Finnairin uusiin,kesäkuusta alkaen kaupalliseen käyttöön otettaviin Airbus A340-300E-kaukoreittikoneisiin tulee mahdolliseksi matkustajien istuimessa olevilla satelliittipuhelimilla lähettää tekstiviestejä ja lyhyitä sähköposteja ilmasta maahan. Lentokoneesta lähetettyyn viestiin voidaan myös maasta vastata matkustajan istumapaikalle. Viestien lähetys ja vastaanotto maksaa USD 2,-/kpl. Koneessa on myös mahdollisuus ensimmäistä kertaa soittaa toiselle samalla lennolla olevalle henkilölle koneen…
SMALin kevään koulutussarja päättyy osapuolten vastuisiin
Toukokuun 29. päivänä ”Sopimusasiat kuntoon” Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) järjestämät koulutustilaisuudet jäävät kesälomille tiistaina 29. toukokuuta tapahtuvan ”Sopimusasiat kuntoon” -koulutuksen myötä. Kevään viimeisen koulutustilaisuuden luennoitsijat ovat konsultti, oik. kand., Master of Laws Ulla Huovinen, Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusvalvonnan lakimies Laura Holkko sekä Tapiola-ryhmän vakuutuskorvausasiantuntija Krista Karviala. Koulutuksen aiheena on mm., kuka palveluketjussa vastaa sen viimeiselle lenkille, kuluttajalle,…
Ekotehokkuus CFM-lentokonemoottorien kehitystavoite
”Finnairin Airbus-laivasto kärjessä” Finnair sanoo liikennöivänsä ekotehokkainta Airbus-laivastoa, kun se teki päätöksen CFM56-moottoreista Airbuseihinsa jo kymmenen vuotta sitten. Euroopan ja kotimaan lentojen laivaston kanssa samantyyppiset CFM56-moottorit asennetaan myös uusiin, kaukoliikenteen Airbus A340-koneisiin, joista kaksi ensimmäistä tulee Finnairille jo touko-kesäkuussa. ”CFM Internationalilla on ympäristöasiat otettu huomioon moottoreiden valmistuksessa jo pitkään. Olemme kehittäneet uraauurtavaa teknologiaa, joka vähentää…
Brysselin 12. Jazz Marathon 25.-27. toukokuuta 2007
Euroopan pääkaupunki hullaantuu viikonlopuksi jazzista Perjantaina 25. toukokuuta käynnistyy Brysselissä jo 12. kerran jazzhulluille – ”Fous du Jazz, Jazz Madness” – suunnattu mittava kolmen päivän koitos. Brysselin keskeiset paikat – Grand Place, le Sablon, la place Sainte-Catherine ja tänä vuonna myös la Place d’Espagne täyttyvät 125:stä eri jazztapahtumasta, jotka kaikki ovat ilmaisia. Tarjolla on modernia,…