Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Petri Isomäki Primehotels Oy:n toimitusjohtajaksi

Posted on 5.8.2022 by Eero Havia


Primehotels Oy:n operatiivinen johtaja Petri Isomäki on siirtynyt yhtiön toimitusjohtajaksi 1. elokuuta alkaen. Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Tomi Peitsalo siirtyy kokopäiväiseksi hallituksen jäseneksi.

Primehotelsin uudeksi toimitusjohtajaksi siirtyvällä Petri Isomäellä on vankka hotelliliiketoiminnan kokemustausta ja vahva näkemys Primehotelsin tulevaisuudesta alan merkittävänä toimijana. Hän on toiminut SOK:n MaRa -ketjuohjauksen myyntijohtajana, SOK:n Venäjän hotelliliiketoiminnan toimitusjohtajana sekä useissa hotellinjohtaja ja senior positioissa kansainvälisten brändien parissa niin Suomessa kuin ulkomailla.

Primehotels panostaa kasvuun ja liiketoiminnan kehittämiseen: tänä vuonna hotelliverkosto on kasvanut kahdella uudella konseptihotellilla, ja uusi Hotel Grand Hansa avataan kesällä 2023. 

Hallituksen jäseneksi siirtyvä Tomi Peitsalo tulee vastaamaan jatkossa yhtiön kasvustrategiasta, kansainvälisen yhteistyöverkoston kehittämisestä ja uusista kehityshankkeista.

Organisaatiokehityksen myötä Primehotels on noussut alan merkittäväksi toimijaksi. Yhtiö aikoo tulevina vuosina panostaa entisestään etenkin kansainvälisen yhteistyöverkoston vahvistamiseen ja kestävään liiketoimintaan sitoutuen pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan henkilöstön, vieraiden ja sidosryhmien kanssa.

Uusimmat artikkelit

  • SAS ilmoittaa mittavasta investoinnista 2.7.2026
  • Laiton matkanjärjestäminen uhkaa kuluttajansuojaa 1.7.2026
  • Tallinnan viisi vuosikymmentä – naapurimme mittava muodonmuutos! 1.7.2026
  • Uutta ja tuttua kesäisessä Tallinnassa 30.6.2026
  • Ilmailun historiaa Vaasassa – sähkölentokone ylittää avomeren 29.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus