Lufthansa ei saanut itävaltalaista halpayhtiötä Lufthansan aikomus hankkia itävaltalainen halpalentoyhtiö Niki sen maksukyvyttömän emoyhtiön Air Berlinin jäämistöstä kohtasi vastustusta EU:n komission kilpailuelimissä. Ne eivät hyväksyneet Lufthansa-konsernin aikomusta Nikin sulauttamisesta Eurowings-ryhmään. Tänään 14. joulukuuta 2017 Nikin nettisivuille www.flyniki.com ilmestyi tyly teksti: ”Niki Luftfart GmbH:n lennot IATA-koodilla HG loppuivat.” Niki on operoinut lähinnä Itävallasta, Saksasta ja Sveitsistä…
Avainsana: air berlin
Air Berlin ja Berlin Brandenburg GmbH sopivat korvausriidan lakituvan ulkopuolella
Mystiikka BER-hankkeen ympärillä vain lisääntyy Lentoyhtiö Air Berlin ja Berliinin uuden lentoaseman (BER) operaattori Berlin Brandenburg GmbH ovat sopineet lentoaseman jo vuonna 2012 alkaneen käyttöönoton myöhästymisen korvausriidat tuomioistuimen ulkopuolella. Sopimuksen seurauksena Air Berlin on vetänyt takaisin vaateensa lentokenttäyhtiölle Potsdamin alueellisessa tuomioistuimessa. AirBerlinin lyhytsanaisen tiedotteen mukaan molemmat osapuolet ovat sopineet, että syntyneen sovun yksityiskohtia ei kerrota…
Air Berlin PLC palasi voitolliseksi vuonna 2012
Toiminnallinen tulos parasi yli EUR 300 miljoonaa Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö airberlin on palannut voitolliseksi. Air Berlin PLC julkisti vuoden 2012 toiminnalliseksi tuloksekseen ennen korkoja ja veroja (EBIT) EUR 70,2 miljoonaa. Edellisvuoden 2011 tappiolliseen tulokseen verraten toiminnallinen tulos parani peräti 317,2 miljoonaa. Yhtiön nettotulos EUR 6,8 miljonaa tietää paluuta voitolliseksi ensimmäisen kerran sitten vuoden 2007….
DZT ja Air Berlin infosivat Saksaa ja Reininmaata
Berliinin uusi lentoasema, Düsseldorf, Köln ja Aachen tarkastelussa Saksan matkailutoimisto DZT (Deutsche Zentrale für Turismus e.V.) ja lentoyhtiö Air Berlin yhdistävät voimansa kahteen ammattilaisten aamiaisinformaatioon Helsingissä 17.4. Toinen tilaisuus on tarjolla 19.4. Suosiosta kertoo, että tilaisuudet oli siirrettävä alunperin suunniteltua suurempiin tiloihin. Saksan matkailun edistäminen ja tiedotus on palannut takaisin Saksalais-suomalaisen Kauppakamarin (Deutsch-Finnische Handelskammer e.V.)…
Air Berlin ja Malév sopineet code share -yhteistyöstä
Kanta-asiakasohjelmien linkittämistä suunnitellaan Air Berlin ja Malév tarjoavat jatkossa valikoituja reittejään keskinäisessä code share -yhteistyössä,josta tehty sopimus on jo allekirjoitettu. Se koskee lentoja lokakuun 30. päivästä alkaen. Malévin lennot Berliinistä, Hampurista, Stuttgartista, Frankfurtista ja Zürichistä Budapestiin voidaan varata Air Berlinin kautta. Malévin matkustajat puolestaan voivat hyödyntää Air Berlinin laajaa Saksan kotimaan ja Euroopan verkostoa. Yhteistyö…
Lentoyhtiö Air Berlin: Suomeen uusi myyntijohtaja
Laura Hartikainen nimitetty Air Berlinin organisaatioon Laura Hartikainen (41) on nimitetty uuteen tehtävään Air Berlinin Suomen myyntijohtajaksi (Sales Manager Finland). Hän aloitti uudessa tehtävässään 22. elokuuta 2011. Myyntijohtajan toimenkuvaan kuuluu yritysasiakkaille, matkatoimistoille ja matkanjärjestäjille suuntautuvasta myynnistä vastaaminen. Aikaisemmin Laura Hartikainen on työskennellyt useissa tehtävissä matkailualalla. Hän on toiminut muun muassa HRG Nordic Ltd:n yritysmyynnissä ja…
Air Berlinin johto vaihtuu – Joachim Hunold vetäytyy
Hartmut Mehdornista vt. toimitusjohtaja Air Berlinin toimitusjohtaja Joachim Hunold tiedotti torstaina 18.8., että hän aikoo pyytää yhtiön hallitukselta eroa toimitusjohtajan tehtävästä 1. syyskuuta 2011 alkaen. Joachim Hunold haluaa yhä jäädä yhtiöön hallituksen jäseneneksi. Hän ehdottaa väliaikaiseksi seuraajakseen toimitusjohtajana Hartmut Mehdornia, joka on nykyisin yhtiön hallituksen jäsen. ”Olen vakuuttunut siitä, että johtajan vaihtuminen vain vauhdittaa käynnistämäämme…
Paul Gregorowitsch Air Berliinin hallitukseen
Martinairin CEO siirtyy syyskuussa saksalaisyhtiöön Air Berlinin johtoryhmä on kutsunut yhtiön hallitukseen uudeksi jäseneksi alankomaalaisen lentoyhtiön Martinairin toimitusjohtajan, Paul Gregorowitschin, 55. Gregorowitsch ottaa syyskuussa 2011 vastaan Air Berlinin kaupallisen johtajan (CCO) tehtävät, vastuualueinaan reittiverkosto ja myynti. Toimitusjohtajan Joachim Hunoldin (CEO), talousjohtajan Ulf Hüttmeyerin (CFO) ja operatiivisen johtajan Christoph Debusin (COO) ohella hänestä tulee näin Air…
Air Berlin avaa uudet reitit: New York (JFK) ja Linz
Italiaan uusia yhteyksiä airberlinin reittiliikenteen hubin Berliinin kautta Suomesta tuleville matkustajille avautuu kaksi uutta kohdetta. Toukokuusta 2011 alkaen käynnistyvät reittilennot New Yorkiin JFK:n lentoasemalle ja Itävallan Linziin. airberlin lisää tarjontaansa myös Italian suuntaan. Kesästä alkaen airberlinillä on mahdollista lentää Düsseldorfista Cagliariin, Sardiniaan. Berliinistä Roomaan lennettävien lentojen määrää lisätään niin, että tarjolla on jatkossa 13 jatkolentomahdollisuutta…
Air Berlin kuljettaa hiihtovarusteet lennolla maksutta
Talviaikataulukauden uutuuspalvelu Air Berlin ja sen itävaltalainen yhteistyökumppani NIKI tarjoavat tulevana talvena entistä parempaa palvelua hiihtoa ja lumilautailua harrastaville. Uuden talviaikataulun voimassaoloaikana 1. marraskuuta 2010 – 30. huhtikuuta 2011 voivat talviurheilun harrastajat ottaa myös hiihto- ja lumilautailuvarusteensa maksutta mukaan Alpeille suuntautuville Air Berlinin ja Nikin lennoille. Tarjous koskee lentoja, joiden pääteasemana on Itävallan Graz, Innsbruck,…