”Saumatonta matkustusta eurooppalaisille ja vierailijoille” Euroopan komissio on nimittänyt Amadeuksen yhteiseurooppalaista matkustajaliikenteen tieto- ja varausjärjestelmää valmistelevan All Way Travelling -hankkeen johtoon. Yhteishankkeeseen kuuluvat BeNe Rail, IATA, Thales, UNIFE ja Zeppelin University. Hanke kehittää ja validoi eri matkustustapoja tukevan yleiseurooppalaisen matkustajaliikenteen tieto- ja varausjärjestelmän mallin. Euroopan komission pitkän aikavälin tavoitteena on helpottaa matkustusta Euroopan sisällä eri…
Avainsana: amadeus
Janne Aarniovuori siirtyi Amadeuksesta Travellinkiin
. Travellinkin Suomen myyntitiimin uudeksi yritysmyyntipäälliköksi toukokuun alusta on nimitetty Janne Aarniovuori. Hän siirtyi tehtävään Amadeus Finlandista. ”On hienoa liittyä mukaan Travellinkin kasvavaan joukkoon. Travellink Liikematkojen palvelukonsepti on loistava ja on mahtavaa päästä auttamaan yhä useampia suomalaisia yrityksiä tehostamaan matkahallintoaan uudenlaisen palvelukokonaisuuden avulla. Markkina on jo pitkään kaivannut palvelevaa ja erilaista liikematkatoimistoa, jonka avulla yritykset…
IAG-yhtiöt jatkavat Amadeus ”full content” -sopimusta
British Airwaysin ja Iberian lentojen Amadeus-jakelu turvattu Matkakaupan teknologiayhtiö Amadeuksen ja International Airlines Groupin (IAG) huhtikuun 1. päivänä 2013 allekirjoittama uusi pitkäkestoinen sopimus tarkoittaa Amadeusta käyttäville matkatoimistoille jatkossakin täyttä saatavuutta British Airwaysin, Iberian ja Iberia Expressin kaikkiin hintoihin, aikatauluihin ja paikan varaamiseen. ”Sopimus IAG:n kanssa merkitsee pitkän ja menestyksellisen suhteemme jatkumista moneksi tulevaksi vuodeksi”, sanoo…
SMT aloittaa nyt Amadeus – mobiilivaraamisen testit
Aluksi iPhone ja Android -puhelimiin Suomen Matkatoimisto (SMT) alkaa ensimmäisenä matkatoimistona Suomessa testata yhdessä teknologiakumppaninsa Amadeuksen kanssa uutta itsevaraustyökalua, Amadeus e-Travel Management (AeTM) Mobile -sovellusta osana TraWell Online -palveluaan. Mobiilisovelluksen pilottiasiakkaana toimivat SMT:n kehityshautomon, Service Labin, asiakkuudet Enfo ja Aspo-konserni, joiden kanssa palvelun testaus on juuri alkamassa. Ensimmäisen version odotetaan olevan ulkona ja asiakkaiden käytettävissä…
Amadeuksen varaustyökalut Venäjän Microsoftilla
Ensimmäinen yhteinen suurhanke Venäjällä Yrityksille suunnattu matkavaraustyökalu Amadeus e-Travel Management otettiin käyttöön Microsoftin Venäjän yksikössä viime vuoden marraskuussa ja se on saavuttanut peräti 53 prosentin käyttöasteen tämän vuoden huhtikuuhun mennessä. Microsoft on onnistuneesti monistanut Saksan ja Ranskan markkinoilla jo saavutetun menestyksen myös Venäjälle. Amadeus ja Microsoft ovat toteuttaneet ensimmäisen yhteisen suuren luokan projektinsa Venäjällä. Online-työkalun…
e-Travel Managent valloitti Venäjän Microsoftin
Amadeuksen yrityksille suunnattu matkavaraustyökalu saavutti 53 % käyttöasteen Yrityksille suunnattu matkavaraustyökalu Amadeus e-Travel Management otettiin käyttöön Microsoftin Venäjän yksikössä viime vuoden marraskuussa ja se on saavuttanut peräti 53 prosentin käyttöasteen tämän vuoden huhtikuuhun mennessä. Microsoft on onnistuneesti monistanut Saksan ja Ranskan markkinoilla jo saavutetun menestyksen myös Venäjälle. Amadeus ja Microsoft ovat toteuttaneet ensimmäisen yhteisen suuren…
Amadeus ja HRS sopivat merkittävästä hotellijakelusta
Amadeus-järjestelmässä nyt 250 000 hotellia Matka-alan teknologiakumppani Amadeus on solminut merkittävän sopimuksen hotellitukkuri HRS:n (Hotel Reservation Service) kanssa. Sopimuksen myötä HRS:n hotellitarjonta on ensimmäistä kertaa saatavilla globaalin jakelujärjestelmän (GDS) kautta, mikä tehostaa hotellivaraamista merkittävästi. Kevään 2012 aikana Amadeus-järjestelmää käyttävät matkatoimistot ja yritykset ympäri maailman voivat varata saman järjestelmän kautta jopa 250 000 eri hotellia, mukaan…
VR:n ja Amadeuksen junavarausjärjestelmä etenee
Junat yritysten itsevarausjärjestelmään kevään 2012 aikana Amadeuksen ja VR:n yhdessä tuottama integroitu varausratkaisu Amadeus e-Travel Management -järjestelmässä valmistuu keväällä 2012. Amadeuksen ja VR:n junavarausten integraation etuna on, että matkan kaikki elementit, kuten lento-, hotelli-, auto- ja pian siis myös junavaraus voidaan koota yhteen ja samaan varaukseen. Näin mahdollistuu myös maksaminen korttiyhtiöiden matkatileille sekä tiedon siirtäminen…
AA ja UA solmivat Amadeus Full Content -sopimukset
Uusia toimijoita ovat Flybe, Copterline ja Airlink -yhtiöt Matka-alan teknologiakumppani Amadeus on solminut merkittävät sisältösopimukset American Airlines (AA) ja United Airlines (UA) -lentoyhtiöiden kanssa lentotuotteiden jakelusta. Sopimukset varmistavat, että lentoyhtiöt ovat jatkossakin saatavina Amadeus-järjestelmän kautta laajimmalla Full Content -tasolla. Tämä tuo reaaliaikaiset tiedot lentoyhtiöiden hinnoista, aikatauluista ja paikkatilanteesta matkatoimistojen saataville. Uusia toimijoita Amadeus-jakelussa ovat lisäksi…
Junavaraukset pian Amadeus e-Travel Managementiin
VR ja Amadeus kehittävät yritysmyyntijärjestelmää Vuoden lopulla yritysasiakkailla on tarjolla yhdellä varauksella online-kanavassa kaikki VR:n lipputyypit. VR julkisti 14.9. uuden paljon julkisuutta saaneen ostosovelluksensa. Amadeus ei ollut tässä vielä mukana. Samassa yhteydessä kuitenkin vanhaan VR-järjestelmään liittyvät Amadeus-palvelut, Amanda Tulostus ja Sanoma – loppuivat VR:n osalta. Nyt Amadeuksen ja VR:n yhteishanke online-varaamisen mahdollistamiseksi Amadeus e-Travel Management…