Koko liikenne myös hienoisessa kasvussa Blue1 on kuljettanut vuoden alusta laskien 307 000 matkustajaa kotimaan liikenteessä. Tämä on 18 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Elokuussa Blue1 kuljetti kotimaassa 32 000 matkustajaa (+ 5 %). Käyttöaste kuitenkin jäi lievästi viime vuotisesta, – 0,5 prosenttiyksikköä, nyt 61,9 %. Blue1:n Euroopan liikenteen matkustajamäärä nousi 14 % ja oli…
Avainsana: blue1
Blue1 Kittilään MD-90-koneella jo marraskuusta alkaen
Sesonkiaikana neljä vuoroa viikossa Blue1 vahvistaa aloittavansa lennot Helsingin ja Kittilän välisellä reitillä; tulevana talvena jo 8. marraskuuta alkaen. Aluksi lennetään kahdella viikkovuorolla torstaisin ja sunnuntaisin, mutta kevättalven korkeasesongilla 12. helmikuuta 2008 alkaen 27. huhtikuuta 2008 saakka myös tiistaisin ja lauantaisin eli neljästi viikossa. Blue1:n Kittilän tarjonta kasvaa myös suuremman konetyypin myötä. Kaikki tulevan talviliikennekauden…
Blue1 paransi puolivuotistulostaan merkittävästi
Rahoituserien jälkeen +6,1 MEUR Blue1:n tulos rahoituserien jälkeen tammi-kesäkuun 2007 vuosipuoliskolta (H1) parani merkittävästi eli 10,2 miljonalla eurolla. Nyt kirjattiin 6,1 MEUR plussaa, kun vuosi sitten oltiin -4,1 MEUR:ssa. Korkeamman matkustajamäärän seurauksena matkustajatuotot nousivat H1:n aikana nyt 103 MEUR:oon (+ 4 MEUR edelliseen vuoteen verrattuna). Liikevaihto kasvoi 5 % ja oli 111 MEUR (106 MEUR)….
Blue1 ja Thai Airways codeshare -yhteistyöhön
Suomesta Thaimaahan via ARN, CPH tai ZRH Blue1 ja Thai Airways ovat solmineet codeshare -yhteistyösopimuksen, joka astuu voimaan 15. heinäkuuta 2007. Molemmat Star Alliance-yhtiöt ovat sopineet keskinäisestä codeshare-yhteistyöstä niillä Blue1:n reiteillä, joilta on yhteys Thain Bangkokin lennoille: Helsinki (HEL)-Tukholma(ARN)-Bangkok (BKK), HEL-Kööpenhamina (CPH)-BKK, HEL-Zurich(ZRH)-BKK sekä Suomen länsi-rannikko-ARN-BKK. Blue1 mainitsee erityisesti Suomen länsi-rannikolta nyt avautuvan aivan uudenlaiset…
Blue1:n kotimaan matkustajamäärä 7 %:n kasvussa
Euroopan ja Skandinavian liikenteessä pudotusta Blue1:n kotimaan liikenteen matkustajamäärä nousi kesäkuussa 7 prosenttia 44 000 matkustajaan. Käyttöaste kotimaan liikenteessä nousi 9,5 %-yksikköä 65,4 prosenttiin. Vuoden alusta Blue1 on kuljettanut kotimaan liikenteessä 258 000 matkustajaa, mikä on 21 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Euroopan liikenteessä Blue1:n matkustajamäärä laski 4 prosenttia 39 000 matkustajaan. Käyttöaste kasvoi 13,9…
Blue1:n kotimaan liikenne nousi toukokuussa 15 %
Vuoden alusta kokonaismatkustajamäärä +6 % Blue1:n kotimaan liikenteen matkustajamäärä nousi toukokuussa 15 prosenttia 44 000 matkustajaan. Käyttöaste nousi 5,8 %-yksikköä 60,4 prosenttiin. Vuoden alusta yhtiö on kuljettanut kotimaan liikenteessä 214 000 matkustajaa, mikä on 24 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Euroopan liikenteen matkustajamäärä pysyi toukokuussa ennallaan eli 31 000 matkustajassa. Käyttöaste kuitenkin nousi 10 %-yksikköä…
Blue1 valitsi Finnair Cateringin muonittajakseen
. Blue1 -lentoyhtiö on valinnut Finnair Cateringin uudeksi ateriapalvelujensa toimittajaksi heinäkuun alusta alkaen. Finnair Catering on tunnettu vahvasta osaamisestaan suurten lentoyhtiöiden catering-palvelujen tuottajana. Myös Scandinavian Airlines käyttää Finnair Cateringiä, jonka hygieniaosaaminen, ympäristötyö ja tuotantoyksikkö ovat alansa huippuluokkaa, sanotaan Blue1:sta. (EH)
Blue1 kuljetti huhtikuussa 153 000 matkustajaa
Länsirannikon tarjonnassa vähennystä Huhtikuussa 153 000 matkustajaa lensi Blue1:lla, mikä on 4 % vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Lasku johtuu länsirannikon ja Skandinavian välisen liikenteen tarjonnan vähennyksestä. Vuoden alusta kumulatiivisesti Blue1 on kuljettanut 586 000 matkustajaa, mikä on 10 % vuoden takaista enemmän. Huhtikuun aikana kokonaiskysyntä (myydyt henkilökilometrit, RPK) laski 2 % ja kapasiteetti…
Finnairin tulos parani alkuvuonna yli 10 miljoonaa euroa
Liikevaihto kasvoi 10 % EUR 528,5 miljoonaan Finnairin toiminnallinen tulos tammi-maaliskuulta parani yli 10 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Tulos oli nyt lähes 6 MEUR voitollinen. Liikevaihto nousi 10 prosenttia 528,5 MEUR:oon. ”Olemme tehneet lujasti töitä Finnairin toiminnan tehostamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi. Toimillamme olemme saaneet käännetyksi viime vuoden heikon tuloskehityksen selvästi paremmaksi”, sanoo toimitusjohtaja Jukka Hienonen. ”Tämän…
Blue1 matkustajamäärä kasvoi alkuvuonna 16 %
Tammi-maaliskuun tulos yhtiön historian paras Blue1 -lentoyhtiön kuljettama matkustajamäärä tammi-maaliskuun 2007 aikana oli 433 000, mikä on 16 % edellisvuoden ensimmäistä neljännestä (Q1) enemmän. Kysyntä myydyillä matkustajakilometreillä mitattuna oli Q1:n aikana 39 % ja kapasiteetti (=tarjotut matkustajakilometrit) 38 % suurempi kuin edellisvuonna. Matkustamon käyttöaste 59,8 % parani 0,4 % edellisvuodesta. Voimakas kapasiteetin ja liikenteen kasvu…