Kokonaismatkustajamäärä laskenut, täsmällisyys yhä nousussa Blue1:n keskittäessä liikennettään Suomen ja Skandinavian välille ylsi huhtikuun kokonaismatkustajamäärä 138 000 matkustajaan. Se on 18 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden alusta Blue1 on kuljettanut 513 000 matkustajaa, 13 % vähemmän kuin vastaavana ajankohtana 2011. Kysyntä (RPK=myydyt henkilökilometrit) laski huhtikuussa 44 % ja kapasiteetti (ASK=tarjotut hkm:t) 41%. Matkustajakäyttöaste laski…
Avainsana: blue1
Janne Hattula Blue1:n uudeksi toimitusjohtajaksi
Stefan Wentjärvi jättää Blue1:n Blue1:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja COO:ksi on nimitetty 1.7.2012 alkaen Janne Hattula (33). Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Blue1:n kaupallisen johtajan paikalta. Nykyinen pitkäaikainen toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi jättää Blue1:n sopimuksensa mukaisesti kesäkuun lopussa. Vaihdos Blue1:n johdossa on osa SAS-konsernin 4Excellence-strategiaa, jonka yhtenä tavoitteena on vahvistaa Blue1:n ja siten SAS:n asemaa Suomen markkinoilla. Blue1…
Blue1 avaa neljä reittiä Kittilään joulukuussa 2012
Kööpenhaminasta, Tampereelta, Turusta ja Vaasasta Samalla kun Blue1 on siirtänyt reittiverkostonsa painopistettä Pohjolaan, jatkuu sen rinnalla panostus myös vapaa-ajanmatkustukseen. Ensi joulukuun 15. päivä Blue1:n reittikarttaan on luvassa neljä uutta reittiä Kittilään: Kööpenhaminasta, Tampereelta, Turusta ja Vaasasta. Blue1:n panostus Lapin liikenteeseen tarjoaa sesongin ja asiakkiden tarpeiden mukaan sopeutettuja aikatauluja. Blue1:n kaupallisen johtajan Janne Hattulan mukaan mennyt…
Travelmarket tutki: Blue1 hintaindeksin suuri voittaja
”Lentoliikenteessä vallitsee kuluttajan näkökulmasta terve kilpailutilanne!” Travelmarket.fi mittaa neljän viikon välein lentohintojen kehitystä Suomen markkinoilla. Hintavertailu tehdään viidestä eri lähtökaupungista kymmeneen Euroopan kohteeseen ja vastaavasti kymmeneen kaukokohteeseen. Lähtökaupunkeja hintavertailussa ovat Helsinki, Tampere, Turku, Oulu ja Vaasa. Hintakehitys näyttää selvästi että Finnair on suuren paineen alla monella eri rintamalla. Finnair on edullisin 10% mitatuista kaupunkipareista Suomen…
Blue1 avaa reitin Lappeenrannasta Kööpenhaminaan
Kesäkuun alusta neljästi viikossa Kesäkuun alussa Blue1 avaa uuden non-stop reitin Lappeenrannasta Kööpenhaminaan täydentämään SAS:n ja Star Alliance -partnereiden reittiverkostoja. Reitti lennetään 115-paikkaisella Boeing 717 koneella 4 kertaa viikossa. Uusi reitti on uusi askel Blue1:n strategian mukaisessa painopisteen siirtämisessä Suomen ja Skandinavian väliseen liikenteeseen. Kööpenhaminan Kastrupin lentoasema on Pohjois-Euroopan suurin lentoasema ja sen kautta kulkee…
SAS lopettaa pian lennot Suomeen, Blue1 jatkaa
Kaikille Skandinavian lennoille suomenkielinen palvelu Jatkona Blue1:n uudelle strategialle eli painopisteen siirtämiselle Suomen ja Skandinavian väliseen liikenteeseen SAS lopettaa lentonsa Suomeen. ”Blue1 avaa tänä keväänä seitsemän, kahdeksan uutta reittiä Suomesta Kööpenhaminaan ja Tukholmaan. Jotta saisimme täydet tehot irti, on päätetty, että Blue1 ottaa SAS-konsernin koko Suomen liikenteen hoitaakseen”, sanoo Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides. ”Matkustajille tämä…
Blue1 avaa nonstop-lentoreitin Vaasa-Kööpenhamina
Kesäaikataulussa 25.3. alkaen päivittäin Blue1 avaa keväällä 25.3.2012 uuden non-stop reitin Vaasasta Kööpenhaminaan täydentämään SAS:n ja Star Alliance -partnereiden reittiverkostoja. Reitti lennetään 115-paikkaisella Boeing 717 koneella päivittäisellä yhteydellä. Blue1:n aikataulut tarjoavat sekä liike- että vapaa-ajan matkustajille hyvät sekä paikallis- että jatkomatkustusvaihtoehdot. ”Reitin aikataulut ovat rakennettu Vaasan seudun matkailun ja talouselämän toiveiden mukaisesti ja tulevat palvelemaan…
Blue1:n kesän uutuuskohteet: Bologna ja Budapest
Kahdesti viikossa molempiin Blue1:n vahvistaa pohjoismaista lentoreittiverkostoaan, mutta jatkaa sen rinnalla panostusta kesäkohteisiin Euroopassa. Kesälle 2012 Blue1:n reittikarttaan on luvassa kaksi uutta, vapaa-ajan matkustukseen suunnattua kohdetta Eurooppaan suorin lennoin, Bologna ja Budapest. Lennot uusiin kohteisiin alkavat 2. kesäkuuta. Bolognaan Blue1 lentää 2.6. alkaen kaksi kertaa viikossa, Budapestiin myös kahdesti viikossa. Bolognan ja Budapestin ohella Blue1…
Blue1: Non-stop reittejä Suomesta Skandinaviaan 2012
SAS haluaa uusilla reiteillä vahvistaa asemaansa Suomessa 4Excellence -strategiansa mukaisesti Blue1 suunnittelee avaavansa ensi kesäliikennekauden alussa, maaliskuun lopulta 2012 alkaen merkittävän määrän non-stop reittejä Suomesta suoraan Skandinaviaan täydentämään SAS:n ja Star Alliancen reittiverkostoja ja täten vahvistamaan SAS:n tarjoamia lentoyhteyksiä Tukholman Arlandassa ja Kööpenhaminan Kastrupissa. Kööpenhaminaan on suunnitteilla uusia reittejä mm. Kuopiosta, Lappeenrannasta, Oulusta, Turusta ja…
Blue1:n matkustajamäärä marraskuussa putosi
Vuoden alusta kumulatiivinen kertymä +15 prosenttia Marraskuussa Blue1:n kokonaismatkustajamäärä oli 129 000 matkustajaa, mikä on 9% vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden alusta Blue1 on kuljettanut 1 637 000 matkustajaa, 15 % enemmän kuin vastaavana ajankohtana 2010. Kysyntä (RPK=myydyt henkilökilometrit) laski marraskuussa 22% ja kapasiteetti (ASK=tarjotut hkm:t) 26%. Matkustajakäyttöaste nousi marraskuussa verrattuna viime vuoteen 3,4 prosenttiyksikköä…