Tammikuun 1. päivänä 2026 Bulgariasta tulee Euroopan yhteisvaluutta-alueen 21. jäsenmaa. Bulgaria ottaa vuoden 2026 alussa virallisesti käyttöön euron maan nykyisen valuutan levan sijaan, joka on ollut Bulgarian valuutta viimeiset 140 vuotta. Bulgariasta tuli EU:n jäsenmaa vuonna 2007. EU-maista mm. Ruotsi ja Tanska ovat euro-alueen ulkopuolella ja käyttävät omia kansallisia valuuttojaan. Euron ulkopuolella on myös Bulgarian…
Avainsana: euro
Malta ja Kypros siirtyivät 1. tammikuuta 2008 euroon
EMU-maita on nyt viisitoista Uuden vuoden päivänä 1.1.2008 EU:n EMU-alue (Economic and Monetary Union) sai kaksi uutta jäsenmaata mukaan eurovaluutan käyttäjiksi, kun Välimeren saarivaltiot Malta ja Kypros sitoutuivat peruuttamattomasti yhteisvaluuttaan. Malta luopui liirastaan(MTL), jota vaihdetaan kurssikertoimella MTL 0,429300 = 1 euro ja Kyproksen punta (CYP) vaihtuu euroiksi kertoimella 0,585274. Molemmissa maissa on siirtymäsäännökset voimassa alkuvuoden….
Käteinen häviää Euroopasta kymmenessä vuodessa
Yli puolet piti tätä mahdollisena Mastercard on julkistanut yli 3000 eurooppalaisen maksukortin käyttäjän keskuudessa tehdyn tutkimuksen. Sen mukaan enemmistö (52 %) uskoo käteisen rahan katoavan Euroopasta kymmenen vuoden kuluessa. Kuudessa Euroopan maassa tehty maksukorttien ja käteisrahan käyttöä kartoittava tutkimus osoittaa kuitenkin suuria alueellisia eroja. Saksalaiset kuljettavat mieluiten käteistä aina 50 euroon saakka, englantilaisilla on lompakossaan…