EU-päätös rahoitusjärjestelyjen laillisuudesta tuli Finavia Oyj aloittaa rakennustyöt Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalissa vuonna 2014. EU-komissio on antanut päätöksensä terminaalin kehittämisen rahoitusjärjestelyjen laillisuudesta. Finavia ja Tampereen kaupunki ovat sopineet terminaalin uudistamisesta jo kesällä 2012, mutta töitä ei ole voitu aloittaa ennen EU-päätöstä. ”Päätös EU:sta vihdoin tuli ja pääsemme käynnistämään työt lentoasemalla. Koska eri lentoasemat ja seutukunnat taistelevat…
Avainsana: finavia
Finavia varautuu talveen ja vahvistaa lumiosaamista lentoasemillaan
Kotimaassa kehitettyä ja valmistettua lumikalustoa lentoasemille 12,4 miljoonalla eurolla Finavia varautuu lumentuloon lentoasemillaan vahvistamalla lumiosaamiseen liittyvää konekalustoaan. Yhtiö on investoinut tänä ja viime vuonna uuteen lumikalustoon noin 12,5 miljoonaa euroa. Uusia hinattavia harjapuhallinyksiköitä on hankittu verkostolentoasemille yhteensä kymmenen: kaksi Ivaloon ja Vaasaan, kolme Turkuun ja Kuopioon. Lisäksi Helsinki-Vantaalle saadaan kuusi harjapuhallinajoneuvoa sekä ajettava lumilinko. Konekalustohankintojen…
Finavia käynnistää Helsinki-Vantaan laajan kehittämisohjelman
900 miljoonan euron urakka alkaa 2014 Lentoasemista ja lennonvarmistuksesta vastaava Finavia Oyj käynnistää laajan kehittämisohjelman, jonka tarkoituksena on säilyttää Suomen hyvät lentoyhteydet ja parantaa Helsinki-Vantaan kilpailukykyä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Lentoasema valmistautuu palvelemaan 20 miljoonaa matkustajaa 2020-luvun alkupuolella, kerrotaan Finaviasta. Vuosille 2014-2020 ajoittuva kehittämisohjelma kohdistuu pääasiassa lähtöselvitys- ja vaihtomatkustuskapasiteetin kasvattamiseen sekä liikennejärjestelyjen parantamiseen. Tavoitteena on varmistaa…
Uusi ArtCinema-mediataide pyörii lentoasemalla 24/7
Finavia avasi Helsinki-Vantaalle mediataiteen teatterin Seuraavan puolen vuoden ajan Helsinki-Vantaan matkustajat voivat nauttia suomalaisten mediataiteilijoiden teoksista lentoaseman ArtCinemassa. Taideteatteri kuuluu Finavian design-vuonna lanseeraamaan ArtPort -konseptiin. Finavian taidekonseptin perusidea on tarjota matkustajille yllätyksellisiä ja uudenlaisia palveluita, jotka tarjoavat pysähdyspaikan hektisessä lentokenttämiljöössä. Tämä on myös ArtCineman tavoite. Teokset ohjaavat kävijöiden mielet täysin toiseen maailmaan. ”Matkustajat tuntuvat arvostavan…
Finavia käynnistää toimet aluelennonjohdon perustamiseksi Vantaalle
Aluelennonjohdon palveluita rinnakkain sekä Vantaalla että Tampereella ainakin vuoteen 2018 Finavian tavoitteena on käynnistää aluelennonjohtotoiminta Vantaalla vuoden 2015 alusta lähtien. Finavia tarjoaa Tampereella työskenteleville Suomen aluelennonjohdon lennonjohtajille mahdollisuutta siirtyä Vantaalle aluelennonjohtajan työhön vaiheittain. ”Olemme käyneet läpi yhdessä henkilöstömme sekä muiden sidosryhmiemme kanssa useita eri vaihtoehtoja saavuttaa säästöjä pahoin tappiollisessa lennonvarmistusliiketoiminnassamme. Emme ole kuitenkaan löytäneet vaihtoehtoja…
Eräreissulla voi aseita ja patruunoita kuljettaa lennoilla luvan mukaisesti
Finavian syksyinen muistilista metsästäjille Syksyn tullen moni lähtee metsästysreissulle lentäen. Finavia keräsi metsästäjien avuksi matkustusohjeita, jotka on syytä ottaa huomioon aseita ja patruunoita kuljettaessa. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on laatinut eräreissuja varten tarkat ohjeet aseiden ja patruunoiden kuljettamisesta matkustajan matkatavarana. Noudattamalla ohjeita varmistat mahdollisimman sujuvan matkanteon. Patruunoiden ja aseiden kuljetukseen tarvitaan lupa lentoyhtiöltä, joka on kysyttävä…
Lentoasemien automaatiolla pyritään parantamaan matkustamisen sujuvuutta
Itsepalveluna lähtöselvityksestä aina turva- ja rajatarkastukseen saakka Finavia lisää automaatiota lentoasemillaan. Suomen suurin lentoasema, Helsinki-Vantaa hyödyntää uusimpia tekniikoita, jotta matkalle lähtö olisi mahdollisimman sujuvaa ja miellyttävää myös matkustajamäärien kasvaessa. Helsinki-Vantaan erilaiset automatisoidut ratkaisut nopeuttavat matkalle lähtöä. Käyttämällä itsepalvelupisteitä voi välttää palvelupisteiden ruuhkatilanteet. ”Automaattien käyttö vaatii matkustajien opastusta ja ohjausta. Itsepalvelutoiminnalla henkilökuntaa vapautuu enemmän myös henkilökohtaiseen…
Finavia saamassa pääomaruiskeen valtion toisessa lisäbudjetissa
Helsinki-Vantaan laajennusprojektiin – 200 miljoonaa? Huomenna 23. elokuuta julkistaa valtiovarainministeriö vuoden toisen lisäbudjetin. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen lausunto tänään 22. elokuuta antaa ymmärtää, että lentoliikenteen infrastruktuuri ja Finavia ovat saamassa pääomitusta, jolla mm. saataisiin Helsinki-Vantaan mittava laajennustyö käyntiin. Lisäbudjeteissa odotetaan Helsinki-Vantaan laajennushankkeelle 200 miljoonan euron rahoitusta, jolla rakentaminen saataisiin aloitetuksi. Lisävalaistusta ja vahvistus asialle saadaan lisäbudjetin…
Finavian johtamat ylilennot Suomen ilmatilassa vähenivät alkuvuonna
Ylilennot toivat 16 MEUR liikevaihdon vuonna 2012 Finavia Oyj johti tammi−heinäkuussa 3,5 prosenttia vähemmän ylilentoja Suomen ilmatilassa kuin viime vuoden vastaavana aikana. Kehitys jatkuessaan heikentää Finavian mahdollisuuksia Euroopan ilmatilan yhtenäistämiseen liittyvien lennonvarmistuksen suorituskykytavoitteiden saavuttamiseksi. Aluelennonjohdon johtamia ylilentoja oli yhteensä 17 739, kun niitä edellisvuoden tammi-heinäkuussa oli 18 389. ”Lentoliikenteen laskeutumiset ovat vähentyneet merkittävästi keväästä 2012…
Rento lentoasemahetki: keinahtele Finavian keinutuoleissa
Lepotuoleja ja nukkumapaikkoja Helsinki-Vantaan matkustajille Finavia on tuonut Vaasan, Turun, Oulun ja Kittilän lentoasemille keinutuoleja, joissa matkustajat voivat rentoutua ennen lentoa. Keinutuolien rauhoittavan vaikutuksen tietää varmasti moni. Helsinki-Vantaalle on tulossa syksyllä ainutlaatuinen lepoalue. ”Lentoasemien porttialueet ovat paikkoja, joissa jokainen asiakkaamme viettää lyhyen tai pidemmän hetken ennen lennolle lähtöä. Mietimme, mikä voisi lisätä tuon hetken viihtyisyyttä…