Operointi Golden Airin Saab-2000-kalustolla Finnair avaa 26.8. uuden non-stop-reitin Helsingistä Stuttgartiin, Saksan Baden-Wuerttenbergin osavaltion pääkaupunkiin. Reitti lennetään kahdesti päivässä arkisin Finnairin yhteistyökumppanin Golden Airin 50-paikkaisella Saab-2000-koneella aamu-ilta-konseptin mukaisesti. Lauantaisin ja ja sunnuntaiaamuisin ei reittiä lennetä. Stuttgartin lentoasema palvelee paitsi Baden-Wuerttenbergin 11 miljoonan asukkaan osavaltiota, myös Pohjois-Sveitsin ja läntisen Ranskan talousalueita.(EH)
Avainsana: finnair
Finnair lisää lentoja Kööpenhaminaan ja Göteborgiin
Göteborgiin kolmas vuoro yhteistyössä CityAirlinen kanssa Finnairin neljäs päivittäinen Kööpenhaminan lento käynnistyy 26.8. Lähtö Helsingistä on klo 09.55. Elokuussa aloitetaan myös kolmas Göteborgin vuoro yhteistyössä ruotsalaisen CityAirlinen kanssa ja sen kalustolla. 26.8 aloitettava vuoro lähtee Göteborgista klo 12.40 ja saapuu Helsinkiin klo 15.15. Rotaation paluu HEL-GOT on klo 16.10-16.45. City Airlinen kalusto käsittää Embraer ERJ-135…
Finnair ja IBM sopivat yhteisyrityksestä
200 henkilöä perustajayhtiöistä siirtyy uuteen yhtiöön Finnair Oyj ja IBM ovat allekirjoittaneet 27.06. sopimuksen, jossa päätettiin yhteisyrityksen perustamisesta. Uusi yritys ottaa hoitoonsa Finnairin tietotekniset järjestelmät ja kehittää uusia, sähköisen kaupan sovelluksia lentoliikenteen ja matkailualan käyttöön. Esimerkkinä Finnair mainitsee mm. langattomat lähtöselvityspalvelut, sähköisen lentolipun ja langattoman lipunmyynnin. Sopimus on tehty kymmeneksi vuodeksi ja sen arvoksi ilmoitetaan…
Finnair Keski-Euroopasta suoraan Rovaniemelle ja Kittilään
Ensi talvena Pariisista, Frankfurista ja Zurichista Lappiin Finnair aloittaa ensi talvena suorat reittilennot joulu-maaliskuussa Pariisista Rovaniemelle, marras-huhtikuussa Frankfurtista ja tammi-maaliskuussa Zurichista Kittilään. ”Kyseessä on kokeilu, joka onnistuessaan antaa mahdollisuuden laajentaa ja kehittää toimintaa tulevina talvina myös muihin Lapin ja Pohjois-Suomen kohteisiin, joihin on kysyntää”, sanoo johtaja Hannu Sundberg Finnairista. Rovaniemen ja Pariisin välisiä reittilentoja lennetään…
Finnair saa Pietarin -lentonsa takaisin
Moskovan lentojen tilanne ennallaan Finnair saa torstaista 13.6. alkaen takaisin kaksi viikoittaista Pietarin vuoroaan. Se joutui perumaan ne huhtikuun alusta Venäjän viranomaisten vastatoimena Venäjän ja EU-maiden välisessä lentomelukiistassa. Torstaina ja perjantaina lennettävät iltapäivävuorot AY 167 ja AY 168 Helsinki-Pietari -välillä palaavat ennalleen yhtiön aikatauluihin po. päivästä alkaen. EU:n uudet ICAO:n hyväksymät lentomelusäännöt astuivat voimaan 1.4….
Finnairin e-lippu kehittyy
Finnair ja American Airlines e-yhteistyöhön Finnairin sähköisen lentolipun kehitys astuu eteenpäin, kun yhtiö aloittaa yhteistyön oneworld-partnerinsa American Airlinesin (AA) kanssa. Yhteistyö tähtää siihen, että molempien lentoyhtiöiden lentoja voi olla samassa e-lippuvarauksessa. Alkuvaiheessa Finnairin ja AA:n e-lippuja myydään yhtiöiden omissa lipputoimistoissa. Loppukesästä alkaen niitä voivat myydä myös matkatoimistot Itämeren alueen maissa. Finnairin e-lippujen reittiverkosto käsittää kotimaan,…
Finnairin Q1 lievästi tappiollinen
”Hyvät edellytykset tehdä voitollinen tulos vuonna 2002” Finnairin ensimmäinen vuosineljännes (Q1) tammi-maaliskuu 2002 jäi 2,6 miljoonaa euroa tapiolle, kun vastaava vuodentakainen luku näytti plussaa 14,7 MEUR tuolloin vielä kasvavan liikematkustuksen aikana. ”Emme tietenkään voi erityisesti iloita ensimmäisen vuosineljänneksen tappiollisesta tuloksesta, mutta sitä ei tarvitse myöskään hävetä eurooppalaisessa vertailussa”, sanoi pääjohtaja Keijo Suila Q1-tulosjulkistamisen yhteydessä 21.5….
Finnair ja SN Brussels Airlines yhteistyöhön
Helsinki-Bryssel code share alkaa Finnair ja belgialainen SN Brussels Airlines aloittavat 4.6.2002 yhteistyön Helsingin ja Brysselin välisillä lennoilla. Kaikilla kaupunkien välisillä vuoroilla tulee olemaan sekä Finnairin että SN Brussels Airlinesin lentonumerot. Yhtiöillä on nyt arkisin viisi edestakaista lentoa kaupunkien välillä. Lauantaisin lentoja on kaksi ja sunnuntaisin kolme. Lisäksi Finnair voi yhteistyön myötä myydä omalla reittinumerollaan…
Finnairin liikenteen elpyminen jatkuu
Kaukoitä vahvassa myötätuulessa Finnairin matkustajakäyttöaste nousi huhtikuussa 2,7 % kohoten 69,6 %:iin. Reittiliikenteessä maksetut henkilökilometrit kasvoivat 8,9 % huhtikuussa, mutta lomaliikenteessä laskivat vastaavana ajankohtana 25 %. Liikematkustus kasvoi 3,3 % huhtikuussa. Kysyntään vaikutti kuitenkin pääsiäisen erilainen sijoittuminen viime vuoteen nähden. Yhdistetty maalis-huhtikuun muutos olikin -9,5 %. Samalla jaksolla tarjonta laski -8,5 % ja kysyntä -3,4…
Finnairilla sydänystävällinen ateriakampanja
”Valloita sydän päivässä” Finnair tarjoilee 17.4. alkaen viikon ajan Keski- ja Etelä-Euroopan lentojen liikematkustaja- ja turistiluokissa sekä kaukoreittien turistiluokissa sydänystävällisiä aterioita viikon kampanja-ajan. Bisnesluokissa tarjoillaan alkuruokana lämminsavulohta ja pastaa, pääruokana broilerimedaljonkeja tomaatti-yrttikastikkeessa sekä jälkiruokana mangoleivoksia ja mustaherukkakastiketta. Rasvojen laatuun ja suolan vähentämiseen on kiinnitetty erityishuomiota raikkaan ja värikkään esillepanon lisäksi. Viikon erikoisteema on osa valtakunnallista…