Kanta-asiakkuus aktivoitava etujen saamiseksi Finnair ja Stockmann aloittavat yhteistyön: asiakkaat, jotka kuuluvat molempien yhtiöiden kanta-asiakasohjelmiin, ansaitsevat jatkossa Finnair Plus -pisteitä Stockmannilla tehdyistä ostoksista Suomessa. Yhteistyön seuraavassa, alkukesällä 2015 alkavassa vaiheessa Finnair Plus -pisteitä voi käyttää myös ostoksiin Suomen Stockmann-tavarataloissa. ”Finnair Plus -ohjelman etuja laajentamalla haluamme tarjota meille tärkeille kanta-asiakkaille lisää mahdollisuuksia ansaita ja käyttää pisteitä….
Avainsana: finnair
Lumimyrsky Juno USAn koillisrannikolla aiheuttaa lentojen peruutuksia
New Yorkin lumimyrskyn vuoksi Finnairin peruu lentonsa JFK:lle 26.1. – 27.1.2015 Yhdysvaltojen koillisrannikolle odotetaan 26.-27. tammikuuta kaikkien aikojen lumimyräkkää, jonka pelätään sotkevan niin ilma-, maa- kuin meriliikenteen pahanpäiväisesti. Finnair kertoo New Yorkin lentojensa peruutuksista 26.-27. tammikuuta ja viivästyksistä asiakkaille henkilökohtaisesti tekstiviestein. Lentoyhtiö pyytää matkustajia varmistamaan, että varauksessa on ajantasaiset kontaktitiedot. Näin matkustajat saavat tarvittaessa häiriötilanneviestit…
Finnairille IATA:n ympäristöohjelman sertifiointi
”Ensimmäisenä lentoyhtiönä Euroopassa” Finnair on sertifioitu IATA (International Air Transport Association) Environmental Assessment (IEnVA) -ohjelman toiseen vaiheeseen Euroopan ensimmäisenä lentoyhtiönä. Sertifioinnin sai vain kaksi lentoyhtiötä maailmassa, Finnair ja South African Airlines. Kyseessä on järjestelmä, joka on suunniteltu lentoyhtiöiden ympäristöasioiden hallinnan riippumatonta arviointia ja parantamista varten. ”Sertifikaatti on osoitus edelläkävijän asemastamme lentotoimialan ympäristöasioissa”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja…
Finnair on solminut aiesopimuksen kuuden ATR 72 -lentokoneen myynnistä
ja takaisinvuokrauksesta Flybe Finlandille Finnair on solminut Doric Asset Finance GmbH & Co. KG:n kanssa aiesopimuksen kuuden ATR 72 ‑lentokoneen myynnistä ja takaisinvuokrauksesta. Järjestelyn odotetaan toteutuvan maaliskuun 2015 loppuun mennessä. Järjestelyn arvo on noin 75 miljoonaa euroa. Järjestelyyn sisältyviä lentokoneita operoi Finnairin osakkuusyhtiö Flybe Finland. Finnairin ja Doric Asset Finance GmbH & Co. KG:n väliset…
Finnair tilaa kahdeksan Airbus A350 XWB -konetta lisää
A350 XWB-koneita nyt tilauksessa 19 kappaletta Finnair vahvisti optionsa ostaa kahdeksan A350-900 XWB -lentokonetta lisää Airbusilta. Finnair tilasi ensimmäisenä lentoyhtiönä maailmassa kyseistä konemallia. Lisäksi Finnair saa ensimmäisenä eurooppalaisena lentoyhtiönä konemallin käyttöönsä syksyllä 2015. Finnairin A350 XWB -koneisiin mahtuu 297 matkustajaa kahdessa luokassa. Koneella lennetään Finnairin kaukoreittejä Aasiaan ja Amerikkaan. ”Strategiamme keskittyy kasvuun ja perustuu kotikenttämme…
Finnair joulupukin virallinen lentoyhtiö jo vuodesta 1983
Kaukolentojen businessluokassa Pekka Terävän joulumenu Finnair on joulupukin virallinen lentoyhtiö jo vuodesta 1983. Tänä vuonna Finnairin kaksi Airbus 321 Sharkletia sai jouluisen ilmeen. Nämä koneet ovat jo lentäneet moniin Finnairin Euroopan kohteisiin sekä esimerkiksi Dubaihin. Joulupukkikoneesta kuvan napanneiden bongareiden on mahdollista osallistua kilpailuun Instagramissa ja Twitterissä hashtagilla #officialairlineofsanta. Joulupukkisäätiön kumppanina Finnair lennättää pukin sinivalkoisin siivin…
Flybe vaihtaa Finnair-yhteistyön SAS:n kumppanuuteen
Flybe jatkaa lentojaan myös Suomeen SAS:n väreissä SAS ilmoittaa, että se on solminut tänään 26.11.2014 kuuden vuoden yhteistyösopimuksen Flyben kanssa valikoitujen ohuempien reittien operoinnista ATR-72-600 -kalustolla. Flybe siirtyy SAS:n kumppaniksi talviliikennekaudesta 2015/2016 alkaen neljällä ATR-koneella, joiden kotikenttä tulee olemaan Arlanda. Sieltä ne operoivat mm. Tukholma-Turku -reitillä sekä muutamilla Ruotsin kotimaan reiteillä. 70-paikkaisista koneista kaksi ensimmäistä…
Finnairilta uusia reittilentoja talvilomakohteisiin kaudelle 2015/2016
Aikaisempia loma- tai charterlentoja korvataan reittilennoilla Finnair aloittaa reittilennot talvikaudella 2015/2016 suosittuihin lomakohteisiin, jonne yhtiö aiemmin on lentänyt vain lomalentoja. Uusia talvikohteita ovat Vietnamin historiallisen Saigonin alueen Ho Chi Minh City, Israelin Eilat, Kanarian saarten Lanzarote ja Fuerteventura sekä Madeira, jonne Finnair aloittaa reittilennot jo kesäkaudella 2015. Ho Chi Minh Cityyn lennetään kerran viikossa 10.12.2015…
Finnair avaa suoran reitin Helsingistä Chicagoon kesällä 2015
American Airlines vetäytyi reitiltä, mutta tarjoaa jatkoyhteydet USA:ssa Finnair avaa kesäreitin Chicagoon ja lentää kaupunkiin kolmesti viikossa kesäkuun 13. päivästä lokakuun 17. päivään asti. Lennot lähtevät Helsingistä maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin. Michigan -järven etelärannalla sijaitseva Chicago on keskilännen suurin kaupunki ja tärkeä liiketoiminnan, vapaa-ajan ja kulttuurin keskus. Kaupungissa on 2,7 miljoonaa asukasta ja metropolin alueella…
Finnairin ja Flyben yhteistyö päättyy – uutta omistusjärjestelyä haetaan
Flybe Finlandin operatiivinen toiminta ja lennot jatkuvat normaalisti Flybe ja Finnair ovat sopineet yhteisyrityksensä Flybe Nordicin omistuksen uudelleenjärjestelystä. Flybe on sopinut myyvänsä omistamansa Flybe Nordicin osakkeet mahdolliselle uudelle enemmistöomistajalle tai Finnairille yhden euron kauppahintaan. Osakkeiden myynnin ehtona on kilpailuviranomaisten hyväksyntä. Flybe Nordic omistaa kokonaan suomalaisen tytäryhtiönsä ja alueellisen lentämisen operoinnista vastaavan Flybe Finlandin osakekannan. Finnair…