Maailman 5. vanhimmalla lentoyhtiöllä rikas historia Finnair täyttää 90 vuotta tänään perjantaina 1. marraskuuta 2013. Maailman viidenneksi vanhin edelleen toimiva lentoyhtiö aloitti toimintansa vuonna 1923. Nykyisin Finnair tarjoaa suomalaisille hyvät yhteydet Eurooppaan ja Aasiaan sen ansiosta, että se on panostanut Euroopan ja Aasian väliseen liikenteeseen viimeisten vuosikymmenten aikana. Suomalaisilla on suorat lentoyhteydet Helsingistä yli 60…
Avainsana: finnair
Finnairin Q3-liikevaihtoi laski, tulos ei tyydytä johtoa
”Vuoden 2013 toiminnallinen tulos voi jäädä tappiolliseksi” Finnair julkisti 25. lokakuuta Q3-osavuosituloksensa. Toimitusjohtaja Pekka Vauramo luonnehti Finnairin kolmannen vuosineljänneksen tulosta: ”Liikevaihto 637 miljoonaa euroa laski kolmannella vuosineljänneksellä jonkin verran vuoden 2012 vertailukaudesta 650 miljoonaa euroa. Liikevaihtokehitykseen vaikutti etenkin jenin heikentymisestä johtunut euromääräisten tuottojen lasku vertailukaudesta. Hyvin kehittynyt lentoliikenteen kysyntä ei riittänyt kompensoimaan yksikkötuoton laskua, mikä…
Finnair mukaan JAL:n ja BA:n kaupalliseen yhteishankkeeseen
Japanin viranomaiset näyttivät vihreää valoa Japanin liikenne- ja matkailuministeriö on hyväksynyt Finnairin mukaantulon Japan Airlinesin (JAL) ja British Airwaysin (BA) kaupalliseen yhteistyöhön eli myöntänyt ns. kartellisyytesuojan eli antitrust immunityn. Nyt tehty päätös sallii po. kolmen lentoyhtiön kaupallisen yhteistyön Euroopan ja Japanin välisillä lennoilla ilman, että sitä pidetään kilpailua rajoittavana kartellina. Finnairin, JALin ja BA:n keskinäisen…
Finnair antoi tulosvaroituksen juuri ennen osavuosituloksen julkistamista
Vuoden 2013 tulos uhkaa jäädä tappiolliseksi Finnair ilmoitti pörssitiedotteella 24. lokakuuta alentavansa tulosohjeistustaan. Yhtiö laskee vuoden 2013 liikevaihdon ja toiminnallisen liiketuloksen tulosohjeistustaan heikkenevän yksikkötuottokehityksen seurauksena. Uusi tulosohjeistus: ”Lentoliikenteen kehityksen heikko näkyvyys jatkuu Euroopan epävarmojen talousnäkymien ja Aasian hidastuvan kasvun vuoksi. Polttoainekustannusten odotetaan pysyvän korkeana vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä, ja lentoliikenteen kysynnän kasvavan maltillisesti. Heikko jeni…
Finnair avaa Premium Loungen non-Schengen -alueella keväällä 2014
ja kehittää viihdejärjestelmää lennoilla Finnair avaa uuden Premium Loungen Helsinki-Vantaalla sekä uudistaa koneiden viihdejärjestelmää lennoilla osana Finnairin 90-vuotisjuhlavuoden palvelu-uudistusta. Non-Schengen-alueella porttien 36 ja 37 välissä sijaitsevan Finnair Loungen viereen avattava Premium Lounge täydentää nykyistä loungea. Uuden Premium Loungen palvelut ovat avoinna Finnair Plus Gold- ja Platinum-kortin haltijoille sekä oneworld-allianssiin kuuluvien lentoyhtiöiden vastaavien korttien haltijoille. Osana…
Finnair nimettiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi
Huomionosoitus Aasian ja Tyynenmeren TTG Travel -palkintotilaisuudessa Finnair on nimetty parhaaksi eurooppalaiseksi lentoyhtiöksi vuosittaisessa Aasian ja Tyynenmeren TTG Travel Awards -tilaisuudessa Bangkokissa. Täsmällisyys, palvelun laatu ja nopeat vaihtoyhteydet olivat tekijät, jotka nostivat Finnairin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi TTG:n matkailulehtien lukijoiden keskuudessa. ”Olemme iloisia ja kiitollisia tästä palkinnosta. Tämän vuoden aikana olemme tehneet useita uudistuksia palveluumme, jotta…
Apollomatkat kasvattaa rajusti ensi kesän tarjontaansa
Lennot keskitetään Finnairille Apollomatkat hakee kasvua Suomessa ja tuplaa kesämatkojensa tuotannon. Apollomatkoista kerrotaan tulevan vuonna 2014 Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä n. 90.000 matkustajan tuotannolla. Samalla Apollomatkat keskittää kesän 2014 lomalennot Finnairille. ”Kolmen vuoden kasvulukumme ja asiakastyytyväisyytemme antavat lisäuskoa Suomen markkinoille. 4-5 tähden hotelleilla on kova kysyntä ja suomalaiset ovat nostaneet lomamajoituksensa tasovaatimuksia, johon olemme pystyneet…
Finnairille maailman ensimmäinen Airbus A321 Sharklet
Uudet koneet korvaavat Boeing 757-koneet Finnair vastaanotti 6.syyskuuta Airbus A321 Sharklet -koneen ensimmäisenä lentoyhtiönä maailmassa. Kärkisiivin varustettu kapearunkokone on luokkansa polttoainetehokkain, vähäpäästöisin ja hiljaisin. Finnairille tulevat koneet on varustettu lisätankein, mikä mahdollistaa normaalia pidemmän kantaman. Viidestä tilatusta koneesta kolme saapuu tänä vuonna ja kaksi ensi vuoden alkupuoliskolla. Airbus A321 Sharkletit korvaavat Finnairin lomalentokohteisiin, kuten Kanariansaarille,…
Finnair lentää joulun aikaan ylimääräisiä lentoja Lappiin ja Málagaan
19 lisävuoroa jouluna pohjoisen kentille, kolme Aurinkorannikolle Finnair lentää 21.12.2013-4.1.2014 välisenä aikana 19 ylimääräistä edestakaista jouluvuoroa pohjoisen kentille ja tarjoaa näin mahdollisuuden joulunviettoon Lapissa niillekin, jotka eivät vielä ole lentolippuaan ostaneet. Finnair lentää joulun tienoilla Rovaniemelle kuusi, Ivaloon seitsemän ja Kittilään kuusi edestakaista lentoa aikatauluun jo aikaisemmin julkaistujen lentojen lisäksi. Lisäksi Finnair lentää kolme ylimääräistä…
Asiakaspalvelutoimintojen johtaja Komulainen jättää Finnairin
Finnair suunnittelee organisaatiomuutosta: tavoitteena tehostaa yhteistyötä sekä tuote- ja palvelukehitystä Anssi Komulainen on ilmoittanut jättävänsä asiakaspalvelutoimintojen johtajuuden, Finnairin johtoryhmän ja johtokunnan 31.8.2013. Hän jatkaa helmikuun 2014 loppuun saakka johdon neuvonantajana, kertoo tämänpäiväinen Finnairin pörssitiedote. Restonomi Anssi Komulainen on toiminut Finnairissa vuodesta 2001 mm. Catering Liiketoiminnan johdossa ja viimeksi konsernin Asiakaspalvelutoimintojen johtajana vuodesta 2010. Finnair ei…