Huoltotoiminnan yhteistyökumppaneiden kartoitus alkaa Finnairin aiemmin toisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä julkistettujen säästötavoitteiden suunnittelu edistyy. Kuten elokuun alussa kerrottiin, Finnair tavoittelee vuosittaisia 140 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoteen 2014 mennessä tappiokierteensä katkaisemiseksi. Rakenteellisten muutosten suunnittelu on jaettu yhtiön pääkustannusalueittain, joita ovat myynti ja markkinointi, laivastokustannukset, henkilöstökustannukset sekä huoltotoiminta. Suunnittelutyö etenee kaikilla alueilla. Myynnissä ja markkinoinnissa tavoitteena on…
Avainsana: finnair
Finnairin reittiliikenne kasvoi Aasian vetämänä 23,9 %
Singaporen uutuusreitti näkyy heinäkuun 2011 liikennetiedoissa Finnairin liikenne kasvoi henkilökilometreillä mitattuna heinäkuussa 14,6 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun nähden, kun kapasiteetti kasvoi kokonaisuudessaan 14,7 prosenttia. Aasian-liikenteessä kapasiteetti kasvoi lähes 30 prosenttia ja liikenne henkilökilometreillä mitattuna 26 prosenttia. Pääasiassa uuden Singaporen reitin vauhdittaman Aasian kasvun ansiosta, Finnairin kokonaisreittiliikenne kasvoi 23,9 prosenttia. ”Liikematkustuskysyntä jatkoi myönteistä kehitystään heinäkuussa erityisesti…
Finnairilla edessään pitkä, rankka säästöohjelma
Ensimmäinen vuosipuolisko syvästi tappiollinen Finnair-konsernin toisen vuosineljänneksen (Q2) ja ensimmäisen vuosipuoliskon (H1) tulosten valmistuttua yhtiöllä oli sekä varsin synkkää että myös hivenen positiivista kerrottavaa. Q2-liiketulos (EBIT) näytti 25,2 miljoonan euron tappiota, mikä kuitenkin oli parempi kuin sama vuosineljännes (huhti-kesäkuu) viime vuonna (-33,3 MEUR). Vuoden 2011 koko alkupuoliskon liiketulos sensijaan oli yli 15 % heikompi (-68,3…
Finncomm-kaupalle kilpailuviranomaisten hyväksyntä
Flyben ja Finnairin hankinta voidaan nyt viedä päätökseen Flyben ja Finnairin 1. heinäkuuta 2011 julkistama yrityskauppa, jossa uusi Flybe Nordic AB -yhtiö ostaa Finnish Commuter Airlinesin, on saanut kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Yrityskauppa voidaan nyt saattaa loppuun. Tämän odotetaan toteutuvan seuraavien kahden – kolmen viikon kuluessa. Flybe kertoo antavansa asiasta lisätietoja myöhempänä ajankohtana.
Finnair ja Belavia sopivat codeshare-yhteistyöstä
Helsinki-Minsk kolmesti viikossa Belavian CRJ200-koneella Finnair ja Belavia, Valko-Venäjän kansallinen lentoyhtiö, ovat allekirjoittaneet codeshare-sopimuksen. Yhteistyö kattaa Helsingin ja Minskin väliset lennot 15. elokuuta lähtien. Vuonna 1996 perustettu Belavian lentoyhtiö sijaitsee Minskissä ja sen moderniin laivastoon kuuluu kymmenen Boeing 737 – ja neljä Canadair-lentokonetta. Yhtiö aloitti lennot Helsinkiin tämän vuoden kesäkuussa. Reitti lennetään kolmesti viikossa, maanantaisin,…
Finnair innovatiivisten lentoyhtiöiden kärkijoukossa
Airlinetrends.com kiittelee Finnairin Aasian-strategiaa ja sen monia kuluttajaideoita Suosittu lentoliikenteen kuluttajatrendejä analysoiva sivusto Airlinetrends.com on valinnut maailman tämän vuoden 11 innovatiivisinta lentoyhtiötä. Finnair ylsi kärkiviisikkoon. Airlinetrends.com on hollantilainen, itsenäinen lentoalan ja kuluttajatrendien tutkimustoimisto, joka analysoi globaalia lentotoimialaa ja sen tutkimustulokset ovat luettavissa yhtiön nettisivustolta (http://www.airlinetrends.com/). Toimisto tarkkailee uusia, kaupallisia kuluttajaideoita, jotka kumpuavat kuluttajakäyttäytymisen ja lentoalan…
Finnair lentää tänään biopolttoaineella Amsterdamista
Airbus: 20 % lennoista vuonna 2020 uusiutuvalla polttoaineella Finnair lentää tänään toistaiseksi maailman pisimmän kaupallisen lennon biopolttoaineella. Seuraavien viikkojen aikana Finnair lentää yhteensä neljän lennon sarjan käyttäen biopolttoainetta koneen molemmissa moottoreissa. Finnairille on tärkeää löytää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä polttoaineratkaisu ja tämä on yksi askel kohti kestävämpää lentämistä. Biopolttoaineet kehittyvät nykyistä paremmiksi kaikilla edellä…
Finnair lentää Euroopan lentoja biopolttoaineella
Amsterdam-Helsinki pisin biopolttoainelento maailmassa Finnair on jo vuosikymmenten ajan tehnyt pitkäjänteistä työtä kestävän kehityksen eteen. Nyt on aika ottaa jälleen merkittävä askel kohti kestävää lentämistä. Finnair aikoo lentää ensimmäisen biopolttoainelennon ensi viikolla Amsterdamista Helsinkiin. Lento on toistaiseksi pisin kaupallinen biopolttoaineella lennetty lento maailmassa. ”Haluamme olla kestävän kehityksen edelläkävijä lentoliikenteessä. Lentämisen ympäristövaikutuksesta suurin osa syntyy moottoripäästöistä,…
Finnair avaa ensi huhtikuussa suoran reitin Lyoniin
Double daily Embraer-190 -koneella Finnair avaa ensi vuoden huhtikuussa päivittäisen suoran reitin Helsingistä Lyoniin, Ranskan itäosaan. Ranskan toiseksi suurimman kaupungin Lyonin ja sen lähialueen asukkaille reitti tarjoaa nopean Suomen-yhteyden lisäksi myös sujuvat jatkoyhteydet Finnairin kaikkiin Aasian-kohteisiin. Lennoille on hyvät jatkoyhteydet Finnairin kotimaan reiteiltä. ”Aasiasta lähteville matkustajille Finnair tarjoaa erittäin nopeat jatkoyhteydet kattavaan Euroopan-reittiverkostoon, jota Lyon…
Finnairin liikenne kasvoi kaksinumeroisin prosentein
Tarjonnassa myös reilu kasvu Singaporen ansiosta Finnairin liikenne kasvoi henkilökilometreillä mitattuna kesäkuussa 13,3 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun nähden, kun taas kapasiteetti kasvoi kokonaisuudessaan 15,8 prosenttia. Aasian-liikenteessä kapasiteetti kasvoi yli 30 prosenttia lähinnä Singaporen reitin avauksen myötä. ”Kaukoliikenteen liikematkustuskysyntä kehittyi myönteisesti myös kesäkuussa, business-luokan matkustus kasvoi kesäkuussa erityisesti Aasian-liikenteessä. Kokonaisuudessaan reittiliikenteen business-luokan kysyntä kasvoi viidenneksen toisen…