Neljä, jopa kuusi vuoroa viikossa 17. maaliskuuta alkaen Finnair lentää jälleen Dubliniin 17.3. alkaen aina syykuun loppuun asti. Lentopäivät ovat maanantai, torstai, perjantai ja sunnuntai. Kesäkuun alusta elokuun loppuun operoidaan myös keskiviikko-vuoro ja heinäkuussa reittiä lennetään myös lauantaisin. Tällöin yhteys on tiistaita lukuunottamatta päivittäinen. Reitti lennetään MD-80 koneella oneclass-versiona, ts. lennolla ei ole bisnesluokkaa. Irlanti…
Avainsana: finnair
Finnair valittiin Ruotsissa Euroopan parhaaksi
Vuotuinen Grand Travel Award -gaala Tukholmassa Finnair valittiin jo toisen kerran Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi 600 ruotsalaisen matkailualan ammattilaisen äänestyksessä. Finnair sai palkintonsa ruotsalaisen matkailualan lehden Travel Newsin vuosittaisessa Grand Travel Award -gaalassa, joka järjestettiin viime viikon lopulla Tukholmassa. Finnair sijoittui niinikään toisen kerran peräkkäin toiseksi mannerten välisten lentojen kategoriassa. Voittajaksi tässä sarjassa äänestettiin Thai Airways….
Finnair Cargo Oy:lle uusi toimitusjohtaja
Antero Lahtinen siirtyy tehtävään Finnair-USA:sta Finnairin rahtiliiketoiminnasta vastaavan Finnair Cargo Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Antero Lahtinen, 55. Hän siirtyy uuteen tehtävään 1.5.2005. Lahtisesta tulee uudessa tehtävässään myös Finnair-konsernin johtoryhmän jäsen. Antero Lahtinen on ollut Finnairin palveluksessa vuodesta 1973. Viime vuodet hän on toiminut Finnairin myyntijohtajana New Yorkissa vastuualueenaan Pohjois-Amerikka. (EH)
Finnair-konserni teki voitollisen tilinpäätöksen 2004
Tulos ennen veroja +11,2 MEUR, liikevaihto kasvoi 9,0 % Finnair julkisti tänä aamuna 17.2. voitollisen tuloksen vuodelta 2004. Konsernin liikevaihto nousi viime vuonna 9,0 prosenttia 1698,4 miljoonaan euroon. Vuoden 2004 tulos ennen veroja ylsi plussalle eli 11,2 MEUR, kun vuotta aiemmin tulos jäi 21,7 MEUR tappiolle. ”Finnairin kehitys oli viime vuonna valtaosin myönteinen. Kannattavuutemme koheni,…
Finnairin reittiliikenteen kysyntä kasvoi tammikuussa
Myös käyttöaste parani Finnairin reittiliikenne kasvoi tammikuussa 12,3 % edellisvuoteen verrattuna. Matkustajakäyttöaste reittiliikenteessä oli 65,0 %, mikä on 4,1 %-yksikköä korkeampi kuin viime vuoden tammikuussa. Matkustajamäärä oli tammikuussa 517 200, kasvua 7,8 %. Tukholman Arlandassa kotikenttäänsä pitävä Finnairin tytäryhtiö flynordic kasvatti markkinaosuuttaan. Se kuljetti tammikuussa Skandinavian reiteillään 68 500 matkustajaa (+62,9 %). Henkilökilometreillä mitattuna Finnair-konsernin…
Uudet vuodeistuimet Finnairin kaukolentojen bisnesluokkaan
Asennustyöt valmistuvat helmikuussa 2006 Finnairin koko mannertenväliseen laivastoon tulee yhtiön mukaan ainoana Pohjoismaissa vuodeistuimet jo ensi talvena. Asennustyöt käynnistyvät tämän vuoden joulukuusssa ja valmistuvat helmikuussa 2006. Uusien vuodeistuinten myötä Finnair tarjoaa bisnesluokassa 36 istuinpaikkaa kun niitä nyt on 42. Istuinväli kasvaa nykyisestä 127 cm:stä aina 160 cm:iin. Uusi istuinmuotoilu mahdollistaa paremman yksityisyyden pienin väliseinin lepoa…
Finnair aloittaa lennot Tampereelta Kittilään
Kahdesti viikossa 10. helmikuuta alkaen Finnair avaa uuden yhteyden Tampereelta Kittilään. Reitillä lennetään ajalla 10. helmikuuta – 17. huhtikuuta kahdesti viikossa torstaisin ja sunnuntaisin 68-paikkaisella ATR-koneella. Lentoaikataulu on keskipäivän molemmin puolin. ”Suorille lennoille on nyt tilaus. Kysyntää ja menijöitä Tampereelta ja lähialueilta Lappiin riittää”, arvioi asiakkuuspäällikkö Heikki Ahola, Finnair-Tampere. Halvin edestakainen lentohinta Tampereelta Kittilään on…
Finnair teki vuonna 2004 uuden ennätyksen matkustajamäärässä
Finnair-konserni kuljetti yli 8,1 miljoonaa matkustajaa Finnairin matkustajamäärä ylitti vuonna 2004 kahdeksan miljoonan matkustajan rajan ensimmäisen kerran yhtiön historiassa. Finnair-konsernin kuljettama matkustajamäärä vuonna 2004 oli yhteensä 8.149.100 matkustajaa. Se on 1,3 miljoonaa matkustajaa (19 %) enemmän kuin vuonna 2003. Kysyntä henkilökilometreillä mitaten oli 20,2 % edellisvuotta korkeampi. Tarjontaa lisättiin samanaikaisesti 17,4 %. Näin käyttöaste parani…
Finnair evakuoi viikossa yli 2600 henkilöä
Finnair on valmis avustamaan myös muiden maiden kansalaisia Finnairin viime sunnuntaina 26.12.2004 aloitettu evakuointisarja on tältä erää päättynyt. Kaikki evakuoitavissa olevat suomalaiset on nyt 2.1.2005 saatu kotiin, kerrotaan Finnairista. Finnair on kymmenellä evakuointilennolla ja yhdellä ambulanssilennolla evakuoinut 2351 matkustajaa, joiden lisäksi lukuisilla reittilennoilla satoja suomalaisia. Lisäksi Finnair on evakuoinut yli 200 muita kansallisuuksia olevaa henkilöä,…
Finnair jatkaa evakuointilentoja Kaakkois-Aasian tuhoalueilta
Air Finland lentänyt viisi evakuointilentoa Finnairin sunnuntaina 26.12 aloitetusta evakuointilentosarjasta on uudenvuoden aattoiltaan eli vuoden loppuun mennessä lennetty kahdeksan lentoa, joilla on tuotu yhteensä 1800 suomalaista. Lisäksi Finnairin reittilennoilla Bangkokista on saapunut tuhoalueelta evakuoituja suomalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia. Finnair on evakuoinut myös vaikeasti loukkaantuneita ambulanssikoneeksi muunnetulla matkustajakoneellaan. Uudenvuoden yönä po. ambulanssikone kuljettaa 13 erityishoitoa vaatinutta…