Lennot 15. toukokuuta – 15. syyskuuta 2013 Anchorage on Icelandairin kymmenes kohde Pohjois-Amerikassa. Kokonaislentoaika, johon sisältyy nopea koneenvaihto Islannissa on 11 tuntia ja 50 minuuttia ja on siten nopein reitti Suomesta Alaskaan. Lennot operoidaan 15. 5. – 15.9. välisenä aikana kaksi kertaa viikossa. Lähtöaika Helsingistä on 15.30 ja perillä Anchoragessa ollaan 16.50 paikallista aikaa, vastaavasti…
Avainsana: icelandair
Lentoyhtiö Icelandair juhlii 75-vuotista toimintaansa
Vuonna 1937 perustettu yhtiö lentää juuri nyt hyvässä kasvussa Icelandairin ylin johto, CEO Birkir Holm Gudnason ja myynti- ja markkinointijohtaja Helgi Már Björgvinson saapuivat maajohtaja Pekka Mäkisen tueksi juhannuksen alusviikolla Suomeen juhlistamaan yhtiönsä 75-vuotista toimintaa. Lounastilaisuudessa oli läsnä myös Islannin Suomen rouva suurlähettiläs Elin Flygenring sekä useita suomalaisen lentomatkustuksen keskeisiä vaikuttajia. ”Icelandairin historia alkoi 1937….
Icelandair teki toistamiseen positiivisen tuloksen
Myyntituotot 2011 kasvoivat 10,1 prosenttia Islantilainen lentoyhtiökonserni Icelandair Group kasvatti vuonna 2011 myyntituottojaan 10,1 prosenttia. Vuoden 2011 liikevaihto ylsi ISK 96,9 miljardiin (työlukuna n. EUR 650 miljoonaa), kun vuodentakainen (2010) luku oli ISK 88,0 mrd. Tulos ennen korkoja, veroja ja arvonmuutoksia (EBITDA) oli 2011 ISK 10,4 mrd. Vuonna 2010 se oli jonkinverran parempi ISK 12,6…
Icelandairin kuluvan vuoden liikenneluvut + 19%
Vuonna 2012 yhtiö täyttää 75 vuotta Icelandair voi jo todeta vuoden 2011 toteutuvan kasvun merkeissä. Tänään marraskuun 23. päivänä julkaistun tiedon mukaan matkustaja määrä nousi + 19 % verrattuna samana aikana vuoden 2010 tulokseen. Kuluvaan vuoteen mahtuu useita hyviä uutisia. Matkustajamäärä kasvoi lokakuussa + 13 % 2010 / 2011 ja vuoden tähnastinen kumulatiivinen matkustajamäärä kasvoi…
Jo 9. kohde USA:ssa: Icelandair avaa reitin Denveriin
Neljästi viikossa ympäri vuoden Coloradoon Icelandairin yhdeksäs kohde Amerikan mantereella on Denver. Lennot alkavat 10. toukokuuta 2012. Uusi ympärivuotinen reitti lennetään neljästi viikossa – maanantai, keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Lennot sopivat yhteen Helsingin reitin kanssa, joka operoidaan päivittäin kesäkaudella 2012. Lentoaika Helsingistä, sisältäen koneenvaihdon Keflavikissa, on 12 h 10 minuuttia ja on nopein yhteys Suomesta…
Icelandair vahvistaa tarjontaa USAn itärannikolle
Washington uusin kohde, ensimmäinen yhteys Helsingistä 20.5. Icelandair avaa uuden USAn reitin, jota liikennöidään neljästi viikossa. Washington D.C. on diplomatian-, kulttuurin- ja politiikan keskus. Alueen merkittävin kansainvälinen kenttä on Washington Dulles International Airport (IAD). Helsingistä, tunnin koneenvaihdolla Islannissa, operoitava lento on nopein yhteys Suomesta Washingtoniin. Kokonaismatkustusaika on vain 10 tuntia 30 minuuttia. Reitti oli tarkoitus…
Icelandair vahvistaa läsnäoloaan Suomessa
Reykjavikiin ja sen kautta Yhdysvaltoihin Icelandair avaa uudelleen oman myyntitoimistonsa Suomessa 1. tammikuuta 2011. Icelandairin maajohtajan tuolille istuu asiayhteydestä entuudestaan tuttu mies, Pekka Mäkinen. Hän on viimeksi luotsannut Icelandairin toimintoja Suomessa GSA-sopimuksen nojalla Airtouch Oy-yhtiönsä kautta. Icelandairin Suomen myyntitoimistossa työskentelevät Mäkisen lisäksi Islanti-yhteyksissä kokeneet Natalia Henriksson ja Elina Halinen. Tammikuun 1. päivästä alkaen Icelandairin myynti…
Icelandair avaa uuden reitin Seattleen Reykjavikista
Suorat Helsinki-Reykjavik -lennot alkavat 24.4. Icelandairin avaa heinäkuussa uuden reitin Seattleen ja Helsinki-Reykjavik reitti avautuu ympärivuotisena 24.4. alkaen. Seattleen lennetään neljä viikottaista yhteyttä Reykjavikin kautta 22.7. alkaen ”Seattle sopii Icelandair-verkostoon, jonka menestys perustuu nopeaan sopeutumiseen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen sekä kuluseurantaan. Icelandair on pisimmin Pohjoisamerikkaan lentoja keskeyksettä tarjonnut yhtiö. Markkinoiden muutokset ovat usein nopeasti vaikuttaneet päätöksiimme…
Finnair ja Icelandair codeshare-yhteistyöhön
Helsinki-Varsova Icelandairin koodille Finnair aloittaa codeshare-yhteistyön islantilaisen Icelandairin kanssa toukokuun alussa. Yhteistyö koskee Icelandairin operoimaa Helsinki-Reykjavik -reittiä, jota lennetään kesäkuusta alkaen neljästi viikossa. Toukokuussa viikkovuoroja on kaksi. Icelandairin Helsingin ja Reykjavikin välisille lennoille tulee Finnairin lennonnumero AY6833 HEL-KEF 15.20 – 15.55 (lentoaika 3 h 35 min) sekä AY6832 KEF-HEL 07.55 – 14.20 (3h 25 min)….
Ex-Icelandair johtaja Finnairin hallitukseen?
Sigurdur Helgasonilla vahva kokemus etuna Kädenvääntö Finnairin islantilaisomistajan hallituspaikasta Finnairissa saanee ratkaisunsa Icelandair-lentoyhtiön ex-toimitusjohtajan Sigurdur Helgasonin persoonassa. Islantilainen FL Group h.f, joka on rekisteröinyt 17,35 % omistuksen Finnairissa, on ilmoittanut ehdottavansa Sigurdur Helgasonia Finnairin hallitukseen aikaisemmin ilmoitetun Hannes Smarasonin sijasta. ”FL Groupin ilmoituksen mukaan Sigurdur Helgason olisi neutraali hallituksen jäsen. Finnairin omistajien selvä enemmistö on…