Lentoliikennettä häirinneet työnseisaukset peruuntuvat Ilmailualan Unioni IAU ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Pitkään jatkunut kiista päättyy. Sovintoehdotuksen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että lentoliikennettä jälleen loppuviikosta uhanneet työnseisaukset peruuntuvat. IAU oli ilmoittanut työnseisauksista ajalle 22.-24.3.2017. Ilmailualan Unioni IAU:n ja Palvelualojen työnantajat Paltan välistä työriitaa on soviteltu viikkoja. Tilanne on ollut neuvotteluissa pitkään täysin jumissa,…
Avainsana: ilmailualan unioni
Ilmailualan unionin lakko aiheuttaa suuret tappiot myös matkatoimistoille
Lentoasemalakot vaikeuttavat tuhansien työ- ja lomamatkalaisten liikkumista Ilmailualan unionin (IAU) lakkotoimet, jotka liittyvät IAU:n ja Palta ry:n Airpro Oy:tä koske-vaan työehtokiistaan aiheuttavat harmaita hiuksia lukuisille suomalaisille lentomatkustajille, toteaa myös Suomen matkatoimistoalan liitto (SMAL). Ilmailualan unionin lakkotoimet ovat johtaneet jo tuhansien matkustajien matkan peruuntumiseen tai matkasuunnitelmien merkittäviin muutoksiin. Lakkotoimet eivät vaikuta vain Suomesta maailmalle lähdössä oleviin…
Finnair joutuu perumaan jälleen yli 90 lentoa perjantain lennoistaan
IAU:n lentoasemalakko vaikuttaa mittavasti IAU:n lakkotoimet, jotka liittyvät IAU:n ja Palta ry:n Airpro Oy:tä koskevaan työehtokiistaan, vaikuttavat jälleen mittavasti Finnairin liikenteeseen perjantaina 17.3. Lakkotoimien vaikutukset ovat suunnilleen samanlaiset kuin viime perjantain lakon. Lentoasemalakon aikana perjantaina kello 15-19 kriittisiä maapalveluja ei ole saatavilla tai ne ovat hyvin rajattuja. Finnair ei ole millään tavalla osapuolena kiistassa. ”Joudumme…
IAU hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen
Lentoliikenteen työriitaan ei sopua -työnseisaukset jatkunevat ”Sovintoehdotuksen hylkääminen merkitsee sitä, että lentoliikennettä haittaavat työnseisaukset todennäköisesti jatkuvat perjantaina 17.3.2017”, kerrotaan Valtakunnansovittelijan toimistosta. Ilmailualan Unioni on hylännyt valtakunnansovittelija Minna Helteen viime yönä antaman sovintoehdotuksen, jolla yritettiin löytää ratkaisu lentoliikenteen palveluja koskevaan työriitaan. Airpro Oy sekä sitä edustava Palvelualojen työnantajat Palta sen sijaan olisivat hyväksyneet ehdotuksen. Sovintoehdotuksen hylkääminen…
Lentoliikenteen lakonuhka 14. maaliskuuta peruuntuu
Seuraava lakkopäivä uhkaa perjantaina 17. maaliskuuta Valtakunnansovittelija Minna Helle julkaisi sunnuntaina 12. maaliskuuta lyhyen twiitin, jossa hän kertoo tiistaille 14. maaliskuuta IAU:n asettaman lentoliikenteen lakonuhan peruuntuneen. Lakkoa ei kuitenkaan ole vielä ratkaistu ja seuraava lakkopäivä uhkaa perjantaina 17. maaliskuuta. Neuvottelut Airpron lakkoasiassa jatkuvat maanantaina 13.3. klo 10.00 valtakunnansovittelijan johdolla. (EH)
Finnair joutuu perumaan noin kolmasosan perjantain lennoistaan
Lentoyhtiö ei ole edes IAU:n lakon osapuolena Ilmailualan Unioni IAU:n lakkotoimet, jotka liittyvät IAU:n ja Palta ry:n Airpro Oy:tä koskevaan työehtokiistaan, vaikeuttavat merkittävästi Finnairin liikennettä perjantaina 10.3. Lakon aikana perjantaina klo 15-19 kriittisiä maapalveluja ei ole saatavilla tai ne ovat hyvin rajattuja. Finnair ei ole millään tavalla osapuolena kiistassa. ”Joudumme perumaan noin 100 lentoa, eli…
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry: IAU:n lakkoilu osoittaa vastuuttomuutta
IAU:n lakkoilu aiheuttaa merkittävää vahinkoa Suomen matkailualalle kesken Lapin lyhyen talvimatkailukauden Suomi on saanut merkittävää kansainvälistä huomiota upeana matkakohteena. Lapissa on juuri nyt talvisesonki parhaimmillaan. Matkailuyritykset tekevät merkittävän osan tuloksestaan maaliskuun alun ja pääsiäisen välisenä aikana. IAU:n ilmoittama lakko ja sitä tukevat laajat tukilakot perjantaina 10.3. klo 15.00 – 19.00 aiheuttavat merkittävää vahinkoa erityisesti Lapin…
Maaliskuun 6. päivän lakon vaikutukset vähäiset
Seuraavat lakonuhat 10.3. ja 14.3. Toiminta lentoasemilla sujui odotettua paremmin lentoliikennealan henkilöstön lakkoilusta huolimatta maanantaiaamuna 6. maaliskuuta. Ilmailualan Unioni (IAU) on antanut lakkovaroituksia myös perjantaille 10.3. ja tiistaille 14.3. Lakon sekä tukilakkojen vaikutukset kohdistuivat 6. maaliskuuta klo 03-09 useimpien lentoyhtiöiden ja lentoasemien liikenteeseen. Lentoliikenteen eri toimijoiden saumaton yhteistyö ja huolellinen ennakkovalmistelu tuottivat tulosta. Lakon vaikutukset…
Lakko ja -tukilakkotoimet vaikuttavat merkittävästi Finnairin lentoihin
Epäsäännöllisyyksiä sunnuntaina 5.3. ja maanantaina 6.3. Ilmailualan unionin (IAU) ja Palvelutyönantajat Paltan väliseen työehtokiistaan liittyvät lakko- ja tukilakkotoimenpiteet maanantaina 6.3. kello 3.00-9.00 vaikuttavat merkittävästi Finnairin liikenteeseen, vaikka Finnair ei ole kiistassa osapuolena. Finnairin alihankkijoiden toiminta joko pysähtyy tai hidastuu tukilakkojen takia, koska lentoliikenteen tarvitsemia kriittisiä maapalveluita ei ole saatavilla tai niitä on saatavilla vain hyvin…
IAU:n ja Paltan välisen työriidan ratkaisulle ei edellytyksiä
Työnseisauksia lentopasemalla – sovittelu jatkuu tiistaina 7.3.2017 Ilmailualan Unioni IAU:n ja Palvelualan työnantajat Paltan välistä Airpro Oy:tä koskevaa työriitaa soviteltiin tänään 3.3.2017. Neuvotteluissa ei tänäänkään päästy eteenpäin. Myös Ilmailualan Unioni IAU:n maanantaina 6.3.2017 klo 03.00 – 09.00 uhkaava työtaistelu tukitoimineen on todennäköisesti toteutumassa. -Osapuolten näkemyserot ovat niin suuret, ettei ratkaisun löytymiselle ole juuri nyt minkäänlaisia…