Jopa 100 mm 12 tunnissa Espanjan ilmatieteen laitos AEMET kertoo rankkojen sateiden jatkuvan Kanarian saarilla. Rankimmillaan myrskysateet ovat itäisillä saarilla ja saarten pohjoisosissa. Saarilla varoitetaan sademäärien nousevan jopa 30 litraan/neliömetri yhden tunnin aikana ja 100 litraan neliö 12 tunnin jaksolla. Protección Civil -viranomainen varoittaa kansalaisia tulvista ja maanvyörymistä maan pinnanmuodoista riippuen ja kehottaa suureen varovaisuuteen….
Avainsana: kanaria
Kristina Cruises peruuttaa kaikki Kanarian risteilyt
Risteilymarkkinat romahtaneet, varustamo pyrkii yrityssaneeraukseen Kristina Cruises tiedottaa 27.11.2013 seuraavasti: ”Markkinatilanne, erityisesti Kanariansaarten matkojen lippuhinnan romahtaminen, sekä yleinen taloudellinen tilanne johtivat päätökseen, jonka mukaan lisätappioita välttääkseen Kristina Cruises peruuttaa kaikki Kristina Katarinan kuluvan talven Kanariansaarten risteilyt 28.11.2013 – 20.3.2014 väliseltä ajalta. Pahoittelemme, että tämä risteilysarjan peruuttaminen tulee muuttamaan monen suomalaisperheen talvilomasuunnitelmia. Samassa yhteydessä Kristina Cruises…
Triathon-lomia tarjolla Kanarian Fuerteventuralla
Apollomatkat yhteistyöhön teräsmies Magnus Lönnqvistin kanssa Apollomatkat on aloittanut yhteistyön Suomen ensimmäisen virallisen teräsmiehen Magnus Lönnqvistin kanssa. Yhteistyön tuloksena Apollomatkojen aktiivilomatarjonta laajenee triathlon-viikolla Fuerteventuralla. Triathlon-loman aikana ei lomakiloja kerry, koska viikon aikana treenataan päivittäin maamme ensimmäisen triathlonisti Magnus Lönnqvistin johdolla uintia, pyöräilyä sekä juoksua. Viikon aikana paneudutaan myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. ”Viikko sisältää urheilun lisäksi elämänhallintaa….
Kanarialla aloittaa uusi saarten välinen lentoyhtiö
Canary Fly lentää itäisimpien saarten välillä Maanantaina 10. joulukuuta 2012 käynnistyy Canary Fly -lentoyhtiön alueellinen lentotoiminta Kanarian saarten kolmen itäisimmän saaren eli Gran Canarian, Lanzaroten ja Fuerteventuran välillä. Uusi yhtiö tulee osin korvaamaan konkurssiin menneen Islas Airlwaysin jättämän tilan. Canary Fly tuo takaisin myös kilpailun Binter-yhtiön suuntaan, joka niinikään toimii Kanarian saarten välisessä liikenteessä. Canary…
”Kanaria hyötyy arabimaiden sekavasta tilanteesta”
Lisää majoituskiintiöitä ja sloteja lentoasemilta haetaan jo talveksi Kanarian saarten matkailutahot arvioivat hyötyvänsä tämän hetkisistä kansainvälisistä jännityksistä. Välimeren islamilaisissa ympärysmaissa vallitseva levottomuus, mm. Muhamed -videoiden vuoksi, kääntää matkailijoiden virran yhä herkemmin ja vahvemmin Kanarian kohteisiin, arvioivat useat sikäläiset matkailutahot Canarias 7 -julkaisun taloussivuilla. Islamilaisen maailman pahoinvointi ja epävakaus on jo saanut brittiläiset, saksalaiset, ranskalaiset ja…
Rankkasateet ja myrskytuulet piinasivat Kanarialla
Tenerifella tulva katkaisi teitä, seurauksena liikennekaaos Tenerifella saatiin torstaina 13. joulukuuta kokea rankkasateita, jopa 30 litraa vettä neliölle tunnissa ja 90 km/h myrskytuulia. Ne aikaansaivat tulvia, maanvyöryjä ja niiden myötä liikennekaaoksen. Kaksi moottoritietä TF-1 ja TF-5 menivät poikki iltapäivällä. Vedellä täyttyneet tunnelit estivät mm. raitiotien toiminnan Santa Cruzissa. Kanarian maakuntahallinnon turvallisuusviranomaiset olivat jo keskiviikkona varoittaneet…
OK-Matkat ensi talvena myös Kanarialle ja Madeiralle
Tuotteet myös matkatoimistojen myytävissä OK-Matkat laajentaa tarjontaansa myös talven perinteisiin rantalomakohteisiin. Yhtiö aloittaa maanantaina 29. lokakuuta Finnair-Lomalennoin operoinnin Funchaliin Madeiralle sekä Las Palmasiin Gran Canarialle. Lentosarjat jatkuvat huhtikuun alkuun. Madeiralla pääkaupunki Funchalin lisäksi on reippailijoille tarjolla Levada-patikointimatkoja sekä kulkuneuvolla liikkuville Fly & Drive -paketteja. Gran Canarialla OK-Matkojen hotellitarjonta keskittyy suomalaisille tuttuihin Playa del Inglésiin ja…
Finnmatkat aloitti jo ensi talven Kanarian myynnin
”Lomasesongit myydään ensiksi” Finnmatkat avasi ensi talven 2007-08 Kanariansaarten matkojen myynnin jo 4. huhtikuuta. Myyntijohtaja Piiu Pukkila uskoo Finnmatkojen myyvän huhtikuun aikana noin 20 000 Kanarian matkaa. Ensimmäisenä odotetaan kysyntää joulu-, syys- ja hiihtolomaviikkojen matkoille. Finnmatkat jatkaa myös suorien maakuntalentojen sarjaa Kanarialle. Omat lentonsa saavat Jyväskylä, Kokkola, Kuopio, Oulu ja Tampere. Kauko- ja uutuuskohteidensa matkoja…
Brittimatkanjärjestäjät leikkaavat 160 000 lentopaikkaa Kanarian saarilta
Kanarian matkailuelinkeino ennakoi vaikeata syksyä ja talvea Suuret brittimatkanjärjestäjät My Travel, Thomson ja First Choice ovat laspalmasilaisen Canarias7 -julkaisun mukaan leikkaamassa jopa 160 000 lentopaikkaa tulevan syksy-talven ohjelmistaan. Kanarian saarten matkailuelinkeino pitää tilannetta ”äärimmäisen vakavana”, kertoo Canarias7. Kanarian matkailuyrittäjät näkevät tilanteen taustalla brittimatkanjärjestäjien pyrkimyksen kustannusten leikkaamiseen ja toiminnallisten riskien minimoimiseen. Jos ja vaikka kysyntää myöhemmin…
Uusi yhtiö Kanarian saarten väliseen liikenteeseen
Islas Airways haastaa Binter Canariasin Kanarian saarten välisille ajoittain varsin ruuhkaisille reiteille saatiin uutta kilpailua, kun venezuelalaisen Santa Barbara -yhtiön johdossa oleva alunperin kanarialaista syntyperää oleva Francisco González Yanes tiimeineen käynnistelee uutta Islas Airways (IF) yhtiötään Iberian Binter Canariasin kilpailijaksi. Islas Airways on jo aloittanut liikenteen ”La Palma”-nimen saaneella 70-paikkaisella ATR-72 -koneella La Palman Villa…