Asiantuntijan matkassa -tuotantoa vahvistetaan Matkatoimisto Lomalinja vahvistaa Asiantuntijan matkassa -tuotantoaan sisäisin järjestelyin. Uudeksi myyntijohtajaksi toimistossa siirtyy Anu Piiroinen ja hänen työparinaan toimistossa jatkaa tuotantopäällikkö Laura Grönmark-Simula. Osa-aikaiseksi kehitysjohtajaksi siirtyy pitkään myyntijohtajana toiminut, osaomistaja Sari Mäkinen. Hän on jäämässä eläkkeelle ensi vuoden puolella. Lomalinjan johtoryhmään kuuluu edellä mainittujen lisäksi Lomalinja Oy:n ja sen emoyhtiön, Länsilinjat Oy:n…
Avainsana: lomalinja
Tamperelainen matkatoimisto Lomalinja 35-vuotias
”Erikoistuminen ja hyvät kumppanit” Tamperelainen teemamatkoihin erikoistunut matkatoimisto Lomalinja Oy täyttää 35 vuotta. Suomen matkatoimistoalan liitossa (SMAL) on tällä hetkellä 156 jäsentoimistoa ja niistä vain 28 (18 %) on perustettu samana vuonna tai aiemmin kuin Lomalinja Oy. SMAL:n toimitusjohtajan Heli Mäki-Fräntin mukaan matkatoimistojen kilpailutilanne on tällä hetkellä kova ja alaa kiusaa kuluttajien hintamielikuva. Asiakkaat odottavat…