Euro per lippu Punaisen Ristin katastrofirahastoon Matkamessut lahjoittaa jokaisesta loka-marraskuun aikana myydystä lipusta euron Punaisen Ristin katastrofirahastoon. ”Maailmalla järkkyy, ja se koskettaa meitä kaikkia. Matkamessut haluaa kantaa kortensa kekoon lahjoittamalla osan lipputuotoista sinne, missä avun tarve on suurin. Lahjoitamme jokaisesta 21.10.-30.11. ostetusta Matkamessujen lipusta euron Punaisen Ristin katastrofirahastoon”, kertoo Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri. ”Matkamessujen tunnus…
Avainsana: matkamessut
Matkamessujen 2016 partnerimaa on Espanja
Messukeskus viettää ensi tammikuussa Matkamessujen 30-vuotisjuhlatapahtumaa Suomalaisten suosikkimatkakohde Espanja esittelee Messukeskuksessa 21.24.1.2016 järjestettävillä Matkamessuilla lukuisten lomakohteidensa lisäksi muun muassa maan kulttuuria sekä ruoka- ja juomaperinteitä. Messujen partnerimaa toivoo suomalaisten turistien löytävän myös Espanjan vähemmän tunnetut alueet. Espanjassa voi aistia sekä modernia elämäntapaa että historiallisia perinteitä. Matkamessujen partnerimaa houkuttelee turisteja erityisesti monipuolisuudellaan. ”Espanjalla on tarjottavaa kaikenlaisille…
Matkamessujen Nordic Bloggers’ Experience Evento Awardsin voittoon
Tausta: Viisikymmentä kansainvälistä matkabloggaajaa viime Matkamessuilla Matkamessujen järjestämä kansainvälinen bloggaajaohjelma Nordic Bloggers’ Experience on voittanut lanseeraus & promootio -sarjan Suomen merkittävimmässä tapahtumakilpailussa Evento Awardseissa. Nordic Bloggers’ Experiencen (NBE) toteuttamisesta vastaa Kohtaamistoimisto Innastus Oy. Ohjelma on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Visit Finlandin ja Visit Helsingin kanssa. Kilpailun tulokset julkistettiin 25.3. Evento Awards -gaalassa. NBE on matkailun menestystarina…
Matkailijoita kutsutaan Sibeliuksen poluille – Matkamessuilla
Säveltäjämestarin syntymästä 150 vuota Sibeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Sen kunniaksi toteutettu uusi matkailureitti houkuttelee kulttuurimatkailijoita säveltäjän jäljille. Sibeliuksen poluilla -reitti on julkaistu paperi- ja verkkoesitteenä suomeksi ja englanniksi. Lisäksi esite tullaan julkaisemaan ruotsiksi, saksaksi, venäjäksi ja japaniksi. Jean Sibelius on tunnetuin ja arvostetuin suomalainen säveltäjä kautta maailman ja hyvin suosittu etenkin…
Suomen maabrändi maailmalle matkabloggaajien avulla
Matkamessujen bloggaajaohjelma tavoittaa lähes kolme miljoonaa lukijaa Matkamessujen, Visit Helsingin ja Visit Finlandin yhteinen bloggaajaohjelma Nordic Bloggers’ Experience tuo tammikuussa Suomeen 60 kansainvälistä bloggaajaa ympäri maailmaa. Bloggaajille näytetään kotimaamme kiinnostavimpia kohteita, ja heidän kauttaan tietoa Suomesta välittyy miljoonille lukijoille. Nyt toista kertaa järjestettävä NBE on suurin koskaan Suomessa järjestetty matkabloggaajatapahtuma. Nordic Bloggers’ Experience -ohjelmaan valittiin…
Kotimaan kohteet esittäytyvät Matkamessuilla
Mm. Oulun seutu ja Sibeliuksen jalanjäljillä Matkamessut tuo Messukeskukseen tammikuussa 80 eri maata, mutta tämän lisäksi messuilla nähdään myös runsaasti kotimaan kohteita. Suomi on monipuolinen matkailumaa, jossa on runsaasti vaihtoehtoja erilaisille matkailijoille. Eri alueet ja kohteet Ahvenanmaalta Enontekiölle ovat kattavasti esittelyssä Matkamessuilla Messukeskuksessa 15.-18.1.2015. Matkamessujen Matkailuinfopisteellä esittelevät toimintaansa ne suomalaiset kohteet, joilla on kaupungissaan tai…
Matkamessujen partnerimaa Egypti kehittää matkailua pitkäjänteisesti
Matkamessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 15.-18.1.2015 Helsingin Messukeskuksessa 15.-18.1.2015 järjestettävien Matkamessujen partnerimaa Egypti esittäytyy tapahtumassa koko kirjossaan. Egypti on ollut perinteisesti yksi suomalaisten kestosuosikeista. Se tarjoaa monipuoliset lomanviettomahdollisuudet ja takuuvarman auringon vain viiden tunnin lentomatkan päässä Suomesta. Egyptin turistiministeriö on sitoutunut kehittämään matkailua pitkäjänteisesti. Egypti uskoo, että se houkuttelee yhä kasvavassa määrin matkailijoita ympäri maailmaa ja…
Matkamessujen NBE-ohjelmaan haki lähes 300 kansainvälistä bloggaajaa
Suomi kiinnostaa matkailumaana Matkamessut Helsingissä kasvattaa kiinnostustaan kansainvälisillä matkailumarkkinoilla. Tammikuisten messujen yhteydessä toista kertaa järjestettävään Nordic Bloggers’ Experience -ohjelmaan haki ennätykselliset 270 matkailubloggaajaa. Ohjelmaan valittiin 40 bloggaajaa, joilla on lukijoita ympäri maailmaa. NBE-ohjelmaan valitut bloggaajat edustavat lukuisia eri kielialueita. Mukana on englannin lisäksi mm. kiinaksi, hollanniksi, japaniksi, koreaksi, italiaksi, ranskaksi ja espanjaksi kirjoittavia bloggaajia. NBE-ohjelma…
Matkailuajoneuvot tammikuussa Helsingin Caravan-messuilla
Caravan- ja Matkamessuille samalla lipulla Helsingin Caravan-messut 16. – 18.1.2015 Messukeskuksessa Helsingissä esittelee vuoden 2015 uudet matkailuajoneuvomallit ja tarjoaa Outlet-hallissa käyttämättömiä matkailuajoneuvoja, pääasiassa 2014 rekisteröityjä. Samanaikaisesti Messukeskuksessa järjestetään tuttuun tapaan Matkamessut, josta ajoneuvomatkailija löytää uudet reitit ja kohteet. Helsingin Caravan-messuilla kävijät pääsevät tutustumaan laajaan kotimaanmatkailutarjontaan. Mukana on 800 kotimaan kohdetta. Kansainvälisiä näytteilleasettajia on 80 eri…
Laivanvarustamot vahvasti mukana Matkamessuilla
Valtameriristeilyt ja kotoisempien vesien seilaajat hyvin edustettuna Ensi tammikuun Matkamessut tarjoaa kävijöille risteilytunnelmia, sillä tapahtumassa on mukana laaja joukko varustamoja. Merihenkiset näytteilleasettajat tuovat tuulahduksia muun muassa risteilyreiteistä ja risteilyjen ohjelmatarjonnasta. Kävijät pääsevät tutustumaan tulevilla Matkamessuilla monipuolisesti risteilymatkustuksen uusiin tuuliin. Yhtenä näytteilleasettajana tapahtumassa esittäytyy Viking Line. ”Haluamme olla helposti lähestyttävä sekä tavata mahdollisimman paljon asiakkaitamme ja…