Armon vuosi 2023 tulee päätökseensä ja on aika kiittää yhteistyöstä kuluneen vuoden ajalta. Matkaviikolla on kuitenkin syy kiittää lukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan jopa menneiden, viimeisten 25 vuoden jaksolta. Tuon kilometritolpan vuonna 1998 perustettu matkaupan onlineuutispalvelumme ohitti vuoden 2023 lopulla. Nyt suuntaamme uudelle kvartaalille! Matkaviikon 25 vuoden olemassaolon aikana matkakaupan toimintaympäristössä, työtavoissa ja teknologiassa on tapahtunut paljon…
Avainsana: matkaviikko
Matkaviikko sai rakentavaa 20-vuotispalautetta
”Laaja-alaisuus ja ajantasaisuus saivat kiitosta” Kun Matkaviikko täytti 25. syyskuuta 2018 aikuiset 20 vuotta, pyysimme lukijoiltamme vastakaikua sille, mitä teemme ja olemme tehneet kuluneina vuosina. Saimme ilahduttavasti palautetta, pääosin kohteliaan positiivista. Tämä auttaa meitä entisestään vahvistamaan sitä, missä olemme jo onnistuneet. Otamme tietenkin myös parannusehdotukset vakavaan pohdintaan resurssiemme puitteissa. Lukijamme arvostavat matkakaupan laaja-alaista uutisointia. Useammalta…
Matkaviikon 20-vuotissyntymäpäivä on tänään
Yhteistyökumppanit juhlivat kanssamme Matkaviikon 20-vuotispäivänä pyydämme lukijoiltamme ystävällisesti palautetta, ruusuja tai risuja kokemuksista Matkaviikosta joko lukijana tai ilmoittelijana, kenties myös rekrytoijana tai jostakin muusta näkökulmasta. Lauseella parilla rakentava kritiikki, innovatiiviset, mutta realistiset toiveet tulevista ja kaikki muut terveiset – vähimmillään emoji – ovat yhtä tervetullutta kuin kannustava tieto siitä, mikä on kenties ollut niin hyvää,…
Matkaviikko.fi -uutispalvelu on 20-vuotias
”Tiedon oikeellisuus ja luotettavuus ovat tänään yhä keskeisempiä arvoja” Matkakaupan oma uutispalvelu Matkaviikko tulee toimineeksi 20 vuotta. Toiminimi merkittiin kaupparekisteriin syyskuun 25. päivä, 1998. Merkkipaalun vuoksi sallittakoon pieni vilkaisu peruutuspeiliin, kuluneisiin kahteen vuosikymmeneen. Ymmärrys siitä, missä nyt olemme ja miten tähän on tultu, voi jopa avata silmiä tämän päivän nopeasti vaihtuvien uutisaiheiden, monenlaisten taustavaikuttajien pyrkimysten,…
Matkaviikko kiittää lukijoitaan, ilmoittajiaan ja yhteistyökumppaneitaan päättyvästä vuodesta 2017.
Toivotamme kaikille hyvää ja levollista Joulua sekä menestystä vuoden 2018 haasteisiin! Palaamme matkakaupan uutisaiheisiin taas pyhien jälkeen, kunhan asioita alkaa tapahtua ja uutisoitavaa syntyä. Matkaviikko
Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2016
. Matkaviikko kiittää lukijoitaan, ilmoittajiaan ja muita sidosryhmiään pian päättyvästä vuodesta 2015. Toivotamme rauhallista joulua ja menestystä uuden vuoden 2016 tuleviin haasteisiin. Palaamme matkakaupan uutisiin heti joulun jälkeen, kun taas asioita alkaa tapahtua. Eero Havia Matkaviikon toimitus
Lentoaseman junayhteys Matkaviikon koetarkastelussa
Hieno parannus – joidenkin silti ehkä syytä odottaa syksyn suoraa terminaaliyhteyttä Helsinki-Vantaan lentoasemalle on nyt jo joitakin viikkoja päässyt rautateitse. Kesäkiireiden lomassa Matkaviikko kävi testaamassa kulkuyhteyden. Kehäradan ja sen lentoaseman yhteyden parasta antia on ylipäänsä sen tulo käyttöön. Helsingistä, pääkaupunkiseudulta ja valtakunnan rataverkon piiristä muualtakin ratayhteys maan päälentoasemalle on hieno juttu. Se myös säästää pieneltä…
Hyvää joulua ja parasta menestystä vuodelle 2014
Matkaviikko kiittää päättyvästä vuodesta Matkaviikko kiittää lukijoitaan, ilmoittajiaan ja yhteistyökumppaneitaan vuodesta 2013! Toivotamme kaikille hyvää ja rauhallista joulua sekä menestystä vuoden 2014 haasteisiin. Matkakaupan uutisaiheisiin palaamme heti, kun asioita taas tapahtuu! Matkaviikko Kustannus Eero Havia vastaava toimittaja
Hyvää Joulua 2012 ja Onnellista Uutta Vuotta 2013!
Matkaviikko toivottaa lukijoilleen, ilmoittajilleen ja yhteistyökumppaneilleen Oikein Hyvää ja Levollista Joulua sekä Menestyksekästä Uutta Vuotta 2013. Palaamme matkaupan uutisiin taas pyhien jälkeen heti kun maaailmalla alkaa tapahtua! Matkaviikko Kustannus Eero Havia toimitus
”Hyvää Joulua ja menestystä v. 2011 haasteisiin”
#NIMI? Matkaviikko.fi kiittää lukijoitaan ja ilmoittajiaan vuoden 2010 yhteistyöstä. Toivotamme kaikille matkakaupan toimijoille oikein levollista joulua ja menestystä vuoden 2011 toimissa! Matkaviikko säger ett varmt tack till alla våra samarbetspartner för det gångna året 2010 och önskar alla fridfull jul och ett gott nytt år ! Matkaviikko.fi Eero Havia toimitus