Radisson SAS on nyt Radisson Blu Oulun torin laidalla sijaitseva perinteikäs hotelli juhli eilen keskiviikkona 27.5.2009 kymmenvuotista taivaltaan Radisson-ketjun hotellina. Samalla sanottiin hyvästit Radisson SAS -nimelle. Uusi nimi on Radisson Blu. Hotelli on myös saanut Joutsenmerkin. Kesäkuussa 1999 Oulun ja koko Pohjois-Suomen hotellikartta sai uuden kansainvälisen ykkösosoitteen, kun Radisson SAS Hotel avasi ovensa. Uudistuksen myötä…
Avainsana: oulu
AirBaltic avaa reitin Oulusta Riikaan, Latviaan
Kolmesti viikossa Fokker 50-kalustolla Latvialainen lentoyhtiö AirBaltic avaa uuden reitin Oulun ja Latvian pääkaupungin Riian välillä. Reittiä liikennöidään talviaikataulukaudella 28.10.2007 -29.03.2008 Fokker 50-koneilla kolmesti viikossa (ke, pe, su). Oulusta lähteville matkustajille avautuu myös vaihtoyhteydet Riian kautta mm. Pietariin, Kaliningradiin, Odessaan, Muncheniin, Milanoon ja Minskiin. (EH)
Uusin Scandic-hotelli valmistumassa Oulussa
Tiina Jytilä hotellinjohtajaksi Uusin Scandic-hotelli on valmistumassa aikataulun mukaisesti alkuvuodesta 2007 Oulun keskustaan osoitteeseen Saaristonkatu 4. Hotelli avataan 1. maaliskuuta 2007. Uudisrakennukseen tulee 214 huoneen hotelli, n. 1000 neliötä ravintolatilaa sekä yhdeksän erikokoista kokoustilaa. Suuria kokouksia varten asiakkaat voivat vuokrata samaan rakennuskokonaisuuteen tulevan elokuvateatterin saleja. Kahteen kellarikerrokseen tulee 170 auton paikoitustilat. Uuden hotellin rakennustyöt on…
Blue1 lisää Oulun ja Rovaniemen kapasiteettia
Muutoksia aikatauluihin 26. maaliskuuta alkaen Blue1 asettaa uuden, suuremman 166-paikaisen MD90-konetyyppinsä myös Pohjois-Suomen liikenteeseen kesäaikataulujen astuessa voimaan 26. maaliskuuta. Tammikuussa 2005 aloitetut Rovaniemen lennot liikennöidään ensi maanantaista 27. maaliskuuta 2006 lähtien MD90-koneella, mikä tarkoittaa arkiaamu- ja arki-iltalentojen paikkatarjonnan kaksinkertaistamista. Lauantaisin Blue1 lentää Helsinki-Rovaniemi reitillä kerran ja sunnuntaisin kaksi kertaa pienemmällä Avro RJ -suihkukalustolla. Blue1:n Oulun…
Ouluun lennetty jo 50 vuotta
Oulunsalon kenttä avattiin 30.6.1953 Finnair on tänään 1.7. lentänyt Ouluun 50 vuotta. Nykyisin Oulu on Finnairin tärkein ja vilkkaimmin liikennöity kotimaan liikennekohde. Vuonna 1953 avatun Oulunsalon lentoaseman kiitotie ei aluksi ollut päällystetty. Silloinen Aero lensikin kesäisin Ouluun DC-3-koneilla ja talvella lumiselle kiitotielle Convair 340 -koneilla, joissa oli tuon ajan uutuudet: paineistettu matkustamo ja nokkapyörälaskuteline. Oulussa…
Kohdematkat avaa toimiston Oulussa
Käynnistys 02. huhtikuuta 2001. Aluepäälliköksi on nimitetty Juha Pihlajaniemi. Liikematkavirkailijoiksi Anne Rautiola-Koskela ja Titta Paasonen. (EH)