Osuuskauppa Suur-Savo investoi vuosina 2024–25 matkailu- ja ravitsemiskauppaansa lähes 15 miljoonaa euroa. Kehittämispanokset jakautuvat monipuolisesti liikkumisen, majoittumisen, syömisen ja viihtymisen palveluihin. Tavoitteena on Etelä-Savon matkailun kokonaisvaltainen kehittäminen. ”Matkailu on keskeisessä roolissa Etelä-Savon kehityksen kannalta, ja se voi kasvaa vain investoimalla. Haluamme näyttää siinä esimerkkiä ja haastaa muitakin toimijoita mukaan talkoisiin”, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Kai…
Avainsana: s-ryhmä
S-ryhmän ravintolat ottavat lapset huomioon erityisesti
Lasten kesäannokset kesä-elokuun 4 euroa / annos Kesällä lapset ovat kunniavieraita S-ryhmän ravintoloissa ympäri maan, kerrotaan S-ryhmän ravintoloiden markkinoinnista. Herkullisten makujen lisäksi lapsivieraita odottaa Rossoissa, Fransmanneissa ja muissa ravintoloissa kivaa puuhailtavaa. Nälkä ei pääse lomareissulla yllättämään, sillä vaihtoehtoja on tarjolla paljon ja edulliseen hintaan. Ranskalaisia makuja ja herkkuja grillistä lapselliseen 4 euron hintaan Frans &…
Jarkko Härmälä siirtyi SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaukseen
S-ryhmän hotelliliiketoiminnan rakennetta uudistettu Jarkko Härmälä on aloittanut uudessa tehtävässä SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksessa myyntijohtajana. Hän raportoi ketjuohjauksesta vastaavalle johtajalle Harri Ojanperälle. S-ryhmän hotellibrändit ovat Sokos Hotels ja Radisson Blu. Ennen nykyistä tehtäväänsä Jarkko Härmälä toimi kansainvälisen hotelliketjun myyntijohdossa Suomessa nelisen vuotta ja sita ennen kansainvälisen lentoliikenteen myyntitehtävissä sekä Manner-Euroopassa, Kaakkois-Aasiassa että kotimaassa noin…
S-ryhmä ja Aurinkomatkat valmismatkayhteistyössä
Bonusta lomamatkoista asiakasomistajille S-ryhmä tarjoaa ensimmäisenä suomalaisena kaupparyhmänä mahdollisuuden kerryttää rahanarvoista Bonusta lomamatkoista. Asiakasomistajille Bonusta kerryttävän matkatarjonnan löytäminen helpottui keväällä 2012, kun Aurinkomatkat avasi Bonusta kerryttävän rantaloma- ja teemamatkatarjonnan aurinkomatkat.fi -sivustolle S-ryhmän matkailuportaalin S-Matkat.fi -sivuston lisäksi. Aurinkomatkojen sivusto on yksi Suomen suosituimmista matkailun verkkosivuista. Bonuksen piirissä ovat Aurinkomatkojen kaikki suosituimmat lomakohteet Kreikasta Kanariansaarille ja Thaimaasta…
Timo Tirri S-ryhmän hotellikaupan myyntijohtajaksi
Hotelliala houkuttaa nyt lentoyhtiön johtajia Timo Tirri, MBA on nimitetty 2.11.2009 lähtien S-ryhmän hotellikaupan myyntijohtajaksi vastuualueenaan Sokos Hotels, Radisson Blu Hotels ja Holiday Club Spa Hotels -ketjujen myynti. Tehtäväänsä SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaukseen Timo Tirri siirtyi Finnairilta. (EH)
S-ryhmän hotelleille tunnustus turvallisuudesta
Henkilöstön valmiudet sekä turvallisuustekniikka S-ryhmään kuuluvalle Sokotel Oy:lle on myönnetty 24. marraskuuta tunnustus erinomaisesta työstä turvallisuuden edistämiseksi ravintoloissa ja hotelleissa. ”Olemme erittäin iloisia meille myönnetyn kunnian vuoksi. Sokotel on pitkäjänteisesti luonut entistä parempaa työ- ja asiointiympäristöä panostamalla henkilöstön valmennuksiin ja turvallisuustekniikkaan. Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus onkin meille ensiarvoisen tärkeää ja jatkamme työtä sen eteen”, Sokotelin…
S-ryhmä ja Finnair avasivat yhdessä verkkopalvelun
S-Matkat.fi -palvelun lähtökohtana asiakasomistajien tarpeet S-ryhmä on avannut uuden S-Matkat.fi -online matkapalvelun. Suomalaiselle kuluttajalle suunnatusta verkkopalvelusta voi hankkia matkat rantalomista risteilyihin ja Euroopan kaupunkilomista kotimaan hotelliöihin. S-Matkat.fi-palvelun tuottavat yhdessä S-ryhmä ja Finnair-konserniin kuuluvat Aurinkomatkat ja Area. S-Matkat.fi-palvelun lähtökohdaksi mainitaan asiakasomistajan matkustamiseen liittyvät tarpeet. ”S-ryhmän toiminta-ajatuksena on tuottaa palveluja asiakasomistajille. S-Matkat.fi tuo kokonaan uudenlaisen palvelukokonaisuuden matkailun…
Area ja S-ryhmä valtakunnalliseen yhteistyöhön
S-ryhmän asiakasomistajille bonusta Arean matkoista Matkatoimisto Oy Area ja S-ryhmä ovat tehneet valtakunnallisen yhteistyösopimuksen. Sen mukaisesti S-ryhmän alueosuuskauppojen asiakkaat tai asiakasomistajat, kuten S-ryhmässä heitä kutsutaan, saavat bonusta valikoidusta Arean matkatarjonnasta. Siihen sisältyy mm. seuramatkoja, laivaristeilyjä, golfmatkoja, kaukomatkoja ja Yhteishyvä-lehden lukijamatkoja. Matkat tulevat tarjolle 1.3. alkaen. S-ryhmän valtakunnallisen bonusjärjestelmän piiriin kuuluvat ryhmän yli 1300 toimipaikan lisäksi…