Norjan kilpailuvirasto otti vastustavan kannan. Norjan kilpailuvirasto on asettunut vastustamaan SAS:n kauppaa norjalaislentoyhtiö Braathensista. Kilpailuvirasto ei pidä Braathensia konkurssikypsänä yrityksenä, jonka pelastaminen suurimman kilpailijansa voimin olisi välttämätöntä. SAS:n arvioi tilanteen juuri päinvastoin. Sen mukaan Braathens on lähestynyt SAS:ia taloutensa tilanteessa, josta se ei katso omin voimin selviävänsä. Kilpailuviranomaiselle pyrittiin vakuuttamaan, että ellei SAS tule Braathensin…
Avainsana: sas
SAS:n toisen vuosineljänneksen tulos heikko
Pudotusta etenkin bisnesluokan kysynnässä. SAS-konsernin liikevaihto 1.1.-30.06.2001 puolivuotiskaudella kasvoi SEK 23 039 miljoonasta SEK 25 948 miljoonaan eli 12,7 %. Kuitenkin tulos ennen veroja romahti kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla SEK 765 miljoonasta (v. 2000)SEK 220 miljoonaan. Toisen vuosineljänneksen (01.04.-30.6) osalla pudotus oli suhteessa vieläkin roimempi: SEK 1055 miljoonasta vain SEK 180 miljoonaan. Osaketta kohden laskettu…
SAS:n Vagn Sörensen jätti yhtiön konsernijohdon tehtävät
Kartellisyytökset lähdön syynä. SAS:n lentotoimintaan liittynyt negatiivissävyinen viimeaikainen uutisointi sai jatkoa yhtiön kaupallisella puolella. SAS Groupin executive vice president Vagn Sörensen, 41 joutui jättämään paikkansa SAS:n konsernijohdossa. Syynä eroon oli SAS:n ja tanskalaisen Maersk Airin laittoman kartellin tunnusmerkit täyttänyt sopimus. EU langetti heinäkuun puolivälisssä roiman sakon asiassa (ks. Matkaviikko 19.7.). Sörensen sanoi, ettei itse ole…
Finnairin ja SAS syvempi yhteistyö kesän uutisankka?
”Kilpailevien allianssien syvällinen yhteistyö mahdoton ajatus.” SAS:n tuoreen pääjohtaja Jörgen Lindegaardin on viime päivinä uutisoitu ”väläytelleen” läheistä yhteistyötä Finnairin kanssa. Uutisissa on puhuttu jopa yhdistymisestä. Kun asia nousi julkisuuteen pari kuukautta sitten, oli Finnairin kanta yksiselitteisen kielteinen. ”Kantamme ei ole muuttunut”, sanoo Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund. ”Finnair ja SAS operoivat kahdessa kilpailevassa allianssissa ja siksi…
SAS:n suuri laivastolaajennus käynnistyi
Ensimmäinen A340-300 luovutettiin SAS:lle Toulousessa. Eurooppalaisen lentokonevalmistaja Airbusin varatoimitusjohtaja Gustav Humbert luovutti 30.07.2001 ensimmäisen SAS:n tilaamista seitsemästä mannertenväliseen liikenteeseen tarkoitetusta Airbus A340-300-linjurista. Koneen vastaanotti SAS:n pääjohtaja Jörgen Lindegaard. SAS on tilannut myös neljä A330-300 -konetta niinikään pitkänmatkan, lähinnä USA:n ja Aasian liikenteeseen. Airbusit korvaavat Boeing 767-kaluston. Tilauksessa on myös 12 Airbus A321-200 konetta Euroopan etäisyyksille….
EU: n komissio rankaisi SAS:ia ja Maersk Airia
SAS:lle lähes 40 miljoonan euron sakot kilpailusäännösten rikkomisesta. EU:n komissio langetti SAS:lle 39,375 miljoonan euron (lähes FIM 240 milj.) ja Maersk Airille vastaavasti 13,125 miljoonan euron sakon EU:n kilpailusäännösten vastaisesta, laittoman kartellin tunnusmerkistön täyttävästä keskinäisestä markkinoiden jakoon tähtäävästä sopimisesta. SAS on myöntänyt rikkomuksen ja pääjohtaja Jörgen Lindegaardin suulla sanoo tehneensä parhaansa tapauksen selvittämiseksi. Pääjohtaja sanoo…
Luftahansan, SAS:n ja BMI British Midlandin yhteistyö tiivistyy
EU:n komissio antanut vihreää valoa. EU:n komission kerrotaan antaneen myönteisen ratkaisun Lufthansan, SAS:n ja British Midlandin kolmikantayhteistyölle. Financial Times-lehden Saksan painoksen hiljattain julkaisema tieto kertoo myönteisestä päätöksestä. Lehden tietojen mukaan kolmen yhtiön kilpailijoille on kuitenkin annattu aikaa reklamoida päätöksestä 14. kesäkuuta mennessä. Lufthansalla ja SAS:lla on jo laaja keskinäinen yhteistyö Saksan ja Pohjoismaiden välisessä liikenteessä….
”Finnairia ei olla myymässä”
Kohu-uutisen sisältöä oiotaan mediassa. Kuluvan viikon alussa norjalainen talouslehti Dagens Naeringsliv nosti etusivun jutuksi ja kotimainen media Suomessa seurasi mukana uutisoiden SAS:n tavoitteeksi ostaa Finnair. Asia mainittiin SAS:n tuoreen pääjohtaja Jörgen Lindegaardin sanomaksi. Toukokuun viimeisen päivän lehdissä asian oikeaa laitaa korjaillaan. Mm. Kauppalehti on uhrannut runsaasti palstatilaa sille, mitä pääjohtaja Lindegaard haluaa oikeasti sanoa. Finnairin…
SAS:n avaus Washingtoniin
Ensimmäinen suora lento Pohjoismaista Yhdysvaltojen pääkaupunkiin. SAS avaa 12. toukokuuta uuden reitin Kööpenhaminasta Washington D.C:iin. Ensimmäistä pohjoismaista suoraa yhteyttä USA:n pääkaupunkiin lennetään aluksi viidesti viikossa, mutta jo 28.6. reitti muuttuu päivittäiseksi. Lähtö Kööpenhaminasta on aamulla ja perillä ollaan jo puoliltapäivin paikallista aikaa. Jatkoyhteyksiä eri puolille Yhdysvaltoja on siten runsaasti käytettävissä. Kun lähtö takaisinpäin on klo…
SAS panostaa lapsiperheisiin kesäkampanjalla
SAS:n, Air Botnian, Austrian Airlinesin, Lufthansan ja Skywaysin yhteiset kesähinnat tulivat myyntiin 12. huhtikuuta. Perhetarjous on SAS:n hintauutuus. ”Keskitymme nyt ensi kertaa todella myös lapsiperheisiin ja kampanjoimme uutta perhehintaa”, sanoo SAS-Air Botnian kaupallinen johtaja Tom Karlsson. Perhetarjous on uusi hintatyyppi Suomen ja Skandinavian välisille lennoille. Perheen pää maksaa täyden julkaistun perhehinnan. Mukana seuraava puoliso sekä…