Kansainvälinen suora matkustajaliikenne Tampereen Pirkkalasta Lontooseen katkeaa, kun halpalentoyhtiö Ryanair näyttää lopettavan tulevan talviliikennekauden alusta eli marraskuusta 2023 lennot Tampere-Pirkkalan ja Lontoon Stanstedin välillä. Viimeinen lento tällä tietämällä on merkitty 26. lokakuuta 2023 Ryanairin varausjärjestelmään eikä marraskuun puolella ole enää lentoja tarjolla. Ryanair on operoinut reitillä kahdesti viikossa, torstaisin ja lauantaisin vuoden 2021 talviliikennekauden alusta…
Avainsana: tampere-pirkkala
Tampere-Pirkkalan lentoliikennealueen laajentaminen hyvässä vauhdissa
Finavia investoi 15 miljoona euroa Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on parhaillaan käynnissä kehityshanke, jonka tavoitteena on nostaa lentokentän kapasiteettia ja varmistaa turvallinen liikennöinti myös lento-operaatioiden kasvaessa. Finavia investoi kehityshankkeeseen 15 miljoonaa euroa. ”Huhtikuussa käynnistyneiden töiden lähtökohtana on lentoliikenteen sujuvuus ja turvallisuus sekä ympäristövaikutusten vähentäminen. Saamme kentälle merkittäviä parannuksia sekä nykyisille toimijoille että tulevaisuuden tarpeisiin”, sanoo lentoaseman päällikkö…
Tampere-Pirkkalan lentoaseman uudistukset valmistuvat
”Sujuvaa kansainvälistä lentomatkustusta kakkosterminaalista” Finavia on saanut päätökseen Tampere-Pirkkalan lentoaseman kansainvälistä liikennettä palvelevan kakkosterminaalin uudistustyöt. Matkustajat liikkuvat lentoasemalla jatkossa entistä sujuvammin ja viihtyisämmin. Liikenne terminaalissa käynnistyy huhtikuun puolivälissä, jolloin halpalentoyhtiöitä käyttävät matkustajat palaavat T2:een. Terminaalin uudistaminen on osa Finavian mittavaa investointiohjelmaa, jolla kehitetään keskeisiä maakuntalentoasemia. ”Tavoitteenamme on, että matkalle lähteminen ja paluu sujuvat mutkattomasti ja…
Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittämistyöt alkavat
Halpalentoterminaalia kohennetaan Finavia Oyj aloittaa Tampere-Pirkkalan lentoasemalla kakkosterminaalin (T2) laajennus- ja uudistustyöt. T2 suljetaan rakennustöiden ajaksi alkaen perjantaina 9.5, minkä jälkeen kaikki matkustajat lähtevät lennoilleen T1:n kautta. Uudistettu T2 otetaan käyttöön loppuvuonna. Matkustajille näkyvien kunnostustöiden lisäksi käynnistetään myös ympäristöinvestointisuunnitelman mukaiset työt. Terminaali 2:ssa viihtyvyyttä ja sujuvuutta parannetaan T2:n palveluja ja toimintoja Tampere-Pirkkalassa uudistetaan, jotta lentomatkustuksen…
Finavia käynnistää Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin kehittämisen
EU-päätös rahoitusjärjestelyjen laillisuudesta tuli Finavia Oyj aloittaa rakennustyöt Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalissa vuonna 2014. EU-komissio on antanut päätöksensä terminaalin kehittämisen rahoitusjärjestelyjen laillisuudesta. Finavia ja Tampereen kaupunki ovat sopineet terminaalin uudistamisesta jo kesällä 2012, mutta töitä ei ole voitu aloittaa ennen EU-päätöstä. ”Päätös EU:sta vihdoin tuli ja pääsemme käynnistämään työt lentoasemalla. Koska eri lentoasemat ja seutukunnat taistelevat…