Keräysvaroilla autetaan kehitysmaiden lapsia TUI Finland oli kumppanina 11. kertaa järjestettävässä Nenäpäivässä ja keräsi ajanjaksolla 26.10.-12.11.2017 yhteensä 10 010 euroa Nenäpäivälle. Nenäpäivä-kampanjan teemana oli tänä vuonna ”Laitetaan yhdessä hyvä liikkeelle”. Kampanja-aikana TUI lahjoitti Nenäpäivälle TUI Family Life -perhehotelleihin tehdyistä lomavarauksista 10 euroa per varaus. Lisäksi TUI järjesti erilaisia Nenäpäivä-tempauksia asiakkailleen ja henkilöstölleen. Bamse toimi TUIn…
Avainsana: tui
TUI sulkee viimeisen lomamyymälän Suomessa
Valmismatkojen varaaminen mobiililaitteilla vahvassa kasvussa Suomalaiset ovat edelläkävijöitä digitaalisuudessa ja tänä päivänä yli 80 % suomalaisista varaa lomamatkansa netistä. TUI Finlandin tilastot osoittavat, että verkko-ostaminen on kasvanut erityisesti mobiilissa. Digitaalisuus on vahvassa kasvussa. TUI on panostanut viime vuosina vahvasti online-palveluihin. Panostus on kannattanut ja 83 % TUI Finlandin asiakkaista on kuluvana vuonna ostanut lomamatkansa TUIn…
Aurinkomatkat kiipesi vuoden 2016 matkustajamäärässä aivan TUI:n kantaan
Kolme suurinta matkanjärjestäjää hallitsee lähes 80 % lentäen tehtyjen valmismatkojen markkinoista Markkinaosuuskilpa valmismatkajärjestäjien ykkössijasta Suomessa ratkesi vuoden 2016 osalta hiuksen hienosti TUI Finland Oy:n (ent. Finnmatkat Oy) hyväksi, kun kriteerinä on matkustajamäärä. SMALin Matkamessujen lehdistötilaisuudessa julkistaman tilaston mukaan TUI vei 2016 maailmalle 198 434 matkailijaa, mikä on tilaston kokonaismäärästä 727 462 tarkalleen 27,3 %. Kovimman…
Finnmatkojen nimi vaihtuu tänään TUIksi
Nimenmuutoksen myötä yhteistyö TUI Groupin kanssa on entistä tiiviimpää Finnmatkojen nimi on 1. marraskuuta 2016 alkaen TUI. Nimenmuutokseen kerrotaan tuovan mukanaan aiempaa nykyaikaisempia ja joustavampia matkailupalveluja. ”Olemme olleet osa maailman suurinta matkailukonsernia TUI Groupia jo 15 vuotta. Nyt se näkyy myös nimessämme. Osana nimenmuutosta tulemme myös laajentamaan tarjontaamme. Jatkossa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme yhä monipuolisempia matkakokemuksia…
TUI:n tappio syveni – Thomas Cook myy lentokalustoa
”Suurilla on suurten huolet” Euroopan suuret matkanjärjestäjäkonsernit painivat suurten ongelmien kanssa. TUI Travel, joka on Euroopan suurin matkatalo ja mm. suomalaisen Finnmatkojen emokonserni, kasvatti nyt tilivuotensa ensimmäisinä kuutena kuukautena eli lokakuusta 2011 maaliskuuhun 2012 tappiotaan 4,3 prosentilla 288 miljoonaan puntaan eli n. 360 miljoonaan euroon. Erityiseksi syyksi mainitaan heikko kehitys Ranskan markkinoilla. Myös Thomas Cook…
TUI levittäytyy Venäjän ja Ukrainan markkinoille
Joint venture -sopimus allekirjoitettu TUI Travel Plc ilmoittaa allekirjoittaneensa Venäjällä 15. huhtikuuta joint venture -sopimukset S-Group Capital Management Ltd:n kanssa. Yhteisyritys perustetaan kehittämään TUI:n vapaa-ajan matkatarjontaa Venäjällä ja IVY-alueella. Käytännössä on allekirjoitettu sopimus venäläisen VKO matkatoimisto- ja matkanjärjestäjäkonsernin sekä ukrainalaisen Voyage Kiev matkatoimisto- ja matkajärjestäjäyhtiön tietyistä yritysjärjestelyistä. TUI:n osuudeksi ilmoitetaan 75 %:n enemmistöomistus. TUI Travel…
Air Berlinin ja TUI Travelin neuvottelut päätöksen
Turkkilaisyhtiölle ESAS:lle 15,3 % Air Berlin PLC:stä Air Berlin PLC ja TUI Travel PLC ovat saattaneet päätökseen keskinäiset strategiset, saksalaista lentoliikennettä koskevat neuvottelunsa. Niissä sovittiin seuraavista kohdista: TUI Travel PLC:n konserniyhtiö hankkii Air Berlin PLC:stä enintään 20 %:n vähemmistöosuuden. Tämä tarkoittaa 16.326.721 uuden osakkeen (19,9 %) hankintaa TUI Travelin konserniyhtiölle kiinteällä 3,97 euron kappalehinnalla. Air…
TUI – First Choice fuusio hyväksytty EU-komissiossa
Listautumista Lontoon pörssiin valmistellaan Saksalaisperäisen, monikansallisen matkakonserni TUI AG:n ja brittiläisen First Choicen Holidays PLC:n suunniteltu yhdistyminen on saanut EU-komission hyväksynnän. ”Tämä tarkoittaa, että olemme ylittäneet ratkaisevan esteen tiellä, jolla tarkoituksemme on luoda maailman johtava matkakonserni”, sanoo TUI:n pääjohtaja (CEO), Dr. Michael Frenzel. ”Yhdessä First Choicen kanssa me kirjoitamme aivan uuden kasvutarinan ja meillä on…
TUI aikoo säästää 250 MEUR vuoteen 2008 mennessä
3600 työpaikkaa häviää konsernista Saksalainen matkakonserni TUI AG on brittilähteiden mukaan vahvistanut tiedon 3600 työpaikan häviämisestä konsernista. TUI on laatinut kustannussäästöohjelman, jonka tavoitteena on 250 miljoonan euron kustannusvaikutus vuoteen 2008 mennessä. Työpaikoista valtaosa eli peräti 2600 katoaa TUI:n brittiläisistä toiminnoista, sen Thomson-tytäryhtiöstä. TUI:n työvoima Isossa-Britanniassa on n. 8000 henkeä. Siten joka kolmas brittityöpaikka TUI-konsernissa tulee…
TUI-konsernin omistuksessa tehtiin merkittäviä järjestelyitä
Iso siivu päätyi espanjalaisille hotelliyhtiöille Saksalaisen Deutsche Bankin niinikään saksalaiselta liikepankilta WestLB AG:lta ostamasta 31,3 %:n osuudesta matkakonserni TUI AG:n omistusta on 17,3 % osuus myyty edelleen espanjalaiselle konsortiolle. Strategisina sijoittajina siinä ovat kaksi hotelliyhtiötä, perheyhtiö Riu sekä Grupo de Empresas Matutes. Mukana konsortiossa on myös espanjalaissäästöpankki Caja de Ahorros del Mediterraneo (CAM). Alkuperäisen myyjän…