Rahaa kuluu matkoihin vähintään saman verran kuin viime vuonna Maan aktiivisimpia matkailijoita ovat työssäkäyvät pariskunnat. Koulujen syyslomat saavat myös perheet liikkeelle. Matkat varataan useimmiten matkatoimiston, matkanjärjestäjän tai matkailupalvelun tuottajan nettisivuilta. Suomalaiset ovat liikkuvaista kansaa. Se käy selvästi ilmi Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) yhdessä jäsenyritystensä kanssa tekemästä syyslomakyselystä. Noin kaksi kolmasosaa matkustuskyselyyn vastanneista aikoo tehdä syksyn…
Avainsana: vapaa-aika
Vapaa-ajan valmismatkat ulkomaille v. 2000 vähenivät hieman
Kestosuosikit Espanja ja Kreikka kirjasivat miinusetumerkin. Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) tuoreen selvityksen mukaan vuonna 2000 tehtiin Suomesta lentäen 980053 vapaa-ajan valmismatkaa. Luku on 6822 matkustajaa eli -0,7 % vuoden 1999 lukua pienempi. Mukana vuoden 2000 suoritteessa on myös vajaa 48000 yksittäisille tai ryhmille laadittua räätälöityä valmismatkaa. Euroopan kohteiden osuus valmismatkoista on hallitseva 80 %. Välimeren…