Mitä tietoa juuri sinä tarvitsisit talven tai ensi vuoden Viron-matkojen järjestämistä ajatellen? Matkailuammattilaisten aamukahvit 29.10. on kuin matkailualan toivekonsertti: pääosassa ovat kuulijoiden ja katselijoiden toiveet. Toiveaamukahvit keskiviikkona 29.10. klo 8:15-9.00 Matkailuammattilaisten aamukahveilla vastataan tällä kertaa kuulijoiden etukäteen lähettämiin kysymyksiin. Kysymyksistä kuoriutuivat esiin seuraavat toiveaiheet:– ryhmille sopivat työpajat– uudet näyttelyt– ryhmäravintolat– Tallinnan ja…
Avainsana: viro
Silja Linen ja Tallinkin brändiuudistuksen ensimmäinen askel
Matkustajat odottavat elämyksiä, ei pelkästään laivamatkaa Tallink-konserni on tänään tiistaina 29. elokuuta 2017 ottanut ensimmäisen askeleen brändiuudistuksessaan. Konserni on julkaissut uudet ilmeet kahdelle kuluttajabrändilleen Silja Linelle ja Tallinkille. Brändiuudistusprojekti on ollut käynnissä jo pitkään tarkoituksena päivittää molemmat brändit kohtaamaan tämän päivän asiakkaiden muuttuneita tarpeita. Tallinkin ja Silja Linen logot säilyvät ennallaan. Tallinkin laivat ovat tähänkin…
Virosta EU:n puheenjohtajamaa 1.7.2017 alkaen
Matkustusasiakirjoja tarkastetaan tehostetusti Virosta tulee EU.n puheenjohtajamaa 1.7.alkaen puolivuotiskaudeksi alkuvuoden 2017 puheenjohtajuutta hoitaneen Maltan jälkeen. Matkustusasiakirjojen tarkistusta tehostetaan Tallinnaan suuntautuvilla matkoilla Viron 1.7.2017 alkavasta EU-puheenjohtajuudesta johtuen. Lähtöselvityksessä tarkastetaan tehostetusti laivamatkustajien matkustusasiakirjoja. Myös lähtöporteilla tehdään satunnaistarkastuksia sekä Helsingin että Viron satamissa, kerrotaan Eckerö Linesta. Matkustajien tulee muistaa ottaa voimassa oleva passi tai virallinen henkilökortti mukaan. Kaikilla…
Rakvere on mainio kohde läntisellä Virumaalla
Upea kylpylä ja pienen kaupungin idylli Kun Tallinnassa on käyty toistuvasti, kenties Pärnu, Tartto, Haapsalu tai Saarenmaakin koettu, viimeistään silloin kannattaa suunnata Rakvereen, Eestin läntiselle Virumaalle. Rakveren kaupunki on kätevästi tavoitettavissa omalla autolla, vain n. 100 km tai 1½ tuntia Tallinnan satamasta Narvan suuntaan, siis itään. Oma auto helpottaa liikkumista perillä Rakveren seudulla ja läntisellä…
Virossa vuosi 2016 on omistettu merelle ja merikultuurille
Tallinnassa tapahtuu merellisiä asioita Viron kulttuuriministeriö on järjestänyt teemavuosia jo 15 vuoden ajan. Niiden tarkoituksena on nostaa jokin tietty kulttuurin osa-alue huomion keskipisteeksi. Vuosi 2016 on Virossa merikulttuurin vuosi, joka on omistettu mereen liittyville tavoille ja perinteille sekä rannikolla elämisen taiteelle. Merikulttuurivuoden ohjelmaa luotsaa Viron merenkulkumuseo. Tapahtumia riittää kaikille vuodenajoille ja ohjelmassa on paljon mielenkiintoista…
Uusi liikennöintipalvelu SuperBus.com aloittaa Virossa
OnniBusin sisaryhtiö odottaa nyt viranomaislupaa OnniBus.comin sisaryritys SuberBus.com aloittaa liikennöinnin Virossa. SuperBus.com on uusi kaupunkien väliseen liikennöintiin keskittyvä linja-autotoimija Viron markkinoilla. Yhtiö luo 35 uutta työpaikkaa. SuperBus.comin liikennöintiverkosto kattaa lanseerausvaiheessa neljä kaupunkia: Tallinnan, Tarton, Narvan ja Pärnun. Reitit lähtevät Tallinnan satamasta D-terminaalin edestä. SuperBus.comin nykyaikaisissa kaksikerroslinja-autoissa on ilmastointi, ilmainen Wi-Fi, pistokepaikat kaikilla matkustajapaikoilla puhelimien ja…
Viron matkatoimistoliitto ETFL:n perustamisesta 25 vuotta
ETFL synnytettiin 4.4. 1990, Viro julistautui itsenäiseksi 20.8.1991 Viron matkatoimistoliitto, Eesti Turismifirmade Liit (ETFL), perustettiin Tallinnassa 4.4.1990 kuukausia kestäneen pohjustustyön jälkeen. Järjestön perustamisvalmisteluissa keskeistä vastuuta kantoivat Daisy Järva ja Silvi Bljumovits, joista ensin mainittu valittiin liiton perustamiskokouksessa järjestön puheenjohtajaksi ja jälkimmäinen toimitusjohtajaksi. Järva ja Bljumovits hakivat kaavailemansa liiton sääntöjen ja toimintaperiaatteiden laatimisessa oppia ja tietoa…
Viro tarjoaa perheille monipuoliset mahdollisuudet kesän viettoon
”Rantakohde Viro!” ”Tallinnaa ei helposti miellä rantakohteeksi, mutta kaupungista löytyy useampi hyvin hoidettu, upea hiekkaranta palveluineen”, sanoo Eckerö Linen myynti- ja markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi. Viro on varteenotettava ja monipuolinen kesälomakohde lapsiperheille. Jos kaipaa vaikka rantalomalle etelään, ei välttämättä tarvitse lähteä Tallinnaa kauemmaksi. Kesän aikana m/s Finlandialla on erityistarjontaa lapsiperheille. Tallinnan kauniit rannat ovat iloinen yllätys,…
Työmatkalaiset Viroon Eckerön uudella Finlandialla
M/S Finlandia-alukselle Extra-matkustusluokka Uudenvuodenaattona liikennöintinsä aloittava Eckerö Linen M/S Finlandia tuo työmatkalaisille tyylikkään Extra-matkustusluokan. Entistä nopeampi matka-aika, 2,5 tuntia, mahdollistaa uuden matkustustavan työmatkalle Tallinnaan. Eckerö Line houkuttelee työmatkalaisia uudella Extra-matkustusluokalla. Extran reilussa 80-paikkaisessa luokassa matkan hintaan sisältyy ateria ruokajuomineen ja päivän lehdet. Työnteon sujuvuudesta huolehtivat tilan langaton verkko ja useat sähköpistokkeet. Extra-luokka on mahdollista varata…
Edulliset green feet houkuttelevat golfareita Viroon
Viron golfkentät Helsingin GoExpo-messuilla 2.-4.3. Viron kuusi täysimittaista golfkenttää houkuttelevat vuosittain lähes 7 000 suomalaispelaajaa viheriöilleen. Laadukkaat kentät, pitkä pelikausi ja edulliset green feet ovat suosion taustalla. Kätevät kulkuyhteydet mahdollistavat päivämatkan. Pidempään lomaileva golfari voi Tallinnan ympäristön golfkenttien lisäksi yhdistää lomamatkaansa kulttuuria kuten Saarenmaan oopperajuhlat, kylpylähoitoja Pärnussa tai luontopuistoretken Otepäässä. Kilpapelaajillekin riittää ohjelmaa, junioreille taas…