Tallink-konserni ilmoittaa pörssitiedotteella yhtiön tekemistä konsernin johtoryhmän kokoonpanoon muutoksista. Ne astuvat voimaan tänään 4.2.2019. Hallintoneuvosto nimitti konsernin johtoryhmän uusiksi jäseniksi Kadri Landin ja Harri Hanschmidtin. Samalla hallintoneuvosto myönsi eron johtoryhmästä Janek Stalmeisterille tämän erohakemuksen pohjalta. Johtoryhmän puheenjohtaja on konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.
Helmikuun 4.päivästä alkaen Tallink-konsernin johtoryhmä koostuu viidestä jäsenestä Paavo Nõgenen johdolla: Andres Hunt, Lembit Kitter, Kadri Land ja Harri Hanschmidt.
Kadri Landon työskennellyt Tallink-konsernissa vuodesta 2005 lähtien useissa eri johtotehtävissä, myös johtoryhmän jäsenenä vuosina 2012–2015. Vuodesta 2016 lähtien hän on vastannut konsernin globaaleista toiminnoista ja logistiikasta. Vuosina 2005-2015 Kadri Land toimi konsernin ruotsalaisen tytäryhtiön toimitusjohtajana. Land on suorittanut maisterin tutkinnon Tarton yliopistossa.
Harri Hanschmidt aloitti Tallink-konsernissa vuonna 2009 ja on siitä lähtien työskennellyt eri tehtävissä vastaten mm. sijoittajasuhteiden ja talousosaston toiminnasta. Vuodesta 2015 lähtien hän on toiminut konsernin strategisten hankkeiden johtajana. Hanschmidt on suorittanut maisterin tutkinnon Tallinnan teknillisessä yliopistossa.
”Tallink-konsernin johtoryhmän muutokset perustuvat tekemiini suosituksiin. Ne ovat yhtiönkehityksen kannalta tärkeä ja välttämätön askel koska haluamme varmistaa, että Tallink-konserni on myös tulevina vuosina vakaa työnantaja, oikea valinta sijoittajille sekä paras palveluntarjoaja kaikille asiakkaillemme”, sanooTallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene. ”Olemme vahvistaneet johtoryhmäämme kahdella erittäin osaavalla johtajalla ja oman alansa asiantuntijalla. Kadrilla ja Harrilla on molemmilla pitkäaikainen kokemus yrityksestämme ja uskon, että he ovat erinomainen lisäys johtoryhmäämme.”
”Janek Stalmeisterin toive jättää yhtiön johtoryhmä ja lähteä yhtiöstä 20 vuoden jälkeen ei oletettavasti ollut helppo päätös. Mutta ymmärrän hänen päätöksensä ja toivotan hänelle menestystä tulevaisuudessa. Koko Tallink-konserni kiittää Janekia pitkästä ja omistautuneesta panoksestaan yhtiön kehitykseen kuluneen 20 vuoden aikana”, Nõgene toteaa.
Kadri Landin ja Harri Hanschmidtin toimikausi alkaa 4. helmikuuta 2019 ja kestää kolme vuotta. Janek Stalmeister luopui toimestaan 2. helmikuuta 2019.