Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Toimitusjohtaja Pekka Vauramo jättää Finnairin

Posted on 21.5.201827.12.2018 by Eero Havia

Siirtyy Metson toimitusjohtajaksi

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo on jättänyt irtisanomisilmoituksensa yhtiön palveluksesta siirtyäkseen Metson toimitusjohtajaksi. Hän jättää Finnairin viimeistään marraskuussa 2018. Vauramon seuraajan etsintä aloitetaan 21. toukokuuta 2018. Asiasta kerrottiin pörssitiedotteella maanantaiaamuna 21.5.2018.

”Finnairin hallitus on luonnollisesti pahoillaan siitä, että Pekka Vauramo jättää yhtiön, mutta myös kunnioitamme hänen henkilökohtaista päätöstään ottaa vastaan uusi haaste. Kiitämme Pekkaa hänen johtajuudestaan viiden viime vuoden aikana ja toivotamme hänelle mitä parhainta menestystä hänen tulevassa tehtävässään”, sanoo Jouko Karvinen, Finnairin hallituksen puheenjohtaja. Viime vuosien aikana finnairilaiset ovat aikaansaaneet merkittävän käänteen, ja tehneet Finnairista kasvuyhtiön. Me kaikki Finnairissa, hallitus mukaan lukien, jatkamme tätä suuren muutoksen matkaa.

”Olemme kokeneet yhdessä viimeisen viiden vuoden aikana paljon”, sanoo toimitusjohtaja Vauramo. ”Strateginen fokuksemme – kasvu, asiakaskokemus, henkilöstökokemus ja uusiutuminen – on ollut oikea ja haluan tästä lausua lämpimät kiitokset koko Finnair-tiimille. Nyt minulle on tarjoutunut ainutlaatuinen tilaisuus tehdä urallani vielä yksi uusi työrupeama eikä päätös ole ollut minulle helppo”, sanoo toimitusjohtaja Vauramo. ”Olen kiitollinen siitä, että olen saanut osallistua Finnairin muutosmatkaan. Finnairin fokuksen pitää jatkossakin olla joka päivä yhtiön tulevassa kehityksessä.” (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus