Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Topi Manner näkee Suomen tunnettuuden olevan nousussa Nato-keskustelun myötä

Posted on 29.5.202229.5.2022 by Eero Havia

Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner  uskoo matkailun olevan ihmisille tarpeena niin perimmäinen, että koronapandemiaa edeltävään aikaan palataan vielä.

Vuosi 2022 on kansainvälisesti matkailun  toipumisen vuosi. Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner sanoo, että koronarajoitusten poistuttua lentoliikenne on toipunut tehokkaasti.

Finnairin Aasian markkinat ovat hankaluuksissa Venäjän ilmatilan sulun takia,  mutta Manner nakee Finnairin tilanteessa silti  valoa. Hän kertoi ajatuksistaan Kauppalehden markkinaraadissa yhdessä kahden muun matkailun ammattilaisten eli Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaaren ja Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterisen kanssa. Asiasta uutisoi mm. MTV3 Uutiset. 

Finnairin suomalainen henkilöstö työllistynyt

”Kesän aikana lennämme omaan lukuun noin 70 prosenttia pandemiaa edeltäneestä kapasiteetista”. Sen lisäksi Finnair on wet-leasannut koneita muille yhtiöille noin 10 prosenttia kapasiteetista. Olemme nyt siinä tilanteessa, että suomalainen henkilöstö kokonaisuudessaan on pystytty kutsumaan takaisin töihin,” Manner toteaa.

Mannerin mukaan haitaksi ei ole ollut myöskään Suomen Nato-keskustelu., vaan Suomen tunnettuus on Nato-keskustelun johdosta lisääntynyt. ”Meihin kohdistuu kasvavaa kiinnostusta maailmalta. Finnairilla Yhdysvalloista tulevien varausten määrä on kasvanut”, Manner sanoo, samalla kun yhtiönsä avaa uusia reittejä uudelle mantereelle USA:aan.

Finnairin kaksoisshokki: pandemia ja Ukrainan sota

Mannerin mukaan korona on maksanut Finnairille jo 1,2 miljardia euroa, ja uutta velkaakin on nostettu 2,5 miljardia. Koronapandemia ja Venäjän sota Ukrainassa on ollut ”massiivinen kaksoisshokki”, johon sopeutuminen vie aikaa.

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus