Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Venäjältä lisätään junaliikennettä vuoden vaihtuessa

Posted on 2.12.201422.1.2019 by Eero Havia

Venäjän rautatiet järjestää lisäjunat

Venäjältä saapuu Suomeen suunnitelman mukaan 15 lisä- ja tilausjunaa vuodenvaihteessa. Juhlakauden matkustajamäärän arvioidaan vähenevän viime vuodesta.

Suunnitelmana on, että Moskovasta Helsinkiin kulkee normaalien Tolstoi-vuorojen lisäksi 11 lisäjunaa. Moskovasta saapuu näillä näkymin myös neljä venäläisten matkatoimistojen järjestämää tilausjunaa Kuopioon ja Rovaniemelle.

”Nykytilanteessa juhlakauden matkustajamäärää on vaikea ennakoida. Erityisesti ruplan heikentynyt kurssi on vaikuttanut venäläisten matkustukseen koko vuonna, ja tämä tulee näkymään myös vuodenvaihteen liikenteessä”, toteaa kaukoliikenteen palvelujohtaja Ari Vanhanen.

Vuosi sitten Suomeen tuli kuukauden aikana lähes 40 000 matkustajaa Venäjältä Allegron ja Tolstoin vakiovuoroilla sekä ylimääräisillä matkustajajunilla. Suomeen saapui kaikkiaan 27 lisä- ja tilausjunaa.

Lisä- ja tilausjunat järjestää Venäjän rautatiet eli RZD, ja myös kalusto on venäläistä. VR hoitaa näiden junien aikataulusuunnittelun sekä veturi- ja huoltopalvelut Suomessa. Joka junassa työskentelee Suomen puolella myös VR:n konduktööri.

Lisä- ja tilausjunat kulkevat Suomessa 27.12.2014-11.1.2015 välisenä aikana. Vuoden vaihtuessa ylimääräisten matkustajajunien sekä Allegron ja Tolstoin vakiovuorojen matkustajista lähes 90 prosenttia on ollut venäläisiä.

Vakiovuoroilla joitakin muutoksia

Tämän hetken suunnitelmana on, että Pietarista Helsinkiin ajetaan vuodenvaihteessa yksitoista Allegro-vuoroa kahdella junayksiköllä, jolloin junan paikkamäärä kaksinkertaistuu.

Jouluaattona ja joulupäivänä osa Helsingin ja Pietarin välisistä Allegro-vuoroista on peruttu. Peruutuksia on myös uudenvuoden aattona ja uudenvuodenpäivänä. Tolstoi-junalla ei ole lähtöjä uudenvuoden aattona Helsingistä eikä Moskovasta.

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus