Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

VR lisää markkinaehtoiseen junaliikenteeseen 15 uutta vuoroa – uudet aikataulut voimaan joulukuussa

Posted on 5.6.20193.7.2019 by Eero Havia

VR ilmoittaa  hakeneensa uusille junavuoroille ja aikatauluille Väylävirastolta ratakapasiteettia vuodelle 2020. Mikäli Väylävirasto vahvistaa ratakapasiteetin elokuussa, uudet aikataulut otetaan käyttöön 15.12.2019 samaan aikaan uusien osto- ja velvoiteliikenteen vuorojen kanssa. Yhteensä junaliikenteen vuoromäärä lisääntyy 49 vuorolla. Vuorot tulevat myyntiin viimeistään kaksi kuukautta ennen liikenteen alkua.

Vuosina 2015–2018 markkinaehtoisen kaukoliikenteen matkamäärät ovat kasvaneet 26 prosenttia. Kasvun myötä junaliikenteen vuorotarjonnan, lähtöaikojen ja paikkakapasiteetin kehittämiselle on entistä suurempi tarve. Samalla on otettava huomioon Väyläviraston rataverkon kunnon ja läpäisykyvyn aiheuttamat rajoitteet. 

”Tavoitteenamme on ollut paitsi nopeuttaa matka-aikoja myös lisätä uusia vuoroja suosituimmille reiteille, joissa kasvua on ollut eniten. Vuoroja on lisätty korkean kysynnän ajankohtiin palvelemaan työmatkaliikennettä sekä niihin ajankohtiin, joissa vuoroja ei tällä hetkellä kulje. Lisäksi olemme pyrkineet lisäämään myös paikkakapasiteettia kysytyimmille vuoroille”, kertoo VR:n suunnittelujohtaja JuhoHannukainen.

Markkinaehtoisen liikenteen osuus matkamääristä on kaukoliikenteessä noin 85 %. Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR ovat sopineet ostoliikenteestä vuodelle 2020 jo aiemmin keväällä. Samalla LVM on päivittänyt VR:n yksinoikeuden vastineeksi ajaman velvoiteliikenteen sisältöä. 15.12.2019 alkava uusi osto- ja velvoiteliikennekokonaisuus tuo raiteille yhteensä 34 lisävuoroa.

Matka-ajat nopeutuvat Helsingin ja Oulun välillä, lisää vuoroja Helsinki-Tampere-välille

Helsinki–Tampere-välille on tulossa kolme uutta kaukoliikenteen vuoroa Helsinki–Tampere-suunnassa ja neljä uutta vuoroa Tampere–Helsinki suunnassa.

Helsinki–Oulu-reitin suorien päivävuorojen määrä kasvaa uudistuksen myötä arkisin nykyisestä viidestä vuorosta kahdeksaan per suunta. Lisäksi matka-ajat nopeutuvat keskimäärin 15 minuutilla, jos radan nopeusrajoitustilanne sallii. Helsingin ja Oulun välisten suorien vuorojen määrän kasvu yhdistettynä matka-aikojen lyhenemiseen tekee junasta aidon vaihtoehdon lentomatkustukselle.

Vaasaan uusia vuoroja

Vaasassa tarjonta kasvaa kahdella vuorolla Helsingistä ja yhdellä vuorolla Helsinkiin. Suurin parannus on, että Helsingistä pääsee jatkossa perille Vaasaan jo hieman kello 9 jälkeen ja illalla Vaasasta Helsinkiin myöhemmin kuin nyt.

Jyväskylä–Helsinki-välille uusi vuoro per suunta

Pieksämäen ja Jyväskylän väliltä poistuu vähäisen kysynnän takia yksi junavuoro molempiin suuntiin. Uutena tulee suora iltavuoro Helsingistä Tampereen kautta Kuopioon asti ja aamuisin toiseen suuntaan. Jyväskylä–Helsinki-välille saadaan yksivuoro suuntaansa lisää.

Keskeisimmät muutokset

–     Helsinki–Oulu: Yksi uusi vuoro arkisin Helsingistä Ouluun ja kaksi uutta vuoroa Oulusta Helsinkiin. Matka-aika lyhenee keskimäärin 13–18 minuuttia, mikäli nopeusrajoitukset sallivat.

–     Helsinki–Tampere: Yhteensä 3 uutta vuoroa arkisin Helsingistä Tampereelle ja 4 toiseen suuntaan.

–     Helsinki–Vaasa: Yhteensä 2 uutta vuoroa arkisin Helsingistä Vaasaan ja yksi uusi vuoro Vaasasta Helsinkiin. Matka-aika kasvaa keskimäärin 5 minuuttia, neljään nopeimpaan vuoroon ei tule muutoksia matka-aikaan.

–     Helsinki–Jyväskylä–(Kuopio): Yhteensä yksi uusi vuoro molempiin suuntiin.

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus