Viking Line aloittaa vuoden 2026 jatkamalla matkustus- ja kuljetuspalvelujen tarjoamista korkealla uusiutuvan eurooppalaisen biokaasun osuudella. Viime vuonna biopolttoaineen käyttö kymmenkertaistui, ja nyt ahvenanmaalainen varustamo on varmistanut saman kunnianhimoisen tason myös seuraavalle vuodelle. Biokaasua käytetään yhdessä nesteytetyn maakaasun kanssa varustamon uusimmilla aluksilla, Viking Glorylla ja Viking Gracella, jotka liikennöivät päivittäin Turun ja Tukholman välillä. Tämä yhdistelmä…
SAS avaa kaukoreitin Dubaihin ja kaksi Thaimaahan talvikaudella 2026/27
SAS on julkistanut kolme uutta kaukoreittiä Kööpenhaminasta talviliikennekaudella 2026/27. Nämä kohteet ovat Dubai sekä Thaimaan Phuket ja Krabi. Näillä avauksilla SAS kertoo vahvistavansa paitsi tarjontaa Lähi-itään ja Aasiaan, myös Kööpenhaminan asemaa Skandinavian ja pohjoisen Euroopan hubina. Dubain lennot ovat paluu vuonna 2011 lopetettuihin SAS:n Yhdistyneiden Arabiemirattien (UAE) lentoihin. Thaimaassa SAS lentää nyt julkistettujen Phuketin ja…
Viking Grace palasi telakalta
Viking Grace palasi Turun Korjaustelakalta liikenteeseen 29. tammikuuta seitsemän miljoonaa maksaneiden uudistusten ja huoltotöiden jälkeen. Kolmeviikkoisen telakoinnin aikana alukselle vaihdettiin muun muassa yökerhon puhkitanssittu parketti, rakennettiin kylpyläosastolle uusi suihkumaailma ja tax free -myymälää uudistettiin. Kattavat tekniset huoltotoimenpiteet auttavat vähentämään aluksen päästöjä entisestään. Viking Grace vietti lähes koko tammikuun Naantalissa Turun Korjaustelakalla, jossa alus huollettiin kansainvälisten IMO-säännösten…
Tallink Grupp jatkaa yhteistyötä John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren suojelemiseksi
Tallink Grupp jatkaa pitkäjänteistä yhteistyötään John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren tilan parantamiseksi ja suojelemiseksi. Tunnettu suomalainen ympäristöjärjestö on asettanut strategiseksi tavoitteekseen ihmisen aiheuttaman kuormituksen vähentämisen Itämeressä. Tallink Grupp tukee säätiön työtä 20 000 euron lahjoituksella, joka kertyy Tallink Silja Line -suklaalevyjen myynnistä. ”Toimimme upealla, mutta hyvin herkällä Itämeren alueella. Yhteistyön lisäksi John Nurmisen Säätiön kanssa…
Haku Elävän perinnön kansalliseen luetteloon 2026 avautui
Museovirasto avaa neljättä kertaa haun Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää uusia kohteita kansalliseen luetteloon määräajoin Museoviraston esityksestä. Tällä hetkellä luettelossa on 86 kohdetta. Haku on avoinna 16.3.2026 saakka. Valinta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon on tunnustus perinteiden parissa toimiville yhteisöille. Luettelo tuo vahvempaa näkyvyyttä perinteille ja vie syvemmälle elävän perinnön suojelun prosessia. Elävän perinnön…
Poliisi muistuttaa: Älä jätä passin uusimista viime tinkaan
Tarkista passin ja henkilökortin voimassaolo talven ja kevään matkoja varten ”Passin ja henkilökortin voimassaolo on hyvä tarkistaa ennen talven ja kevään lomia, etenkin jos on tarkoitus suunnata ulkomaille. Tarvittaessa asiakirjan uusiminen onnistuu sujuvasti, sillä vapaita ajanvarausaikoja on varattavissa hyvin lähes kaikkialla Suomessa”, toteaa lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen. Asiointi on paras aloittaa aina verkosta. Sähköisen hakemuksen jättämisen…
Helsingin hotellitarjonta: Radisson Blu Royal Hotel avautuu uudistettuna
Helsingin Radisson Blu Royal Hotel avautuu mittavan uudistuksen jälkeen maaliskuun lopulla. Täysin uudistetut yleiset tilat, näyttävä Ballroom juhliin, skandinaavisen tyylikkäät huoneet ja uusi ravintola NORD tekevät hotellista suosikin erityisesti kansainvälisille vieraille ja tapahtumajärjestäjille. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Radisson Blu Royal Hotellin uudistustyöt ovat loppusuoralla. Vuoden kestäneessä hankkeessa uusittiin kaikki hotellin yleiset tilat, tapahtuma- ja kokoustilat sekä pihakansi. Hotelli avaa ovensa vieraille maaliskuussa. Suurimman muutoksen ovat kokeneet hotellin monipuoliset tapahtumatilat. Yhteensä 13 juhla- ja…
Scandic Go Umeå on avattu
Ensimmäinen Scandic Go -hotelli Tukholman ulkopuolella Scandic Go Umeå on avannut ovensa Ruotsin Uumajassa. 100 huoneen hotelli on ensimmäinen Scandic Go Tukholman ulkopuolella. Avaus on osa yhtiön strategiaa vahvistaa ja laajentaa läsnäoloaan houkuttelevilla alueilla. Uumaja houkuttelee myös suomalaisia matkailijoita. Entiseen toimistotaloon remontoitu hotelli sijaitsee Uumajan keskustassa, noin 250 metrin päässä päärautatieasemalta. Scandic Go on moderni…
Visit Finland selvittää suomalaisten ruokasuosikit
Visit Finland haluaa selvittää kansainvälisen ruokakampanjansa pohjaksi, mitkä ruoat suomalaiset kokevat kaikkein omimmiksi ja rakkaimmiksi niin koko maan tasolla kuin paikallisesti. Tavoitteena on tunnistaa suomalaisuutta parhaiten edustavat maut ja alueelliset ruokaperinteet, joita esitellään maailmalle osana Suomen ruokamatkailun kehittämistä.Erityisesti alue- ja paikallismedioita pyydetään levittämään tietoa kyselystä. Kyselyssä kartoitetaan sekä valtakunnallisesti tärkeinä pidettyjä ”suomalaisimpia ruokia” että eri…
Suomen seuraava Clarion-hotelli suunnitteilla Lahteen
Tornihotellin operointisopimus allekirjoitettu Hotellikonserni Strawberry ja NCC ovat tehneet sopimuksen Lahden Paavolaan kaavoitetun hotellin operoinnista. Strawberryn on määrä tuoda Lahteen lippulaivabrändinsä, Clarion-hotelli. Norjalainen hotellikonserni Strawberry ja rakennusyhtiö NCC ovat solmineet Lahden Paavolassa sijaitsevalle, lahtelaisen Luhta-Kiinteistöt Oy:n omistamalle tontille kaavoitettua tornihotellia koskevan operointisopimuksen. Sopimuksen mukaan Lahteen aiotaan rakentaa korkeatasoinen Clarion-hotelli. Suomessa Clarion-hotelleja on entuudestaan vain Helsingissä…