Finnairin matkustamohenkilökunnan tarinat kansien väliin Finnairin 90-vuotisjuhlien kynnyksellä yhtiön matkustamohenkilökunta eli lentoemännät ja stuertit halusivat kirjoittaa lentävien omat tarinat, vitsit ja runot kirjaksi. Tarinasarja alkoi erään lentoemännän aikaerokokemuksista ja jatkui monilla vastaavilla kertomuksilla Facebookin sivuilla. Yksi lentoemännistä keksi toivoa tarinoiden taltiointia. Kun tähän ryhdyttiin, toimikunta oli hyvin pian koossa, kerrotaan Taivas mikä työpaikka! -kirjan johdantosanoissa….
Avainsana: finnair
Lentoyhtiön korvattava lennolle pääsyn estäminen
EU-tuomioistuin ratkoi Finnairin ja matkustajan välistä tapausta Euroopan unionin tuomioistuin on 4.10.2012 antamassaan ennakkoratkaisussa linjannut lentoyhtiön korvausvastuuta tilanteissa, joissa matkustajan pääsy lennolle evätään ns. toiminnallisiin syihin vedoten. Ratkaisu liittyy tapaukseen, jossa Finnair esti matkustajan pääsyn lennolle eikä maksanut hänelle asetuksen mukaista korvausta. Suomalaismatkustaja ei päässyt vuonna 2006 Finnairin Barcelona-Helsinki -lennolle, vaikka oli ilmoittautunut lennolle asianmukaisesti….
Finnair pukeutuu jälleen Syöpäsäätiön roosaan nauhaan
Kampanja rintasyöpätutkimuksen edistämiseksi Finnair pukeutuu toista kertaa roosaan rintasyöpätutkimuksen edistämiseksi, kun Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanja pyörähtää käyntiin tänään, 1. lokakuuta. Roosa nauha näkyy Finnairin lennoilla ja Helsinki-Vantaan lentokentällä kuukauden ajan, kun Finnairin asiakaspalvelussa työskentelevät niin lennoilla kuin maapalveluissa kiinnittävät rusetin rintapieleen. Finnairille yhteistyö Roosa nauha -kampanjan kanssa on luontevaa. ”Olemme naisvaltainen ala, ja aihe koskettaa…
Finnair alihankinnan käyttöön matkustamopalvelussaan
YT-neuvottelut käyntiin kustannussäästöjen saamiseksi tietyillä reiteillä Finnair aloittaa yhteistoimintaneuvottelut (YT-neuvottelut) matkustamohenkilökunnan kanssa suunnitelmistaan käyttää yhteistyökumppanin henkilökuntaa Barcelonan- ja Madridin-reiteillään ja Kanarian-lomalennoillaan. Suunnitelman mukaan reitit lennettäisiin niin, että matkustamohenkilökunnan osalta kotiasema olisi Espanjassa. Tämän lisäksi Finnair suunnittelee järjestelevänsä kaukoliikenteen matkustamomiehistökokoonpanoja uudelleen niin, että yhtiö käyttäisi osin paikallista matkustamohenkilökuntaa New Yorkin -reitillään sekä Aasian charter-lennoilla, samaan tapaan…
Finnairille polttoainetehokkaat moottorit Airbus A321:iin
Uusien Airbus A321:ien moottoritoimittajaksi IAE Finnair on valinnut monikansallisen IAE International Aero Engines AG:n moottoritoimittajaksi viiteen laajan toimintasäteen A321 Airbus -lentokoneeseen. Ne liittyvät Finnairin laivastoon syyskuusta 2013 alkaen. IAE V2533-A5 -moottorit mahdollistavat merkittävän polttoainetehokkuuden muihin tarjolla oleviin moottoreihin verrattuna. Lentokonevalmistaja Airbusin testitietojen mukaan polttoainesäästö on noin 300 tonnia vuodessa lentokonetta kohden. Moottorit myös alittavat ICAO:n…
Perätön uhkaus Finnairin Helsinki – New York -lennolla
Yhdysvalloissa maanantaina useita uhkasoittoja Finnairin lento AY 005, joka lähti maanantaina syyskuun 17. päivä Helsingistä kello 14.10 New Yorkiin joutui saavuttuaan New Yorkiin kello 15.15 paikallista aikaa erityistarkastukseen perättömäksi osoittautuneen kaappaus- ja pommiuhkasoiton vuoksi. Viranomaiset eristivät koneen turvallisuuden tarkastamiseksi, minkä jälkeen kone rullasi lähtöportilleen ja matkustajat pääsivät poistumaan koneesta. ”Suhtaudumme kaikkiin uhkasoittoihin vakavasti emmekä tingi…
Finnairin Vehviläisen asiassa syyttämättäjättämispäätös
”Olen helpottunut syyttäjän päätöksestä” ”Olen helpottunut siitä, että syyttäjä on tehnyt asuntokauppa-asiassani syyttämättäjättämispäätöksen. On hyvä, että asiassa saatiin nopea päätös”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen. ”Olen raskaalla tavalla oppinut, ettei riitä, että toimii lakien mukaisesti, vaan on otettava huomioon myös eettiset näkökulmat ja se, miltä asiat saattavat näyttää. Viime kuukaudet ovat olleet kova koulu. Olen…
Finnair ryhtyy yhteistyöhön Booking.comin kanssa
Hotellihaku Finnairin nettisivuille Finnair ja Booking.com ovat allekirjoittaneet vuoden kestävän sopimuksen hotelli- ja majoitusvarauspalveluista. Tästä päivästä lähtien Finnairin asiakkaat voivat lentojen lisäksi varata myös majoituksen hyödyntämällä Finnairin nettisivuilla Booking.comin hotellihakua, joka kattaa yli 240 000 majoitusmahdollisuutta 173 maassa. ”Hyvän majoituksen löytäminen on tärkeä osa matkan suunnittelua. Uusi yhteistyösopimus maailmanluokan partnerin kanssa mahdollistaa sen, että voimme…
Finnair ja airberlin lisäävät codeshare-yhteistyötään
Reittiverkostoon uutta Skandinaviassa ja Lähi-idässä Finnair ja airberlin laajentavat codeshare-yhteistyötään Skandinavian ja Lähi-idän alueilla. Finnairin lentonumero lisätään 28.10. alkaen airberlinin lennoille Oslosta, Göteborgista, Tukholmasta ja Kööpenhaminasta Berliiniin sekä Kööpenhaminasta Düsseldorfiin. Lisäksi Finnairin lentonumero liitetään airberlinin operoimille päivittäisille lennoille Düsseldorfista ja Berliinistä Abu Dhabiin, minkä ansiosta Suomesta matkustavat voivat varata airberlinin lennot Helsingistä Abu Dhabiin Finnairilta….
Finnairin tulos parani ja liikevaihto kasvoi alkuvuonna
Yhtiö kyntää silti yhä tappiolla Finnairin toinen vuosineljänneksen (huhti-kesäkuu Q2) toiminnallinen liiketulos (EBIT) ylsi 14,7 miljoonaa euroa plussalle, kun vuoden takainen vertailuluku oli lähes saman verran (-13,8 MEUR) miinuksella. Kun lisäksi konsernin liikevaihto kasvoi kaksinumeroisin %-luvuin (Q2 -10,2 %, Q1&2 – 10,5 %), oli toimitusjohtaja Mika Vehviläisellä jonkinlaista aihetta myös lievään iloon. ”Q2-liikevaihtomme kipusi lähes…