Myös Q2-toiminnallinen tulos jäi negatiiviseksi. Tuhkapilvikriisin tulosvaikutus 30 MEUR Finnairin liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä (Q2) 11 prosenttia 474 miljoonaan euroon. Toiminnallinen tappio oli 14 miljoonaa euroa. Tulokseen sisältyy noin 30 MEUR tuhkakriisin aiheuttamia tappiota. Tulos ennen veroja oli -38 MEUR. ”Vahvistuva kysyntä, tervehtyvät käyttöasteet sekä selvästi parantunut yksikkötuotto ovat kääntäneet kannattavuuskehityksen myönteiseen suuntaan. Myönteistä on…
Avainsana: finnair
Finnairin johtoryhmään uutta verta ja uusi työnjako
Erno Hildénistä talousjohtaja Finnair Oyj:n johtoryhmässä tehdään tehtävien uudelleenjärjestelyjä 1.9.2010 alkaen. Varatoimitusjohtaja Lasse Heinonen jatkaa Finnair Oyj:n toimitusjohtajan sijaisena ja hänellä on linjavastuu Finnairin rahtitoiminnoista, teknisistä toiminnoista, catering-toiminnoista sekä maa- ja kiinteistöpalveluista. Konsernin talousjohtajaksi siirtyy Erno Hildén operatiivisista toiminnoista. Hänen alaisuudessaan toimii myös konsernin laivastoyhtiö Finnair Aircraft Finance Oy. Operatiivisista toiminnoista vastaavaksi johtajaksi siirtyy Ville…
Kasvua Finnairin Aasian-liikenteessä sekä rahdissa
Euroopan- ja kotimaan liikenne vähenivät Finnairin liikenne kasvoi henkilökilometreissä mitattuna heinäkuussa kolme prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Kasvu tuli pääasiassa Aasian-liikenteestä, joka kasvoi yli 11 prosenttia. Myös Aasian-liikenteen käyttöaste parani lähes %-yksiköllä 85 prosenttiin, kun kapasiteettia lisättiin 10 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Matkustajia Aasian-lennoilla oli lähes 12 % enemmän kuin edellisessä heinäkuussa. ”Päästrategiamme alueella eli…
Air Berlin codeshareen AA:n ja Finnairin kanssa
Saksalaisyhtiö valmistautuu oneworld-jäsenyyteensä Air Berlin (AB) on solminut codesharesopimukset American Airlinesin (AA) ja Finnairin (AY) kanssa. Air Berlin aloittaa lähestymisensä kohti oneworld-allianssin täysjäsenyyttä (ks. Matkaviikon uutinen 28.7.2010). Ensi askel sisältää yhteistyön sekä Atlantin että Aasian liikenteessä jo ensi talvikaudesta eli loka-marraskuun vaihteesta 2010. Air Berlin on solminut AA:n kanssa codesharesopimukset 38 reitistä, joista yhdeksän on…
Finnair tuo brittiyhtiön kotimaan syöttöliikenteeseen
Flybe lentämään ohuita reittejä Finnair lisää löylyä kotimaan lentoliikenteen kuumalle kiukaalle. Yhtiö aikoo vahvistaa kotimaan syöttöliikenneverkostoaan tekemällä yhteistyösopimuksen alueelliseen lentoliikenteeseen erikoistuneen birminghamilaisyhtiön Flyben kanssa. Yhteistyöoperaatioiden piiriin kuuluvat muun muassa Tampereen, Turun ja Tallinnan reitit. ”Haluamme turvata kotimaan muuttuvassa syöttöliikennekentässä asiakkaillemme tärkeiden syöttöreittien toimivuuden myös tulevalla talviliikennekaudella. Flybe on arvostettu brittiläinen operaattori, jolla on moderni laivasto….
Finnairille kaksi uutta päivittäistä lentoa Jyväskylään
Neljästi päivässä 16. elokuuta alkaen Finnair aloittaa kaksi uutta päivittäistä lentovuoroa Helsingistä Jyväskylään nykyisin lennettävien kahden vuoron lisäksi. Uudet iltapäivävuorot aloitetaan 16.8., ja ne lennetään Finnairin lentokoneilla joka päivä lukuun ottamatta lauantaita. Lisälennot mahdollistavat päivän matkat Helsingin ja Jyväskylän välillä ja tarjoavat jatkoyhteydet Finnairin reittiverkoston iltapäivän lähtöihin Eurooppaan ja Aasiaan. Myös Helsinkiin saapuvilta lennoilta on…
Finnair uudistaa reittien matkatavaraohjeistustaan
Turistiluokassa 23 kg tavaraa yhdessä laukussa Finnairin turistiluokan matkustajat saavat uuden ohjeistuksen myötä maksutta ottaa lennolle aiempaa enemmän ruumassa kuljetettavaa matkatavaraa, kunhan tavara on pakattu yhteen laukkuun. Syyskuun alun jälkeen ostetun turistiluokan lipun hintaan sisältyy 23 kg lähtöselvitettävää matkatavaraa yhdessä laukussa. Aiemmin raja oli 20 kg. Laukun ympärysmitta (korkeus + pituus + leveys) saa olla…
Finncomm ja Finnair eivät löytäneet yhteistä tahtoa
Finncomm lopettaa lennot Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle Finncomm Airlines ilmoittaa päättäneensä lopettaa lennot Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle. Porin ja Seinäjoen lentoja ei aloiteta enää kesätauon jälkeen. Viimeiset lennot Jyväskylään lennetään 16. elokuuta. Pitkät syöttöliikennettä koskevat yhteistyöneuvottelut Finnairin kanssa eivät johtaneet Finncomm Airlinesin toivomaan lopputulokseen. Yhtiö joutuu lopettamaan raskaasti tappiollisen liikenteen em. reiteillä. Finncomm Airlines ilmoittaa…
Finnair hankkii lisää kaukoliikennekalustoa leasingillä
Kaksi A340-konetta laivastoon nopealla aikataululla Finnair hankkii kaksi 270-paikkaista Airbus A340 -laajarunkokonetta kaukoliikenteen kasvaviin tarpeisiin. Koneet hankitaan noin nelivuotisilla sopimuksilla ILFC-leasingyhtiöltä. Ne liittyvät Finnairin laivastoon jo loppuvuodesta 2010 ja alkuvuodesta 2011. ”Olemme äskettäin ilmoittaneet Aasian-liikenteen kasvattamisesta ja tarvitsemme lisäkapasiteettia. Näillä näkymin pystymme nyt tehdyllä ratkaisulla tyydyttämään kasvutarpeet siihen asti, kunnes saamme käyttöömme uuden sukupolven Airbus…
Finnair ja Japan Airlines laajentavat yhteistyötään
JALin lennonnumero useille Finnairin Keski-Euroopan lennoille Finnair laajentaa yhteistyötä oneworld-allianssikumppaninsa Japan Airlinesin kanssa elokuun alusta lähtien. ”Meille on tärkeää palvella eurooppalaisia sekä japanilaisia matkustajia nopeilla ja kilpailukykyisillä yhteyksillä alueiden välillä, via Helsinki. Yhteistyö Japan Airlinesin kanssa laajentaa lentojemme asiakaskuntaa”, Finnairin oneworld-suhteista vastaava Paavo Virkkunen kertoo. Elokuussa Japan Airlinesin lennonnumero lisätään Finnairin Berliinin, Hampurin, Düsseldorfin, Münchenin,…