Työt vaikuttavat lentosuuntiin kesällä Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehdään kesän aikana kunnostus- ja päällystystöitä kaikilla kolmella kiitotiellä. Jokainen kiitotie suljetaan vuorollaan kesä-heinäkuussa hiljaisen liikenteen aikana. Pisin yhtäjaksoinen sulkeminen on kaksi viikkoa kiitotiellä 1. Kiitotie 2 oli kokonaan suljettuna 6.6.-12.6. välisen ajan. Tällöin käytössä ovat kiitotiet 1 ja 3 normaalisti. Kiitoteitä 1 ja 3 kunnostetaan 5 viikon ajan…
Avainsana: helsinki-vantaa
Helsinki-Vantaalle turvatarkastuslinja erityisryhmille
Lapsiperheille uusia palveluita Finavia panostaa tänä kesänä matkustuksen sujuvuuteen ja parantaa muun muassa lapsiperheiden palveluita. Heinäkuussa vauvan kanssa matkustaville perheille ja muille erityisryhmille avataan oma turvatarkastuslinja. Lomalaisten tuloon on varauduttu myös kunnostamalla leikkihuoneita ja lisäämällä lastenrattaiden määrää. ”Turvatarkastuksen sujuvuutta on lähdetty kehittämään jo keväällä. Muun muassa jonotustapaa on muutettu, minkä seurauksena odotusaika turvatarkastukseen on selvästi…
Helsinki-Vantaalla: hyväntekeväisyys ja kierrätys
Pullopanteista rahat kehitysyhteistyöjärjestölle Kolme vuotta sitten käynnistynyt Finavian ja Planin yhteinen varainkeruu maailman lasten hyväksi saa jatkoa, kun Helsinki-Vantaalla parannetaan juomapakkausten kierrätystä. Matkustajien lajitteluun jättämien pullojen ja tölkkien panttirahat käytetään hyväntekeväisyyteen. Helsinki-Vantaan palvelupisteistä, kuten kahviloista ja ravintoloista, kerätyt tyhjät pullot ja tölkit ovat jo pitkään olleet mukana palautuspullojärjestelmässä. Pieni osa kaikista juomapakkauksista on kuitenkin päätynyt…
Kiitoteiden kunnostaminen vaikuttaa lentosuuntiin
Helsinki-Vantaan kiitotiet suljetaan vuorotellen Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehdään kesän aikana kunnostus- ja päällystystöitä kaikilla kolmella kiitotiellä. Jokainen kiitotie suljetaan vuorollaan kesä-heinäkuussa hiljaisen liikenteen aikana. Pisin yhtäjaksoinen sulkeminen on kaksi viikkoa kiitotiellä 1, kerrotaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Kiitotie 2 on kokonaan suljettuna 6.6.-12.6. välisen ajan. Tällöin käytössä ovat kiitotiet 1 ja 3 normaalisti. Lännen ja lounaanpuoleisilla tuulilla laskeudutaan…
Saavu ajoissa Helsinki-Vantaan lentoasemalle
Kesälomakaudella odotetaan ennätysmääriä matkustajia Kesälomakausi on yksi Helsinki-Vantaan vilkkaimmista sesongeista. Tänä vuonna jo kesäkuun alussa kesälomien viettoon on lähdössä ennätysmäärä matkustajia. Koulujen päättymisen jälkeen kesäkuun alussa ruuhkaa on tiedossa sekä terminaalissa 1 että terminaalissa 2. Suuria matkustajamääriä on liikkeellä erityisesti loppuviikosta ja viikonloppuisin. Myös juhannuksen jälkeiselle viikolle odotetaan runsaasti matkustajia. Matkustajia pyydetään tulemaan ajoissa kentälle…
Finnair Lounge ja Spa on palkittu maailman parhaana
Valinta osui ensimmäisen kerran Amerikan ulkopuolelle Helsinki-Vantaan Finnair Lounge on valittu maailman parhaaksi yli 600 loungen joukosta. Valinnan suoritti runsaat 40 000 paljon matkustavaa Priority Pass -asiakasta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Amerikan ulkopuolinen lounge on voittanut palkinnon niiden seitsemän vuoden jakamisen aikana, kerrotaan Finnairista. Moderni Finnair Lounge sekä uuden sukupolven Finnair Spa & Saunas…
Helsinki-Vantaan uudistustyöt päätökseen syksyllä
Uusi duty free -myymälä avattiin tänään Helsinki-Vanataan lentoaseman remontit keskittyvät tällä hetkellä sekä terminaali 2:n lähtöselvitysalueelle että turvatarkastuksen jälkeiselle porttialueelle. Uusia tiloja ja palveluita avataan vähitellen. Tänään 16. maaliskuuta avattiin uusi 500 neliön duty free -myymälä, joka palvelee ulkomaille lähteviä matkustajia. Myymälän avaaminen liittyy porttialueen muutoshankkeeseen, jolla parannetaan matkustajavirtojen sujuvuutta. ”Helsinki-Vantaan matkustajamäärät kasvavat koko ajan….
Sun-Air avaa uuden reitin Århusista Helsinki-Vantaalle
Code share Finnairin kanssa Helsinki-Vantaan reittitarjonta paranee entisestään, kun Sun-Air aloittaa liikennöinnin Tanskan Århusista. Ensilento on 21. maaliskuuta 2011. Helsingin ja Århusin välistä reittiä lennetään kerran päivässä maanantaista perjantaihin sekä sunnuntaisin. Sun-Air on British Airwaysin franchise-yhtiö ja se liikennöi Århusin-reittiä code-share-yhteistyössä Finnairin kanssa. Sun-Air on vuodesta 2005 alkaen lentänyt myös Tanskan Billundiin. ”Päätimme laajentaa reittiverkostoamme…
Suomen päälentoasema sai brittilehdeltä tunnustusta
Monocle-lehti on valinnut Helsinki-Vantaan maailman parhaaksi vaihtokentäksi Brittiläinen Monocle-aikakauslehti on tuoreessa joulu-tammikuun numerossaan valinnut Helsinki-Vantaan maailman parhaaksi vaihtokentäksi. Lehti arvostaa erityisesti Helsinki-Vantaan kokoa, opasteita, ostosmahdollisuuksia ja kohdeverkostoa. Monocle on kansainvälisiin asioihin, kulttuureihin ja liike-elämään keskittynyt aikakauslehti. Se nimeää vuosittain 50 matkailun huippua eri puolilta maailmaa. Valinnat ulottuvat parhaimmista lentoasemista, hotelleista ja lentoyhtiöistä aina miellyttävimpiin ravintoloihin…
Helsinki-Vantaan verkkopalvelu on uudistunut
Sivuston navigointi helpompaa, palvelinkapasiteettia lisää Helsinki-Vantaan lentoaseman verkkosivusto www.helsinki-vantaa.fi palvelee matkustajia monin tavoin. Matkan suunnittelussa auttaa aikataulupalvelu, josta voi hakea sekä suoria että välilaskullisia lentoja Helsinki-Vantaalta ympäri maailmaa.Pysäköintipaikan valinnassa helpottaa toiminto, joka hakee hinnaltaan edullisimman tai terminaalia lähinnä sijaitsevan paikan. Ennen matkalle lähtöä lentoaseman verkkopalvelusta voi tarkistaa muun muassa lentoyhtiöiden lähtöselvitysajat ja matkatavaroiden pakkausohjeet. Interaktiivisesta…