Finavian verkoston 13,5 miljoonan euron kehityshanke valmis Finavia Oyj:n Ivalon lentoaseman uudistustyöt valmistuvat ja lentoaseman matkustajaliikenne voidaan ohjata uusiin moderneihin tiloihin torstaista 19. marraskuuta lähtien. Finavian verkostolentoasemien laajin investointi oli yhteensä 13,5 miljoonaa euroa. Matkustuskokemus Ivalon lentoasemalla on noussut laajennuksen ja uudistusten ansiosta entistä paremmalle tasolle. Uuden ja nykyaikaisen laajennusosan lisäksi vanha terminaalirakennus on remontoitu…
Avainsana: ivalo
Ivalon lentoaseman kiitotieremontti valmis
Lentoaseman liikenne jatkuu maanantaina 25. elokuuta Finavia saa kiitotien päällystystyöt valmiiksi Ivalon lentoasemalla kuluvana viikonloppuna. Lentoliikenne jatkuu Ivaloon normaalisti jälleen maanantaina 25. elokuuta. Kiitotien kunnostustyöt sujuivat Finavian mukaan hyvin. Kiitotieremontti oli osa laajaa investointia, jonka arvo on kokonaisuudessaan 13,5 miljoonaa euroa. Kyse on Finavian verkostolentoasemien merkittävimmästä investointikokonaisuudesta tänä vuonna. Kesän aikana Ivalossa on myös rakennettu…
Ivalon lentoterminaalin laajennustyöt jatkuvat ja kiitotie remontoidaan kesällä
Kiitotieremontin aikana 4.-24.8.liikennöidään Kittilästä Finavia Oyj:n toukokuussa aloittamat Ivalon lentoaseman mittavat laajennus- ja kunnostustyöt etenevät suunnitelmien mukaan. Kesällä vuorossa ovat terminaalin laajennustyöt sekä kolmen viikon kiitotieremontti elokuussa. Sujuvan matkustamisen takaamiseksi kaikki lennot operoidaan kiitotieremontin ajan Kittilän lentoasemalta. Finavia on järjestänyt matkustajille maksuttoman bussikuljetuksen Ivalosta Kittilään ja takaisin. Ivalon lentoaseman liikennealueen maarakennustyöt ovat jo pitkällä, ja…
Ivalon lentoaseman laajennus- ja uudistustyöt alkavat
Investoinnin arvo 13,5 miljoonaa euroa Finavia käynnistää laajennus- ja kunnostustyöt EU:n pohjoisimmalla lentoasemalla maanantaina 19. toukokuuta. Kyse on Finavian verkostolentoasemien merkittävimmästä investointikokonaisuudesta tänä vuonna ja sen arvo on 13,5 miljoonaa euroa. Mikä muuttuu uudistusten myötä? Ivalon lentoaseman terminaalirakennusta peruskorjataan ja laajennetaan, pysäköintipaikkoja lisätään ja lentoliikennealueita remontoidaan. Terminaalin uudistustöissä keskitytään erityisesti turvatarkastuslinjastoon, porttialueen odotustiloihin, kahvila- ja…
Blue1 avaa joulukuussa Kööpenhaminasta Ivaloon
Yhtiö panostaa vahvasti Lapin lentoihin Blue1 avaa joulukuussa 2012 uuden reitin Kööpenhamina-Ivalo. Uusi Kööpenhamina-Ivalo -reitti jatkaa Blue1:n panostusta Lapin liikenteeseen. ”Asiakkaat ovat jo pitkään toivoneet uusia vaihtoehtoja Lapin liikenteeseen ja nyt toive toteutuu. Upeat yhteydet Euroopasta Kööpenhaminan kautta Ivaloon tarjoavat varteenotettavia ja kilpailukykyisiä vaihtoehtoja lentää Lappiin”, kerrotaan Blue1:sta. Blue1:n voimakas panostus Lapin liikenteeseen tarjoaa sesongin…
Helsingistä Ivaloon 50 vuotta Finnairilla
Lapin matkailu sai lentojen myötä ilmaa siipiensä alle Ivalon-lennot täyttivät juhannuksena 50 vuotta. Aero Oy näet aloitti DC-3-kalustolla lennot Rovaniemi-Ivalo-välillä kerran päivässä. Tuolloin, 50 vuotta sitten sai alkunsa koko Lapin matkailu laajemmassa mitassa. Nyt Ivalo on kansainvälinen ja suosittu lomakeskus. 50 vuotta sitten Rovaniemi oli 12 tunnin junamatkan päässä Helsingistä. Ivaloon sai varata bussilla Rovaniemeltä…
Ivalon, Kajaanin ja Joensuun lentoasemilla matkustajapalvelut yrittäjävoimin
Myöhemmin ehkä muitakin lentoasemia mukaan Finnair suunnittelee kotimaan lentoasemien matkustajapalveluiden toimittamista yrittäjävoimin. Järjestely koskisi Ivalon, Kajaanin ja Joensuun lentoasemien maapalvelua. Finnair pitää mahdollisena yrittäjäyhteistyön laajentamista maapalveluissaan myös muille kotimaan lentoasemille tulevaisuudessa. Uusi järjestely toimisi osana Finnairin strategian mukaista keskittymistä ydinliiketoimintoihin. Kuusamon ja Kittilän lentoasemilla matkustajapalvelut on jo ulkoistettu. YT-neuvottelut, jotka koskevat mainittujen kolmen lentoaseman 22…
Ivalo vuoden 2001 lentoasema Suomessa
Vuoden lentoasema valittiin 12. kerran. Ivalon lentoasema on palkittu vuoden 2001 parhaana kotimaisena lentoasemana Ilmailulaitoksen ja Finnairin yhteistyöpäivänä. Vuoden lentoaseman henkilökunnalle luovutettiin kunniakirja sekä taiteilija Meri Saarnion lintuveistos. Arvostelu perustuu lähtevien matkustajien anatamiin arvioihin aikataulukaudella 2000/2001. Valinnassa on painotettu lentoaseman fyysisteknisiä resursseja ja kokonaisuutta. Lisäksi on arvioitu Finnairin Quality Mirror -tutkimuksella mm. lentoaseman pysäköintiä, opasteita,…