ECTAA pahoittelee matkustajien kehnoa suojaa Espanjalaisen Spanairin ja unkarilaisen Malévin konkursseista on jo noin puoli vuotta. Silti kummankaan yhtiön asiakkaat, joille jäi käsiin lentämättömiä, maksettuja lippuja, eivät ole saaneet maksunpalautusta. Asiassa paistaa todellisen kuluttajansuojan puutteet lentoyhtiöiden konkurssitapauksissa. EU-maiden matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien liittoja edustavan ECTAAn mukaan IATA-matkatoimistot yhä joutuvat odottamaan maksunpalautusta asiakkaidensa lipuista. IATA pidättelee tilitettyjä…
Avainsana: malev
66-vuotiaan Malévin lennot loppuivat kassakriisiin
Perinteikkään yhtiön mahalasku ei tullut yllätyksenä Unkarilaisen Malév-lentoyhtiön eväät on syöty. Yhtiön koneet lopettivat lentonsa helmikuun 2. päivän iltana. Yhtiöllä on ollut käytössään 22 koneen leasattu laivasto. Työntekijöitä Malévilla oli 2600. Yhtiön maksukyvyttömyyden keskeinen syy on EU:n päätös velvoittaa Malév maksamaan takaísin Unkarin valtion EU-säännösten vastainen tuki viime vuosikymmenen loppuvuosilta (ks. Matkaviikon uutinen 1.2.2012). Annettujen…
Malév taistelee nyt rahoituksensa järjestämiseksi
EU:n komission ratkaisu puristanut unkarilaisyhtiön ahtaalle Malévin pääjohtaja Lóránt Limburger ilmoitti yhtiönsä tämän viikkoisessa hallituksen kokouksessa Budapestissa 30. tammikuuta, että huolimatta jatkuvasti paranevista lentoliikenteen kaupallisista tuloksista, yhtiön toiminnan rahoitus on ajautunut umpikujaan eikä ratkaisua tammikuun lopun tilanteessa ole näköpiirissä. Samaan aikaan kuitenkin neuvottelut amerikkalaisen leasingvuokraaja ILFC:n kanssa päätyivät viime perjantaina myönteiseen ratkaisuun. Sen myötä Malévin…
Air Berlin ja Malév sopineet code share -yhteistyöstä
Kanta-asiakasohjelmien linkittämistä suunnitellaan Air Berlin ja Malév tarjoavat jatkossa valikoituja reittejään keskinäisessä code share -yhteistyössä,josta tehty sopimus on jo allekirjoitettu. Se koskee lentoja lokakuun 30. päivästä alkaen. Malévin lennot Berliinistä, Hampurista, Stuttgartista, Frankfurtista ja Zürichistä Budapestiin voidaan varata Air Berlinin kautta. Malévin matkustajat puolestaan voivat hyödyntää Air Berlinin laajaa Saksan kotimaan ja Euroopan verkostoa. Yhteistyö…
Malév aikoo avata reitin Libyan Tripoliin lokakuussa
Varauksia voi jo tehdä – lipunmyynti käynnistyi 12.9. Unkarin lentoyhtiö Malév aikoo avata reitin Budapestista Tripoliin Libyaan. Julkistetun suunnitelman mukaan ensimmäisen lennon on määrä tapahtua lokakuun 23. päivä, 2011 – ensimmäisenä eurooppalaisena lentoyhtiönä. Reitti operoidaan Boeing 737-600 -koneella viidesti viikossa (BUD-TIP ma,ke,to,pe ja su). Lähtö Budapestista klo 22.35 mahdollistaa hyvin yhteydet muualta Euroopasta. Paluusuunta lennetään…
Lóránt Limburger Malévin vt. toimitusjohtajaksi
Johtoon uusi mies omasta talosta Kesäkuun 1. päivänä Unkarin lentoyhtiö Malévin johdossa (vt.) aloitti Lóránt Limburger. Hän seuraa Martin Gaussia, joka erosi CEO:n tehtävästä toukokuun lopussa. Limburger nimitettiin Malévin vt. toimitusjohtajaksi Malév Ground Handlingin CEO:n paikalta. Gaussin lähdön syyksi ilmoitettiin palkkaerimielisyydet. Hänen johdollaan vietiin läpi uudelleenjärjestelyitä, joiden oli määrä tuoda halpalentoyhtiöiden puristuksessa ponnisteleva Malév pois…
Amadeus ja Malév tekivät full content-sopimuksen
Kolmen vuoden jatko vuoteen 2014 Amadeus ja Unkarin lentoyhtiö Malév ilmoittavat tänään 18. huhtikuuta allekirjoittaneensa kolmen vuoden full content -sopimuksen. Sopimus turvaa Amadeus-matkatoimistoille pääsyn Malévin kaikkiin aikataulu-, hinta- ja muihin palvelutietoihin Malévin omassa varausjärjestelmässä ja online-järjestelmissä ilman lisä- tai palvelumaksuja. Malév lentää noin 50 kohteeseen 35 maassa, Helsinki ja Suomi näiden joukossa. Maantieteellisen asemansa vuoksi…
Malév tarjoaa bussikuljetuksia maaseutukaupunkeihin
Debrecen, Miskolc, Pécs ja Szeged kolmesti päivässä Budapestin lentoasemalta Unkarin lentoyhtiö Malév kertoo tarjoavan kesäaikataulukauden alusta 27. maaliskuuta alkaen bussikuljetuksen suoraan Budapestin uudelleen nimetyltä Ferenc Liszt International -lentoasemalta neljään merkittävään maaseutukaupunkiin: Debrecen (DEB), Miskolc (MCQ), Pécs (QPJ) ja Szeged (QZD). Bussivuorot ajetaan kolme kertaa päivässä. (EH)
Malév avaa reitin Belgradiin pitkän tauon jälkeen
Hyvät yhteydet läntisestä ja pohjoisesta Euroopasta Unkarin lentoyhtiö Malév avaa 14. joulukuuta 2009 päivittäisen reitin Budapestista Serbian pääkaupunkiin Belgradiin. Reitti, joka taannoin oli eräs keskeisiä Malévin Itä-Euroopan linjoja, on ollut pysähdyksissä vuodesta 1992 Jugoslavian sotien vuoksi. Malév uskoo nyt saavansa Budapest-Belgrad -reitilleen myös runsaasti kauttakulkuliikennettä läntisen ja pohjoisen Euroopan maista. Mm. serbialaisperäisiä maahanmuuttajia asuu läntisessä…
Finnair, BA, Iberia ja Malév Arlandan terminaali 5:een
Oneworldille yhteinen lipputoimisto & check-in-automaatit Finnair käyttää Tukholmassa Arlandan lentoasemalla 24. marraskuuta 2009 alkaen terminaalia 5 (T5). Samalla moderniin ja avaraan viitosterminaaliin siirtyvät myös muut Tukholmaan liikennöivät oneworld-yhtiöt – British Airways, Iberia ja Malév. Uudessa terminaalissa on lyhyet etäisyydet ja enemmän palveluita kuin terminaalissa 2. Muutosta lähtien oneworld-yhtiöillä on terminaalissa yhteinen lipputoimisto ja useita lähtöselvitysautomaatteja….