Uusi liikennepalvelulaki tuo uusia palveluita markkinoille Radisson Blu Hotellit pääkaupunkiseudulla tarjoavat asiakkailleen oman kuljetuspalvelun, joka käynnistyy heinäkuun aikana. Tarkoitus on mahdollistaa asiakkaiden sujuvampi liikkuminen sekä ohjata asiakkaita luotettavalle palveluntarjoajalle. Heinäkuun 1. päivänä 2018 voimaan tullut uusi liikennepalvelulaki mahdollistaa uusien, majoituspalveluita täydentävien asiakaspalveluiden tuottamisen hotelliasiakkaille. Palvelu toteutetaan yhteistyössä ketjun pitkäaikaisen kumppanin Helsinki Limon kanssa, joka tuottaa…
Avainsana: radisson blu
Radisson Blu Seaside Hotel koki perusteellisen muodonmuutoksen
Monia palveluita myös lähiympäristölle Helsingin Hietalahdenrannassa, Länsisataman suulla sijaitseva Radisson Blu Seaside Hotel koki vuosien 2016-2017 aikana perusteellisen muodonmuutoksen. ”Uudistunut Seaside on entistä vahvemmin modernia Helsinkiä ja sen ilmiöitä esittelevä elävä tarina”, sanoo hotellinjohtaja Roni Huttunen. ”Muodonmuutoksessa ei ole kyse vain seinistä. Seasidesta rakennettiin tribuutti stadilaiselle elämänmenolle, mikä näkyy myös palveluissa, tapahtumissa ja hotellin tunnelmassa….
Radisson Blu on lokakuussa pinkki
Kansainvälisellä kampanjalla tuetaan rintasyövän vuosittaista tukikampanjaa Radisson Blu Hotellit ympäri maailmaa tunnustavat lokakuussa pinkkiä väriä kampanjoimalla ”LOVE BLU, BE PINK!” -teemalla tavoitteenaan lisätä rintasyöpään liittyvää yleistä tietoisuutta ja tukea tutkimusta. Kampanja näkyy lokakuun ajan hotelleissa monin eri tavoin. Kussakin hotellissa sisustetaan vähintään yksi huone pinkillä teemalla, jonka lisäksi pinkin väriset tuotteet nousevat esille mm. Super…
Radisson Blu Grand Hotel Tammer avautuu pääsiäisen jälkeen
Hotellin uudistuksella vahvistetaan entisajan Grand -asiakaskokemusta Radisson Blu Grand Hotel Tammer avautuu torstaina 31.3.2016. Hotellin tiloja ja sisustusta on uudistettu vanhaa kunnioittaen ja yhtenäistetty tyylillisesti vahvistamaan alkuperäistä grand-elämystä ja klassista tyyliä. Uudistuksella halutaan varmistaa entistä laadukkaampi asiakaskokemus ja vaikuttavien elämysten synnyttäminen. Uudistuksen yhteydessä vastaanotto on siirretty aiemman takkahuoneen tiloihin. Vastaanoton yhteydessä toimii baari, jossa pääsee…
Grand Hotel Tammer liittyy Radisson Blu Hotelleihin 31.3.2016
Tampereen legendaarinen ja perinteikäs hotelli uudistuu Tampereen legendaarisesta Grand Hotel Tammerista tulee maaliskuun lopussa kansainvälisen Radisson Blu -ketjun kahdeksas hotelli Suomessa. Tällä hetkellä hotelli kuuluu Sokos Hotels -ketjuun. Vuonna 1929 rakennettu hotelli on toiminut vuosien saatossa monenlaisten suurten tarinoiden näyttämönä, ja siellä ovat yöpyneet lukuisat merkkihenkilöt, esimerkiksi C.G.E. Mannerheim ja Juri Gagarin. Hotelli tarjoaakin asiakkailleen…
Green Key -sertifikaatit Sokotelin Radisson Blu ja Sokos Hotelleille
”Joka kolmannen suomalaisen valintoja ohjaa eettisyys ja ekologisuus” S-ryhmään kuuluvan Sokotel Oy:n hotellit ovat ensimmäisinä hotellitoimijoina Suomessa saaneet Green Key -sertifikaatit. Sertifikaatit hotelleille luovutti ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen Helsingissä 18.3.2015 pidetyssä tilaisuudessa. Green Key on kansainvälinen ympäristömerkki, joka edistää kestävää matkailua. Ympäristösertifioitujen hotellien myötä matkustajilla on entistä paremmat mahdollisuudet tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja sekä pienentää…
Plaza Hotel uudistuu: yksilöllisyys ja muotoilu korostuvat
Yhteensä 14 miljoonan euron investointi Radisson Blu Plaza Hotel Helsingin Rautatientorilla uudistuu vuoden 2012 aikana. Kaikki tilat eli hotellihuoneet, konferenssi- ja tapahtumatilat sekä ravintolatilat uudistetaan. Myös osa julkisivusta peruskorjataan. Samalla Plazan palvelukonsepti uudistuu yksilölliseen suuntaan. ”Uusi Plaza on Hotel Made by You, sellainen hotelli- ja ravintolaelämys kuin asiakas haluaa”, kerrotaan Plaza Hotellin johto. Sokotel Oy:n…
Tukholman Radisson Blu Waterfront -hotelli on avattu
”Tukholman sydämessä kaupungintalon naapurissa” Rezidor Groupin uusin pohjoismainen eli Radisson Blu Waterfront -hotelli on avattu Tukholman keskustassa aivan kaupungintalon tuntumassa. Hotellissa on 414 huonetta ja sviittiä, joista näköalat Mälarenille ja kaupungintalolle, Savourin international cuisine -ravintola ja Lobby Bar Exercise Lounge, 24-tunnin huonepalvelu, Business Centre ja ilmainen langaton nopea nettiyhteys sekä suora yhteys Stockholm Waterfront Congress…
Uusi Radisson Blu Hotel aukeaa tänään Espoossa
Remontoidut 209 huonetta Otaniemen rantaan Kauniille Otaniemen rannalle aukeaa tänään 20. syyskuuta täysin uudistettu Radisson Blu Hotel Espoo. Remontin myötä hotellin 209 huonetta, kaikki yleiset tilat ja italialaisravintola Ranta uusittiin vastaamaan sitä korkeaa tasoa, jota laaja asiakaskunta hotellituotteelta odottaa. Joutsenmerkitty hotelli täyttyy moniosaavasta henkilökunnasta. ”Olen todella ylpeä tästä hotellista. Tarjoamme palvelukonseptin, joka sopii korkealaatuisesta ja…
Oulun perinteikäs Radisson-hotelli täytti 10 vuotta
Radisson SAS on nyt Radisson Blu Oulun torin laidalla sijaitseva perinteikäs hotelli juhli eilen keskiviikkona 27.5.2009 kymmenvuotista taivaltaan Radisson-ketjun hotellina. Samalla sanottiin hyvästit Radisson SAS -nimelle. Uusi nimi on Radisson Blu. Hotelli on myös saanut Joutsenmerkin. Kesäkuussa 1999 Oulun ja koko Pohjois-Suomen hotellikartta sai uuden kansainvälisen ykkösosoitteen, kun Radisson SAS Hotel avasi ovensa. Uudistuksen myötä…