Yhtiö hakee kustannussäästöjä kaikkialta Nuoren sveitsiläislentoyhtiö Swissin alkuvuodet ovat olleet varsin tahmeita. Yhtiön runsaan kahden vuoden mittainen alkutaival on ollut tappiollista. Liiketoimintasuuunnitelmassa kuluvan vuosi oli merkitty ajankohdaksi toiminnallisen tuloksen kääntymiseksi voitolle. Yhtiön on määrä julkistaa puolivuotistuloksensa 17. kuluvaa elokuuta, mutta asiantuntijat odottavat siitä edelleen tappiollista. Yhtiötä vasta runsaan kuukauden verran luotsannut, entinen Lufthansa-johtaja Christoph Franz…
Avainsana: swiss
Swiss International Air Linesin pääjohtaja Dosé jätti paikkansa
Hallituksen puheenjohtaja Pieter Bouw ottaa kaksoisroolin Swissairin raunioista Crossair -välivaiheen kautta syntyneen Swiss -lentoyhtiön pääjohtaja André Dosé on jättänyt paikkansa. Hän johti yhtiötä sen alkutaipaleen ajan noin kaksi vuotta. Syyksi Dosén lähtöön mainitaan Sveitsin yleisen syyttäjän harkinta ulottaa marraskuussa 2001 lähellä Bassersdorfia sattuneen Crossairin tuhoisan lento-onnettomuuden tutkinta tiettyihin yksityishenkilöihin. Dosé oli tuolloin Crossairin pääjohtaja. Swissin…
Swiss liittyy oneworld-allianssiin
British Airways ja Swiss solmivat kaupallisen yhteistyösopimuksen Sveitsiläislentoyhtiö Swiss International Air Lines on ilmoittanut liittyvänsä oneworld -allianssiin. Yhtiöstä tulee allianssin yhdeksäs lentoyhtiöjäsen American Airlinesin, British Airwaysin, Qantasin, Cathay Pacificin, Iberian, LanChilen, Aer Lingusin ja Finnairin muodostamaan yhteenliittymään. Rinnakkain oneworld-liittoumisensa myötä, Swiss on solminut sitovan aiesopimuksen British Airwaysin kanssa. Siinä määritellään näiden kahden yhtiön väliset, tulevat…
Kaupankäynti Swissin osakkeella keskeytettiin sveitsiläispörssissä
Spekulaatiot nuoren lentoyhtiön kohtalosta kiihtyvät Kaupankäynti zurichilaisessä SWX-pörssissä lentoyhtiö Swiss Air Linesin osakkella keskeyttiin maanantaina 22.9. aina tiistaihin 23.09. klo 15.00 saakka Suomen aikaa Swissin omasta pyynnöstä. Lentoyhtiöltä odotetaan pikaista tiedotetta tulevaisuudestaan. Tappiollisen Swissin on ennakoitu hakevan partneria jostakin suuresta eurooppalaisesta lentoyhtiöstä. Useimmin on mainittu Lufthansan nimi varteenotettavana partnerina ja mahdollisena omistajana. Sveitsiläislähteiden arvioiden mukaan…
Swissin tervehdyttäminen etenee
Matkustamohenkilöstöä vähennetään 935:llä Sveitsiläislentoyhtiö Swiss on päässyt sopimukseen kahden keskeisen matkustamohenkilöstöä edustavan liiton, Kapersin ja Unian, kanssa henkilöstön vähentämiseen tähtäävistä ehdoista ja menettelytavoista. Ratkaisu tarkoittaa noin 935 matkustamotyöpaikan vähentämistä meneillään olevan yhtiön tervehdyttämisohjelman myötä. Geneven ja Luganon miehistökeskukset suljetaan kokonaan ja Baselista toimivien miehistöjen määrää vähennetään. Työvoiman vähennyksiin ei päästä pelkästään vapaa-ehtoisuuden pohjalta. Kuitenkin henkilöstölle…
Swiss International kuljetti 5,3 miljoonaa matkustajaa tammi-kesäkuussa
Nuori yhtiö kamppailee vaikeissa olosuhteissa Nuori sveitsiläislentoyhtiö Swiss International Air Lines kuljetti vuoden 2003 ensimmäisellä puoliskolla 5,3 miljoonaa matkustajaa yhteensä 103 980 lennollaan. Keskimääräinen matkustajatäyttöaste oli 68,7 %. Euroopan lennoilla matkustajatäyttö jäi 54,7 %:iin eli hieman alle edellisvuoden 55,0 %:n. Vuosipuoliskon ensimmäinen neljännes etenkin oli yhtiölle heikko. Myös mannertenvälisillä lennoilla saavutettu täyttöaste 75,3 % jäi…
Malaysian Airlinesin ja Swissin matkustamohenkilökunnat palkittiin
Skytraxin tutkimuksessa yli 1,8 miljoonaa äänestäjää Lentoliikenteen mielipidetutkimuksia tekevä Skytrax on myöntänyt Swiss -lentoyhtiölle Euroopan parhaan matkustamohenkilökunnan palkinnon. Maailman paras matkustamohenkilökunta oli Skytraxin selvityksen mukaan Malaysian Airlines -yhtiöllä. Tutkimuksessa oli kaikkiaan mukana yli 1,8 miljoonaa lentomatkustajaa ympäri maailman. Tehdyssä selvityksessä arvioitiin henkilökunnan tehokkuuden lisäksi pehmeämpiä arvoja kuten ystävällisyyttä, huolehtivaisuutta, läsnäoloa, johdonmukaisuutta sekä aitoutta ja asennetta….
Swissin ja Finnairin yhteistyö käynnistyy
Code share alkaa 9.12 Helsinki-Zurich- ja jatkoreiteillä Finnair ja sveitsiläinen Swiss aloittavat yhteistyölennot 9.12. Helsinki-Zurich-reitillä ja edelleen kuuteen Etelä- ja Keski-Euroopan kohteeseen. Kaupunkien välisille vuoroille tulee sekä Finnairin että Swissin lentonumerot. Helsingistä Zurichiin lennetään Finnairin kalustolla kahdesti päivässä.Yhteistyön myötä Finnair tarjoaa omalla reittinumerollaan Swissin liikennöimiä lentoja Zurichin kautta Nizzaan, Ateenaan, Milanoon, Roomaan, Venetsiaan ja Bolognaan….
American Airlines ja Swiss lisäävät code share -yhteistyötään
Mm. Swissin afrikkalaisia kohteita AA-lentonumeroille American Airlines (AA) ja Swiss lisäävät yhteiskoodattuja reittejään. Lokakuun 16. päivä AA lisää omille koodeilleen Swissin lennot Zurichistä Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan sekä Accraan (Ghana), Lagosiin (Nigeria), Dubaihin (Yhdistyneet Arabiemiraatit) sekä Budapestiin ja Tiranaan. AA lentää Zurichiin Dallas/Fort Worthistä ja New York/JFK:lta. ”AA:n päämäärä laajentaa kansainvälistä verkostoaan on erityisen kriittinen lentoliikenteen talouden…
Swiss käynnistynyt laadittua liiketoimintasuunnitelmaansa paremmin
Myynti ja täyttöasteet kehittyneet suotuisasti Tuoreen sveitsiläislentoyhtiö Swissin vuoden 2002 ensimmäisen puoliskon tulos on CHF 447 miljoonaa tappiollinen. Se on kuitenkin kolmanneksen parempi kuin toimintaansa aloittavan yhtiön joulukuussa 2001 laatimassa liiketoimintasuunnitelmassa kaavailtiin. Yhtiön po. kauden myyntituotot nousivat CHF 1 754 miljoonaan toimintasunnitelmassa budjetoidun 1 209 miljoonan frangin sijasta. Samanaikaisesti lentojen täyttöasteet sekä Euroopan että mannertenvälisillä…